Kirjoittajalta Kale

Katsoin

Kyllä nyt täytyy avautua – jälleen kerran. Harvakseenhan sitä on tullut huudettua tai huudeltua mutta sitten kun on asiantynkää tai asiantyngän oloista tai peräti asiantyngän aavistustakaan, niin sitten näppis laulamaan. Tai soittamaan. Maalaisen tapauksessa ehkä jopa molemmat.

Syksy on mennyt melkoisessa tuiskeessa. Enkä nyt tarkoita semmoista tuisketta ollenkaan. Maalaisten tuiske on ollut kaikkea muuta. Ehkä voisin avata remonttiakin lukijoille mutta se on vain purkamista, rakentamista, uuden laittamista ja aivan järkyttävien laskujen maksamista. Herra/rouva ossuuspankki tietysti tästä kiittää. Kun raha kiertää. Enimmäkseen väärään suuntaan kyllä. Lisäksi on tehty lyhyitä 1000 kilometrin reissuja useampaan otteeseen sinne tänne. Enimmäkseen tuonne. Yksi tuhannen kilometrin reissu toivottavasti realisoituu tässäkin plokissa aikanaan audiovisuaaliseksi tuotteeksi. Tai siis usko ja luja luottamus semmoiseen on, vielä.

Mutta otsikko kaipailee vielä selitystä, vai mitä? Tiedättehän sanonnan, että on sanojensa mittainen? Tai ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä. Tai nimi on enne. Tämmöisiä, mistä lie revittyjä. Tietysti Pekka Pouta on mies paikallaan tai Petri Majuri, puolustusvoimien everstiluutnantti tai Arno Kasvi, kasvitieteilijä ja ylipuutarhuri. Onhan noissa nimissä jotain runollista. Ja nyt päästään asiaan.

Viime viikolla työyhteisössämme vietimme yhteistä kehitysiltapäivää, poissa työmaalta, pitsaa syöden ja glögiä juoden. Taisimme kehittyäkin. Tai ainakin saimme ensi vuodeksi entistä enemmän mietittävää. Kehitettävää. Suunniteltavaa. Iltapäivässä oli meitä 6+1 henkilöä. Oli näet ”Ota lapsi töihin” -päivä ja yhdellä meistä oli sitten kuudesluokkalainen mukana. En tiedä mitä esimieheni oli porukasta kertonut mutta nimiä ainakin. Että siellä on herrat KK, HH, AP, HK, MP sekä tietysti PV (kansalaisten yksityisyyden suojaamiseksi nimet on muutettu). Tämä kuudesluokkalainen, kansamme toivo ja nuoruuden lähde oli kommentoinut nimeäni ilmeisen harkinnan ja pohdinnan tuloksena runolliseksi. Suorastaan runoilijan nimeksi. En malttanut tässä yhteydessä sitten kertoa, että varsinainen etunimeni on ihan toinen mitä ihmiset luulee ja sukunimikin voisi olla myös jotain muuta. Tästä riemastuneena esimieheni meinasi – tai ehkä ei pelkästään meinannut – purskauttaa fantat pitsalle. En ymmärrä miksi nimeni aiheuttaa niin paljon erilaisia reaktioita?

Mutta nimi velvoittaa:

Katsoin - katsoin uudestaan
kuinka kauniisti
silmäsi loisti - tuikki.
Vilkaisin vielä kerran
ja vastasit katseeseen
mutta käännyit pois.
Katsoin - ja yritin vielä
jos näkisin uudestaan
jos edes kerran - tai kahdesti
muistaisin ja mieleen painaisin.


Katsoin - ja uudestaan
melkein röyhkeästi
uudestaan ja uudestaan.
Odotin, että huomaat.
Huomasitkin mutta käännyit pois.
Väsytystaisteluko tästä tuli?


Katsoit - alta kulmain
mutta lämpimästi
hieman ujosti.
Sydämessäni läikähti
kyllä: lämpimästi
Huomasit ja huomasin!


Tiedät parhaat puolesi
ja todellakin näytit ne.
Kiusoitellen, arvelen.
Saat lämmön tunteen
koko huoneeseen
eikä muita huoneessa enää olekaan.


Vain me kaksi
kahdestaan.
Kaikki muut
poissa jossain, kaukana.
Ympäristön ääniä ei enää,
vain me kaksi
kahdestaan.
Katson - katson pitkään
katson ja vastaat katseeseen.
Hymysi on vastustamaton.

Kuvalähde: pixabay.com

Juokse Dione, juokse

Kävimme naapureiden kanssa vähän rannalla kesäloman viimeisiä hetkiä viettämässä. Tietysti eläintarha oli mukana ja meinasi jäädä sinne. Katsokaas kun yksi on sellainen, että vettä nähdessään (siis sellaista, jossa voi kahlata, ei vesipesuhanaa) menee veteen eikä tule pois. Ja kuten videosta voi huomata, rantaa piisaa. Tällöin syntyy kaksi ongelmaa: Ensinnäkin koiruus pääsee kauaksi ja toiseksi tuulen yläpuolelle mennessään ei kuule kutsuhuutoja ollenkaan. Tästähän seuraa se positiivinen seikka, että maalainen kävelee rannalla kilometritolkulla ja verbaalisesti kiskoo koiria takaisin lähtöruutuun.

Toinen koira – tai oikeammin sanottuna viimeisin koira (tällä hetkellä) taas juoksee kuin se kuuluisa päätön kana. Niin kuin voi videosta tietysti tarkkanäköisimmät huomata täten myös. Minulta loppui kopterista akku kesken kaiken ja lensin sentään melkein täysiä koko ajan. Eli vauhtia piisasi. Toisella akulla olisin jatkanut juoksuttamista mutta iski tekninen ongelma laitteistoon, joten koiraparka joutui ihan ilman virikkeitä juoksemaan. Ei menoa haitannut. Se hyvä puoli tuossa rantakeikassa oli, että nukkuivat sunnuntaiaamuna melkein yhdeksään. Kaikki. Se oli ruhtinaallista.

Videossa on ääniraita. Älkää minua syyttäkö. Löysin yhden vanhan tekeleen ja vähän remiksasin. Kauheaa.

Matkalla

Kävin hallituksen kanssa keväällä reissussa. Etäällä, hitaasti, nautiskellen. Siinähän kävi niin, että sydän jäi aika pitkäksi aikaa sinne vaikka ruumiillisesti olimme jo täällä kylmässä pohjolassa tovin olleet. Voi kuinka kaipaamme sinne takaisin.

Katselin reissusta otettuja kuvia tässä yksi päivä ja sitten yhtäkkiä kuvat muuttuivat ääniksi, äänet melodiaksi, melodia säveleksi. Enkä minä sille mitään voinut.

Mielentila

Sanotaanko näin, että maalainen ei ole kaikilta osin ihan täyspäinen. Normaali. Vaikka mikä tässä maailmassa normaalia olisikaan. Onko lievä sekopäisyys uusi normaali? Jos näinkin kornia sanontaa voi käyttää.

Minähän tuossa yksi päivä sitten käytin aikuisen ihmisen leluja. Eikä nyt pidä ollenkaan ajatella kaksimielisesti. Elikkäs trimmeriä, pukattavaa leikkuria ja Huskua. Pidin siis Peltoreita päässä useamman tunnin. Semmoisessa ajassa ehtii ajatella yhtä sun toista. Varsinkin toista. Taikka ensimmäistäkin.

Takapihaa röllätessä ajatukset singahtelivat menneisyyteen, nykyisyyteen ja osin tulevaisuuteenkin. Kaikkea mahdollista siinä mahdoin ajatusten valtavirrassa pyöritellä. En niitä ajatuksia nyt paljasta mutta sen verran mun pitää kertoa, että ruohonleikkaaminen on vähän sama asia kuin lumien kolaaminenkin. Joka on vähän sama asia kuin onkiminen. Minähän tykkään onkimisesta, lumen kolaamisesta ja ruohonleikkaamisesta. Olen siis epäilyttävä tapaus. Niin kuin tietysti pitääkin. Yleensä en anna ihmisten enkä sen kaltaisten olioiden koskea Huskuuni. Koska nurmikon leikkaamisessa on tietty järjestys ja jämptiys säilytettävä eikä sitä pidä tehdä hutiloiden. Kuten ei lumien kolaamistakaan. Järjestys se olla pitää.

Niin se mielentila. Joku rentoutuu metsässä (kuten minäkin), toinen musiikkia kuuntelemalla (kuten minäkin). Kolmas kerää asioita, neljäs käy kansalaisopistossa. Maalainen rentoutuu parhaiten Huskun selässä ja kolan varressa.

Elämäni naiset

Jossain vaiheessa miehet aina vähän herkistyy ja alkaa päästellä hämmästyttäviä lausahduksia päästänsä. Ikään kuin alkavat syvälliseksi. No, siitähän naiset tykkää. Luulen. Ainakin jotkut.

Kun mies tulee tiettyyn ikään, niin hänelle tulee melkein järki ja ajatus päähän. Niin tuli maalaisellekin. Tuolle hiljaiselle jörrikälle, joka ei ajattele mitä sanoo, vaan sanoo mitä ajettelee.

Elämässäni on naisia (sori äijät, teistä kerrotaan joskus toiste), jotka ovat minulle varsin tärkeitä. Heitä on vaikea laittaa tärkeysjärjestykseen. Tai no, ei oikeastaan. Miehellä on vähintään yksi, usein kaksi ja joskus enemmänkin sellaisia naisia, jotka ovat vaikuttaneet elämään erilaisin tavoin. Maalainen on siinä mielessä onnellisessa asemassa, että laskutavasta riippuen heitä – siis naisia – on neljästä seitsemään. Kyyllä. Melkoinen naistenmies siis.

Kaikki he ovat minulle rakkaita. Jotkut vielä enemmänkin. En oikeastaan sanoilla osaa enempää sanoa. Terveiset siskoille ja naisystäville. Hyvää syntymäpäivää äiti ja rakas vaimoni.

 

Konmari

Nyt ei pidä käsittää väärin. Ei ollenkaan. Katsos kun maalainen on hieman pihalla – jälleen kerran. Olen pitkällisen pohdinnan ja elämän tuoman kokemuksen jälkeen oivaltanut, että maalaisen kohdalla vähän kaikki tapahtuu kuin hidastetussa filmissä. Sitä sanoo rouvakin. Käypi hittaalla. Elikäs on vähän toisaikainen, ymmärtää käskyjä hieman verkkaisesti, oppii uusia asioita myöhäsyntyisesti ja on kaikin puolin eh, nimittäin.

Olen kyllä kuullut otsikon sanan, joskus. Mutta en ole aitä ihmeemmin noteerannut, kun ei ole omalle kohdalle ollut aivan tarpeellista. Äkkiseltään sana kuulostaa joltain Uralin takaiselta entiseltä Neuvostotasavallalta tai lyhenteeltä, no, jostain. Konduktöörien marikerho. Kaikki on marinadissa. Tai joku japanialainen ruoka. Se voisi hyvinkin olla. Tai itämainen lautapeli.

Menin sitten googlaamaan tuon sanan. Japani meni veikkauksissa näköjään ihan oikein. Mutta sitten aivojeni suomut aukesivat, kun tajusin, että hertsyykkel sentään: tätäkö hallitukseni minulle yrittää vaihvihkaa, tuputtaen, yllättäen ja pyytämättä saada aivooni ja tajuntaani? Että alkaisin kysellä rakkailta ruuvimeisseleiltäni, että tuottavatko taltta-, risti- ja torxpää minulle iloa? Tai kaikilta (tarpeellisilta) johdoilta yläkerran vetolaatikossa. ”Hei sinä ainokaiseni ja ihanaiseni 75-ohminen antennikaapeli. Teetkö minut onnelliseksi?”

Onko minun nyt autotallissa hipelöitävä jokainen autojenhoitoon tarkoitettu kemikaaliputeli ja samalla itsekseen höpistä rakastavani niitä? Kyllä ei nyt näytä ollenkaan hyvältä. Roskat roskiin, palavat polttoon, ehjät kierrätykseen ja loput käyttöön. Ei tässä aleta tavaroille juttelemaan. Joku roti sentään.

Arpa on heitetty

Kuuluisia sanoja, otsikossa. Wikipedia tietää kertoa, että olisi Caesarin sanomia ne. Tietämyksen mukaan sanat olisi lausuttu kreikaksi mutta sittemmin latinistettu. Olisiko se sitten hienompi lause kreikaksi? Ainakin se olisi ei-tunnetumpi. Ehkä. Mistä näitä tietää.

Osaatko kertoa asiayhteyden seuraaviin lauseisiin tai niiden osiin? (Ilman Googlea)

Tämä on pieni askel ihmiselle

Purkakaa tämä muuri

Turhuus, kaikki on turhuutta

Elämä on kuin suklaarasia

Nämä pitää laittaa pyykkiin

Koomikko tekee hauskoja asioita. Hyvä koomikko tekee asioita hauskasti

Ei niitä kisoja paperilla ajeta

Se on selvästi budjetti. Siinä on paljon numeroita

No emmää ny tierä

Minulla on unelma

Ne on sellaiset mustat Goodyearit

Ja Mikalla fantastinen startti

%d bloggaajaa tykkää tästä: