Kategoria: iLaite

Helmikuu

Maalainenko elää hiljaiseloa? Siltähän se vaikuttaa. Mutta se on vain hiljaiselon tunne. Taustalla on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan. Enemmän ja vähemmän. Sanoisin jopa keskinkertaisesti. Vähän enemmän eli vähemmän. Huudon aiheita olisi aina mutta siinähän menee ääni. Sen takia ajattelin vain ilostuttaa kanssaihmisiä.

Testailin uutta vakaajaa metsässä. Hyvinhän tuo toimii vaikka lopussa horisontti meni taas vinoon. Täytynee kalibroida uudelleen. Videossa on muuten ääniraitakin. Ja dialogia. Puheet on kyllä onneksi vähemmistössä. Audioraita on taas ihan omaa tuotantoa. Eikä siitä sen enempää. SoundCloud.comissa on alkuperäinen raita.

 

Helmikuu

Ihmeitä

Elämässä voi olla joskus kova onni tai kova epäonni. Joskus kyse ei ole onnesta. Ei tuurista. Ei mäihästä. On vain ihmeitä.

Joku aika sitten kaupungissa oli valofestivaalit. Ajateltiin sitten käydä valaistuksia ihailemassa. Ja koska maalaiset ei olisi muuten maalaisia niin lähdettiin ”koko perheenä”. Eli karvatassut Volvon konttiin ja menoksi. Oli semmoinen tuuli ja tuiskuilta. Kaupungissa ihmisiä aivan liikaa. Mutta niin vaan otettiin kolme koiraa kaupunkikierrokselle. Ja täytyy sanoa, että meidän koirat osaa kyllä käyttäytyä fiksusti ihmisten ilmoilla. Ei rähinöitä, kähinöitä eikä mitään ongelmaa. Vallan mainioita kaupunkilaisia siis. Tai sitten vieraskoreita.

Tultiin illaksi kotiin (valaistukset olivat pieni pettymys) ja sitten oli vuorossa perinteiset iltarituaalit. Eli ”missä mun kännykkä”. ”Voitko soittaa siihen?” No voinhan minä. Annoin tuutata aika kauan. Mistään ei kuulunut mitään. Mutta jossain se puhelin oli, koska automatkalla kotiin sillä soitettiin. Käytin hyväkseni iLaitteiden ominaisuuksia eli katsoin paikannuksella, missä rouvan luuri luuraa. Paikannus näytti karkeasti ottaen autotallia. Asia harvinaisen selvä. Vaikka ei kuulemma ollut löytynyt, kun oli käynyt penkomassa. Ajattelin sitten aamulla katsoa tarkemmin. Niin ja avaimet oli hukassa myös. Täysin yllättäen.

Aamulla ennen töihin lähtöä sitten pengoin autoa. Ei puhelinta missään. Täysin hävöksissä, tipotiessään. Hmm, jos paikannus näytti kerran, että tässä jossain se on niin onhan sen oltava. Haravoin katseella sitten lumista pihaa (edellisenä iltana ja yönä oli satanut reilut 5 senttiä lunta). Kah, mikäs se tuossa möllöttää? Näyttää ihan rouvan puhelimelta. Kyllä, Guessin kuoret ja kaikki. Sievästi hennon lumikerroksen alla ja Volvon eturenkaan jälki siinä päällä. Sillä lailla.

Otin luurin raskain mielin maasta ja mietin taas puhelimen ostamista. Puhdistin sen suurimmista lumista ja avasin kuoret. Lasi ehjä. Tä?! Vein puhelimen sisälle ja painoin kotinäppäintä. Tä?! Virtaa 62%. Ihme 1.

Piti avata vielä autotalli rouvalle, koska avaimet.

Päivällä sain viestin, että voisinko käydä siellä Rantakadulla katsomassa, että onko avaimet siellä, koska yhtä karvatassua kakattaessa oli taskusta otettu kakkapussi ja siinä tilanteessa on voinut sattua vahinko. Kakkapussit ja avaimet samassa taskussa…

Maalainen kuuliaisena meni töiden jälkeen Rantakadulle. Muistin noin suurinpiirtein kakatuspaikan ja aloitin melko toivottoman työn. Edellisenä iltana ja yönä satoi lunta. Sen jälkeen kyseisen paikan oli ohittanut sadat ihmiset, kymmenet koirat ja lumiaura oli työntänyt jalkakäytävältä lunta. Sillä lailla. Käytin sitten kaikkien kadonneiden henkilöiden etsinnässä käytettävää taktiikkaa eli menin neliö kerrallaan puistoaluetta läpi siten, että oikealla jalalla potkin lunta sivuun. Näytti varmaan ohikulkijoista tosi terveeltä. Ei mitään missään. Jos avaimet oli siellä olleet, joku oli ne jo noukkinut.

Pidin tauon ja koitin toisesta kohdasta. Mikäs se tuossa? Tjaa, pullon korkki. Märkä koivunlehti. Roska. Oksanpätkä. Avaimet. Tä?! Kyllä, rouvan avainnippu. Ihme 2.

Kyllä ei tuuria ollut nyt ollenkaan.

30 miljoonaa

Kaikkihan sen tietävät, että maalainen on hurahtanut i-laitteisiin. Joku aika sitten hedelmäfirma julkaisi uuden palvelun ja minä otin tietenkin sen välittömästi käyttöön. Mutta miten sitä oikein ehtii? Nimittäin tarjolla on noin 30 miljoonaa biisiä kuukausimaksulla ja ensimmäiset kolme kuukautta ilmaiseksi. 

Karkeasti yksinkertaistaen: jos haluaisin kuunnella kaikki, menisi siihen noin 170 vuotta. Helppoa kuin heinänteko. Melkein sama asia mutta ei sinne päinkään on katsoa youtuben kaikki videot. Vasemmasta laidasta alkaen. 

Mutta meninkö halpaan ansaan? Tai ei välttämättä halpaankaan. Minähän kuuntelen nytkin kolmatta kertaa tänään samaa levyä. Eihän siinä ole mitään järkeä. Vaihtoehtojakin kun olisi. 

Ja olkaapa tarkkana kuin porkkana, kun joku ehdottaa teille, että kuuntelepa Fallulahia. Ja pidetään nimi mielessä – hyvin tarkasti – kun se kirjoitetaan hakukenttään. Eikä kirjoiteta Fallujah.

Ripari

Hikinen iltapäivä päättyi lähes keitettyyn veteen (järveen). Eli siinä mielessä vilvoittava uiskentelu oli vain illuusio molskahtelijan päässä. Mutta jotta kaikki vuodatettu hiki ei menisi hukkaan, teimme vähän ’pyhätyötä’. Hälytimme myös koneenkäyttäjän paikalle, eikä tuo alkuvastusteluita lukuunottamatta (muodolliset änkyröinnit, tietenkin) ollut ollenkaan pahoillaan. Tai mistäs minä tiedän. Ehkä ei kehdannut sanoa vaan lujasti vastaan. Mutta suuret kiitokset koneen käyttäjälle. Ja kaikille muillekin osallistujille.

 

Insta

Maalainen hurahtelee asioihin. Kuten kunnon jaappanilainen auto, ne hurahtaa käyntiin. Eurooppalaiset pärähtää ja amerikkalaiset murahtaa. Mutta maalainen on hurahtanut nyt tuohon instaan eli Instagrammiin. Sinne voi kätevästi tuupata kaikki ne valokuvat, jotka normaalijärjissään oleva ihminen poistaa välittömästi kameran muistista, kun on erehtynyt jonkun sortin räpsyn ottamaan. Ja oikein terävä tyyppi ei edes kuvaisi semmoisia. Se on tämän nykyajan vitsaus, kun ei ole enää 12, 24 tai 36 kuvan filmirullia. Siihen aikaan sitä sentään hetken harkitsi, missä kohtaa painaa laukaisijaa. Maalainenkin on kuulkaa elänyt sen filmiajan. Jopa mustavalkoiset ja diat on tuttuja. Ei ole kaikille. Ei edes tämän blogin lukijoille.

Mutta koska maalaisella viiraa päässä siinäkin kohdassa, että se ei ainoastaan ota tarpeettomia kuvia, se eli hän ei myöskään poista niitä kuraotoksia joita tulee paljon, niin ne on kätevä laittaa kaiken kansan nähtäväksi. Kuten nyt tuossa sivun vasemmassa laidassa näkyy. Klikkaamalla saa tietysti isommaksi. Valitettavasti.

Instan ideahan on katsella muiden kuvia eikä omia. Mutta olen sen verran häveliäs, että en laita ihan kaikkea sentään tällekään sivustolle näkyviin. Ja siellä niitä kuvia riittää. Valitettavasti ihmisiltä puuttuu se järjen valo aina joissain kohdissa. Täytyy kyllä huomauttaa, että on siellä myös hienoja otoksia. Ja niitäkin on paljon. Kaiken kaikkiaan Instagrammin perimmäinen tarkoitus on jäänyt maalaiselle hieman hämärän peittoon mutta ihan jees juttu se on. Kunnes tulee seuraava muoti-ilmiö.

%d bloggaajaa tykkää tästä: