Kategoria: joulu

Minä myös

Ailahtelevan vähän on maalainen saanut tekstiä aikaiseksi. Sitä kun ei aina jaksa huutaa. Samoista asioista. Mutta näin kun vuotta on jäljellä näin vähä, ettei taho nähä, niin pari asjaa olisi.

Maalla aloitettiin pitkään haudottu pienimuotoinen remontti. Viikko sitten. Somessa jaoin kuvia ja heti oli kommenttia, että pitäskö olla jouluksi valmista. No ei tod. Ensimmäistä kertaa ikinä ei tehty minkäänlaista joulusiivousta. Tupa jätettiin siihen kuntoon, että jos käy varkaita, se on eniten meidän etu. Kunhan eivät pianoa vie. Remontistako johtuu vai mistä mutta yhtenä aamuna ennen töihin lähtöä tsiikailin kylppärissä pyyhehyllyä. Se näytti normaalista poikkeavalta. Ei palju, mutta vähän. Siinä oli erään pyyhepinon päällä Maraboun suklaarasia. Avattu ja puoliksi syötykin. Siis suihkuhuoneessa. Sekin on nyt nähty. Yhtään marabouta en ole kyllä syönyt. Enimmäkseen vain fazerin konvehteja joulukalenterista. Niitäkin oli kiitettävä määrä. Nimenomaan oli. Kiitos siitä Pirkkalaan.

Työmaalla keskusteltiin syksyn aikana myös hästäkkiasjasta. No siitä miituusta, #metoo. Että onko asiassa menty älyttömyyksiin ja ylettömyyksiin. Ja onko tämäkin vain naisille suotu? Varmasti on ollut aihetta ja törkyyksiä on tapahtunut mutta koska olen umpisokea maalainen, en ole edes vierestä koskaan nähnyt. Kuullut kyllä olen ja läheltäkin. Mutta siis voiko miituuta käyttää myös miehet? Ehkä. Pitäisikö maalaisenkin?

Kyllä voi. Maalaisenkin saada. Tavallisen hämilleen. Törmäsin taikka siis en tietenkään törmännyt vaan näin tässä yhtenä päivänä läjän elikkäs kasan henkilöitä. Tuttuja ja tuntemattomia. Siinä olin menossa suorittamaan työtehtävää ja ja, ja. Niintuota, ja sitten yks kaks eräs ihastuttava nainen antoi maalaiselle lentosuukon. Kyllä siitä sietääkin vähän punastua. Äkkiä poistuin ovesta. Etten ajaudu tekoihin. Olisiko tämä #metoo:n paikka? Ehkä, ehkä ei. Enemmänkin olen vain imarreltu. Ja hieman ylpeäkin. Hahhaa.

Kaikesta huolimatta, oikein hyvää joulua, jos oma ei riitä.

Jokavuotinen

Taas näyttäisi olevan aika. Se aika, jolloin vähämieliset ja kaikin puolin värisokeat majavat heittelevät jouluvalomyttyjä rappusilta. Mullahan ei hermo taas kestä ollenkaan. Olen kyllä turtunut tai sitten maailmassa on tapahtunut parantumista. Hohohohooo. Nimittäin en näe enää niitä hirvityksiä niin paljon. Tai jotain. Rouvalle tuossa eräänä iltana puhuin, että ensi kesänä minä rakennan puusta asioita. Joihin viritän syksymmällä ledivaloja, ledinauhoja, xenoneita. Käyn vaikka Valostoresta hakemassa semmoiset viritykset, että siinä saa kyläläiset ihmetellä. Tosin voihan se olla niinkin, että maalainen taas puhuu ja uhoaa mutta vuoden päästä ei ole tapahtunut yhtään mitään. Vain yksi tuhnu.

Oliko jotain asiaakin? No ei varsinaisesti. Koskaan. Ikinä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: