Hyvä ajatus on sellainen, jota luulee ensin omaksi.

Tämä on epämääräisten äpöstysten säilö. Kaiken turhan tiedon ja käsittämättömän jappasun sekä huudon tyyssija. Juttuja koirista, maalaisuudesta, autoista, liikenteestä ja linkkejä audiovisuaalisiin tuotoksiin. Lähinnä omiin.

Matkalla

Kävin hallituksen kanssa keväällä reissussa. Etäällä, hitaasti, nautiskellen. Siinähän kävi niin, että sydän jäi aika pitkäksi aikaa sinne vaikka ruumiillisesti olimme jo täällä kylmässä pohjolassa tovin olleet. Voi kuinka kaipaamme sinne takaisin.

Katselin reissusta otettuja kuvia tässä yksi päivä ja sitten yhtäkkiä kuvat muuttuivat ääniksi, äänet melodiaksi, melodia säveleksi. Enkä minä sille mitään voinut.

Mielentila

Sanotaanko näin, että maalainen ei ole kaikilta osin ihan täyspäinen. Normaali. Vaikka mikä tässä maailmassa normaalia olisikaan. Onko lievä sekopäisyys uusi normaali? Jos näinkin kornia sanontaa voi käyttää.

Minähän tuossa yksi päivä sitten käytin aikuisen ihmisen leluja. Eikä nyt pidä ollenkaan ajatella kaksimielisesti. Elikkäs trimmeriä, pukattavaa leikkuria ja Huskua. Pidin siis Peltoreita päässä useamman tunnin. Semmoisessa ajassa ehtii ajatella yhtä sun toista. Varsinkin toista. Taikka ensimmäistäkin.

Takapihaa röllätessä ajatukset singahtelivat menneisyyteen, nykyisyyteen ja osin tulevaisuuteenkin. Kaikkea mahdollista siinä mahdoin ajatusten valtavirrassa pyöritellä. En niitä ajatuksia nyt paljasta mutta sen verran mun pitää kertoa, että ruohonleikkaaminen on vähän sama asia kuin lumien kolaaminenkin. Joka on vähän sama asia kuin onkiminen. Minähän tykkään onkimisesta, lumen kolaamisesta ja ruohonleikkaamisesta. Olen siis epäilyttävä tapaus. Niin kuin tietysti pitääkin. Yleensä en anna ihmisten enkä sen kaltaisten olioiden koskea Huskuuni. Koska nurmikon leikkaamisessa on tietty järjestys ja jämptiys säilytettävä eikä sitä pidä tehdä hutiloiden. Kuten ei lumien kolaamistakaan. Järjestys se olla pitää.

Niin se mielentila. Joku rentoutuu metsässä (kuten minäkin), toinen musiikkia kuuntelemalla (kuten minäkin). Kolmas kerää asioita, neljäs käy kansalaisopistossa. Maalainen rentoutuu parhaiten Huskun selässä ja kolan varressa.

Elämäni naiset

Jossain vaiheessa miehet aina vähän herkistyy ja alkaa päästellä hämmästyttäviä lausahduksia päästänsä. Ikään kuin alkavat syvälliseksi. No, siitähän naiset tykkää. Luulen. Ainakin jotkut.

Kun mies tulee tiettyyn ikään, niin hänelle tulee melkein järki ja ajatus päähän. Niin tuli maalaisellekin. Tuolle hiljaiselle jörrikälle, joka ei ajattele mitä sanoo, vaan sanoo mitä ajettelee.

Elämässäni on naisia (sori äijät, teistä kerrotaan joskus toiste), jotka ovat minulle varsin tärkeitä. Heitä on vaikea laittaa tärkeysjärjestykseen. Tai no, ei oikeastaan. Miehellä on vähintään yksi, usein kaksi ja joskus enemmänkin sellaisia naisia, jotka ovat vaikuttaneet elämään erilaisin tavoin. Maalainen on siinä mielessä onnellisessa asemassa, että laskutavasta riippuen heitä – siis naisia – on neljästä seitsemään. Kyyllä. Melkoinen naistenmies siis.

Kaikki he ovat minulle rakkaita. Jotkut vielä enemmänkin. En oikeastaan sanoilla osaa enempää sanoa. Terveiset siskoille ja naisystäville. Hyvää syntymäpäivää äiti ja rakas vaimoni.

 

Konmari

Nyt ei pidä käsittää väärin. Ei ollenkaan. Katsos kun maalainen on hieman pihalla – jälleen kerran. Olen pitkällisen pohdinnan ja elämän tuoman kokemuksen jälkeen oivaltanut, että maalaisen kohdalla vähän kaikki tapahtuu kuin hidastetussa filmissä. Sitä sanoo rouvakin. Käypi hittaalla. Elikäs on vähän toisaikainen, ymmärtää käskyjä hieman verkkaisesti, oppii uusia asioita myöhäsyntyisesti ja on kaikin puolin eh, nimittäin.

Olen kyllä kuullut otsikon sanan, joskus. Mutta en ole aitä ihmeemmin noteerannut, kun ei ole omalle kohdalle ollut aivan tarpeellista. Äkkiseltään sana kuulostaa joltain Uralin takaiselta entiseltä Neuvostotasavallalta tai lyhenteeltä, no, jostain. Konduktöörien marikerho. Kaikki on marinadissa. Tai joku japanialainen ruoka. Se voisi hyvinkin olla. Tai itämainen lautapeli.

Menin sitten googlaamaan tuon sanan. Japani meni veikkauksissa näköjään ihan oikein. Mutta sitten aivojeni suomut aukesivat, kun tajusin, että hertsyykkel sentään: tätäkö hallitukseni minulle yrittää vaihvihkaa, tuputtaen, yllättäen ja pyytämättä saada aivooni ja tajuntaani? Että alkaisin kysellä rakkailta ruuvimeisseleiltäni, että tuottavatko taltta-, risti- ja torxpää minulle iloa? Tai kaikilta (tarpeellisilta) johdoilta yläkerran vetolaatikossa. ”Hei sinä ainokaiseni ja ihanaiseni 75-ohminen antennikaapeli. Teetkö minut onnelliseksi?”

Onko minun nyt autotallissa hipelöitävä jokainen autojenhoitoon tarkoitettu kemikaaliputeli ja samalla itsekseen höpistä rakastavani niitä? Kyllä ei nyt näytä ollenkaan hyvältä. Roskat roskiin, palavat polttoon, ehjät kierrätykseen ja loput käyttöön. Ei tässä aleta tavaroille juttelemaan. Joku roti sentään.

Arpa on heitetty

Kuuluisia sanoja, otsikossa. Wikipedia tietää kertoa, että olisi Caesarin sanomia ne. Tietämyksen mukaan sanat olisi lausuttu kreikaksi mutta sittemmin latinistettu. Olisiko se sitten hienompi lause kreikaksi? Ainakin se olisi ei-tunnetumpi. Ehkä. Mistä näitä tietää.

Osaatko kertoa asiayhteyden seuraaviin lauseisiin tai niiden osiin? (Ilman Googlea)

Tämä on pieni askel ihmiselle

Purkakaa tämä muuri

Turhuus, kaikki on turhuutta

Elämä on kuin suklaarasia

Nämä pitää laittaa pyykkiin

Koomikko tekee hauskoja asioita. Hyvä koomikko tekee asioita hauskasti

Ei niitä kisoja paperilla ajeta

Se on selvästi budjetti. Siinä on paljon numeroita

No emmää ny tierä

Minulla on unelma

Ne on sellaiset mustat Goodyearit

Ja Mikalla fantastinen startti

Roskia

Pitkästä aikaa, sanoisi joku. Minä sanoisin, että pakahdutettu huuto on aika päästää ulos.

Tiedotusvälineistä ei ole voinut olla huomaamatta ja laskutaidon omaavat ovat sen tienneet pitkäänkin, että tänä keväänä kuulemma hallitus vaihtuu. Valtakunnan hallitus. Omaani en ihan vähällä vaihda. Enkä isommallakaan. Mutta asiaan.

Hallituksen vaihtoa edeltää kuukausikaupalla galluppeja, paneeleja, haastatteluja, irtopisteiden keruuta, opposition haukkumista, vaalikiertueita, kampanjoita, vaalirahailmoitusten arpomista ja kaikkea siihen liittyvää, täysin turhaa. Virkamiehet tätä maata ohjailee. Poliitikoille vain annetaan vaikutelma, että he jotain muka päättäisivät. No, tosiasiassa virkamiesten lisäksi poliitikkoja ohjaa lobbarit eli raha. Siitä voisin kirjoittaa vaikka kirjan mutta ei mennä siihen nyt.

Vaalit – nuo joka neljäs vuosi järjestettävä kansan höynäytyshupi – ovat siis käsillä. Miten se maalaisen elämään vaikuttaa. Kyllä kuulkaa vaikuttaa. Pitää taas täytellä vaalikoneita, kuunnella sivukorvalla uutisia ja tehdä tärkeitä päätöksiä. Että ketä tällä kertaa en ainakaan äänestä. Harmillisesti maailma on mennyt hankalaksi. On hirvittävän vaikea arvottaa järjestykseen oikeastaan ketään. Vaihtoehdot ovat tasapuolisen huonoja kaikki. Periaatteenani on äänestää aina henkilöä. Mutta voinko äänestää henkilöä? Ihmiset luulevat, että heidän äänensä menee jollekin henkilölle x. Ei mene kuin osittain. Ja osittain se menee myös jollekin muulle. Kiitos D`Hondtin. Ja tässä piilee ärsytys numero 1.

Toiseksi minua suunnattomasti sapettaa ja hermoilleni käy ja tulee käymään vaalimainokset. Ne kun aiheuttavat vain ja ainoastaan karmivia puistatuksia. Niissä ei ole mitään hyvää, informatiivista, totta tai vastauksia antavaa. Ei niin mitään. Korulauseita, mainostoimiston peräjälkeen latomia latteuksia, kuivia tosiasioita, lainattuja ja varastettuja sloganeita, sitaatteja, täysin tyhjiä sanoja.

Tässä yksi päivä töistä tullessa ihmettelin edellä hiljaksiin ajavaa autoa. Kohtuullisen uuden näköinen Passat oli se. Jarrutteli ja pysähtyi. Ensin naapurin postilaatikolle ja sitten kohta meidänkin laatikolle. Ihmettelin ensin, että aika verkkainen mainosten jakaja oli hän. Kunnes lumitöiden jälkeen kävin laatikolla ja paljastui karu totuus. Joku onneton oli valjastettu naapurikaupungin kansanedustajaehdokkaan vaalityöhön (orjaksi) ja jakamaan vaalimainoksia. Sanonpa nyt taas kerran, kuuntele tarkkaan: jos vaalimainos tehdään A5-kokoon, hieman jäykemmälle ja kiiltävälle kartongille, kaksipuolisena ja monivärisenä, niin silloin todellakin ei tuoda sitä lappua minun laatikkoon. Siitä ole edes syttypaperiksi semmoisesta. Aivan noname-tyyppi koittaa mulle sanoa, että hän on ihan paras ehdokas. Ei ole. Kukaan ei ole paras. Hyväkään ei kovin moni. Melko tasapaksun surkeita kaikki.

Minullehan tämä kevät on siis vaikea. Vaikeampi se tosin olisi, jos voisin äänestää kaikissa vaalipiireissä. Hulluksi siinä tulisi. Ja kun sitten jos jollekin ääneni annan, se meneekin kuitenkin jollekin toiselle. Sille vielä huonommalle. Mistää mittää. Huumori puuttuu taas täysin tästäkin jutusta. Onneksi töissä on sentään mukavaa ja työkaverit on kivoja. Ja asiakkaat vielä kivempiä. Melkein herkistyn taas.

Se kiiltävä A5-mainos meni muuten suoraan roskiin, kulkematta tuvan kautta. Miettikää sitä, kun taas seuraavan kerran puolustatte ympäristöarvoja ja perinnön jättämistä jälkipolville! Että kannattiko? Tä. Ehdokkaat.

Derivaatta

Mitenkä se nyt näin pääsi käymään? Yllättäen ja pyytämättä niin kuin se kuuluisa faksi, perheeseemme muutti uusi asukas. Päivittäinen annos rakkautta (Daily Dose of Love). Siihen piti sitten keksiä sopiva kutsumanimi. Deellä. Derivaattadelilahdespacitodesperadodiodidarude.

Meidän Dione.

Mutta on syysiltoina tehty jotain muutakin. Eikä se välttämättä hivele korvia. Hahhahhaa. Äpöstyksiä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: