Kategoria: journalismi

Lisempää poppareita

Maalainen on ollut hiljaa. Liian kauan. Se kostautuu nyt. Taisi tulla plokiton tammikuu. En edes muista milloin olen pitänyt puolentoista kuukauden tauon yleismaailmallisessa huutamisessa tai muuten vaan älämölössä. Mutta nyt on pakko avautua. Ei riitä hyvän ystävän kanssa tappikahvit, ei facen tai sanomalehtien uutiskommentoinnit, ei mikään. Pakko avautua.

Mikä muuten siinä Trumpissa viehättää? Mikä muuten siinä Trumpissa inhottaa? Siinä on kaksi kysymystä, joiden välissä ei ilmeisesti voi nykypäivänä olla. Olet joko puolella tai vastaan. Empiirisen havainnon perusteella vastustajapuoli on niskan päällä ns. ’demokraattisissa’ maissa. Toisaalta taas puolestapuhujiakin näyttäisi löytyvän.

Nytkö maalainen paljastaa poliittisen taustansa ja ajatusmaailmansa?

Minullahan meinasi mennä hermo ja menikin tässä yksi aamu. Luin nimittäin erehdyksissäni taas paikallisen maakuntalehden pikku-uutisia. Tai keskikokoisia uutisia. Niitä, joita viljellään nettisivustoilla. Saattoi se päätyä painettuunkin lehteen mutta sitä en olisi enää kyennyt lukemaan menettämättä täysin järkeäni. Sitä vähäistä ja olematonta. Sieppasi niin pahasti, että menin lähes siltä istumalta hakemaan kahviosta laskiaispullan, koskapa lihapullia ei ollut saatavilla.

Minä joka olen parhaan grilliruuan ystävä ja joulu ilman kinkkua on katastruufi, syön tämmöisenä tavallisena arkipäivänä helmikuun pakkaspäivinä niin paljon täysin lihatonta ruokaa, että ihan pelottaa. Jos pian muutun ituhipiksi. Puunhalaajaksi. Entäs jos alan maihareissa kulkea ja menen Pyhäjoelle mielenosoitukseen? Mitäs sitten jos joudun putkaan ja vaimo itkee kotona, että kaikki lähti punaisen lihan syömättä jättämisestä?

Mikä ihme poliitikoita riivaa? Tai niin no, riivaahan niitä kaikki. Me, sinä ja minä, liikennevaloissa, mediapeli ja kaikki maalaistollot. Senkö takia ne päästelee suustaan mitä sattuu? Minusta Pitko ja Trump ovat ihan samanlaisia. Silti he ovat eri leireissä. Millä niistä selvän ottaa?

Vastaavasti minä voisin vaatia (jos olisin siinä asemassa ja minulla ylipäätään olisi kouluikäisiä lapsia), että meidän lapsille ei saa syöttää kuin liharuokaa koulussa, koska saavat kotona vain kasvisruokaa! Mitä tasa-arvoa se on, että lihansyöjät pakotetaan ituja ja ruohoa syömään?

Alussa mainitsin Trumpin. Sen verran voin paljastaa, että seuraavat neljä vuotta ovat todella mielenkiintoiset. Joltain kantilta katsottuna jopa hauskat neljä vuotta on tulossa. Se on kuulkaa aivan turha räpiköidä täällä sysipimeässä aslakinmaassa. Ihan turha huutaa länteen tai itään mitään tasa-arvosta, humaaniudesta, veljeydestä, kulttuurista, demokratiasta, rauhasta ja ilmastonmuutoksesta. Meille ei jää kuin katsojan (ja kärsijän) osa. Eli popcornit, sipsit ja limukat esiin. Show alkaa.

Hullu miäs

Kautta rantain eli suoraan päin näköä mulle sanottiin, että miksi olet niin hiljaa? Hiljaa täällä netissä, plokissa. Tästä suivaantuneena päätin sitten tämänkin julistaa kaikelle kansalle. Ei tuu mittää. 

Maalaisen elämässä on lienee tylsyys, kun ei mitään mukamas tapahdu. Voisi sanoa, että turtuneisuus. Aloitetaanpa. 

Kesä tuli, oli ja meni. Huskuttelin, matkustelin ja öllötin. Olin hybridinä eli latasin akkuja vaikka tosiasiallisesti kuljen läsällä. Sillä maan mainiolla aineksella, joka ei koskaan häviä. Läsä eli läski keskivartalossa on kuulemma mahdollista hävittää. Jaa-a, voisin olla vahvasti eri mieltä. Sanotaan, että laihduttamalla se häviää. Joo, niin varmaan. Kyllähän se sinusta poistuu mutta ei se mihinkään häviä. Se siirtyy kaverille, naapurille tai Amerikkaan. Sinne on onneksi siirtynyt aika paljonkin. Minulle on niin kerrottu. Tiedotusvälineissä. Journalistisella tavalla. Ei mistään huutopalstalta luettuna. 

Ystäväni sentään järjesti minulle piristyksen poikasen. Hän kun irtaantui ikiaikaisesta perinteestään ja vaihtoi Toyotan ei-Toyotaan. Ja vieläpä niin, ettei vaihtanut sitä Uuppeliin (Opel, suom. huom.). Mutta kaukaa viisaasti pysyi kuitenkin japanialaisessa merkissä. Niin kuin kaikki järki-ihmiset tekevät. Kaikkien pitäisi. Auton vaihtaminen on aina iloinen asia. Varsinkin kun omalle kohdalle sattuu. Harvakseltaan tosin sattuu. 

Viikonloppuna olis Turskareissu. Muutaman vuoden sitä olen pystynyt välttelemään. Mutta nyt taas nasahtaa. 2000 kilometrin viikonloppuajelu. Edelleen se maalainen on hullu miäs. 

10 vuotta

Haa, tänään on se päivä.

Kymmenen vuotta sitten aloitin ihan huvikseen – sen enempää miettimättä – maalaisen plokin. Hienosti sanottuna tietysti blogi mutta minähän en ole kovin hieno. Sen takia kymmenvuotistaivalta on hyvä juhlistaa jollain sellaisella, joka on toisenlainen näkemys maalaisesta. Jos se avaisi silmiäni edes vähän. Ja kyllä se avaa ja avasi.

Senpä takia tai siitä huolimatta annan ystävälleni puheenvuoron ja toiselle ystävälleni myös

Ihmetys

Ähkyni suuri on ja vallan palloittava. Tiedätte kai, että jouluna ei suomalainen normaalimaalainen nälissään ole? Osittain olen siitä harmissanikin. Mutta se ei ollut varsinainen aihe tällä kertaa.

Mullehan hyvä ystävä tässä taannoin ihan ilmoitusluontoisesti, hyväntahtoisesti ja asian ikään kuin jo sovituksikin päätetyn antoi ymmärtää, että seuraavaan lehteen kirjoitan kolumnin. Jutun. Asia- ja huumoripitoisen pläjäyksen. Mullahan vähän niksahti ja lupasin kirjoittaa. Sitten muistin, että kirjoitukseni ovat vähintäänkin epäilyttäviä. Onneksi ystävä on lehden päätoimittaja ja pystyy sensuroimaan tai muuttamaan ainakin sanajärjestyksen selväkielisemmäksi. Luulen ma, että juttuni painettuna eivät olekaan ihan tervejärkisen touhulta näyttäviä. Pikkuisen alkoi nyt kyllä jänskättämään. Mahdollisuus on siihen, ettei juttujani sen enempää kysellä…

Pystyykö tätä perumaan? Siirtämään tulevaisuuteen? Ottamaan aikalisän? Herramunjee, mitä mää kirjotan? Entä jos alan suoltaa tekstiä aivan valtoimenaan? Mitäs sitten sanotaan, kun juttu vain jatkuu ja jatkuu eikä pääty ollenkaan? Lukijalle tulee ahdistava olo eikä pysty lopettamaan lukemista. Painoon menevän lehden sivumäärä moninkertaistuu ja painotalosta tulee semmoinen lasku, että toimitusjohtaja voi nauraa koko matkan pankkiin mennessään. Ituvihreät suuttuu sellumassan suurkäytöstä. Metsäyhtiöiden kurssit nousevat taivaisiin. Suomen talous alkaa nousta ja hallitus pääsee pälkähästä. Sitäkö tässä ajetaan takaa? Että maalaisen harteilla on koko kansantalouden taakka? Entä jos alan kirjoittaa nasevasti ja lyhyesti? Alan piikitellä kaikkia Mattieskon tapaan. Lukijat suuttuu ja peruu lehden tilauksen. Päätoimittaja saa potkut alhaisen levikin vuoksi. Painotalo menee konkkaan ja metsäyhtiöiden kurssit laskevat nollaan. Kansantalous rykii, päkii ja yskii. Hallitus kaatuu ja Kepu pääsee valtaan. Sitäkö tässä ajetaan takaa? Että kaikki on maalaisen syytä?

Maailmanluokan

Muistaako kukaan? Aikaa ennen vuotta -95. Kun Hannu-Pekka Hänninen rauhalliseen tapaansa selosti: ”..ja kiekko lipuu vastustajan mailasta kohti siniviivaa, jossa ei kuitenkaan ole omia vastassa..”. Ja tähän kaikkeen meni 15-20 sekuntia. Jos tilannetta olisi selvittänyt kuka tahansa muu (Mertsi tietysti etunenässä), aikaa olisi mennyt korkeintaan 5 sekuntia. Niinpä niin. Aika entinen ei palaa.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Tietenkään. Sitten tuli nämä kisastudiot. Taisi niitä olla 90-luvun alussa jo jonkin verran mutta sitten se levähti jotenkin käsiin. Ja ketä kaikkia niihin aina kutsuttiinkaan, aiheutti se hilpeyttä, katkeruutta, suurta älämölöä ja ylenpalttista meuhkaamista silloisissa sosiaalisissa medioissa. Eli lehtien keskustelu- ja tekstrapalstoilla. Kaikki pietilät, jortikat, aravirrat, jaloset ja ketolat käytettiin studioiden läpi, kuka milläkin meriiteillä. Tietysti aina suuren ottelun jälkeen myös istuva päävalmentaja – tosin yleensä seisten kuten työmaallaankin. Toimittajistakin nähtiin melkoinen repertuaari alkaen Olli Keskisestä Laura Ruoholaan. Kunnes tapahtui se maailmanluokan tendenssi.

Kaikkien valmentajien, ammattikommentaattoreiden ja analysaattoreiden äiti päästettiin ääneen ja käsiään huitomaan. Tami. Ja mitä Tami meille antoikaan? Hikipedia sen osuvasti kiteyttää: Valmentajana Tamminen on Petteri Sihvosen ohella eräs Suomen, ellei peräti koko maailman kovimmista tekijöistä, olkoonkin, että hänet potkitaan säännöllisesti ulos valmentajan tehtävistä ja että hän on siirtynyt valmentamaan aina vain surkeampia joukkueita. Hän on saanut jääkiekkovalmentajana pätevyyden kaikkien alojen ja muutamien muiden erikoisasiantuntijaksi. Ja ne sitaatit, voi veljet.

  • ”Olen pelannut Gordie Howea ja Alexander Ragulinia vastaan, ja tiedän mitä kaukalossa oleminen tarkoittaa : ”If you can’t stand the heat, stay out of the kitchen”.
  • ”Individual effort”.
  • Mun termi on: mental game

Jne. Tendenssi, evidenssi, menttaali, momenttumi. Sekä käsien heiluminen. Kolmen sormen näyttäminen tarkoittaa paria asiaa. Ja se maailmanluokan -sana. Sen voi laittaa joka väliin. Maailmanluokan maalivahti, maailmanluokan laituri, maailmanluokan pakki, maailmanluokan valmentaja. Sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja tästä on ollut seurauksena se, että tavallisesta tiistaiaamun Kalevasta voi lukea tavallisen välieräpelin jälkeen tavallisesta maalivahti Markkasesta maailmanluokan maalivahtina. Jonka kirjoitti tavallinen urheilutoimittaja. Tavallisena maanantai-iltana. Uhkaa käydä sama inflaatio kuin sanalle maailmankuulu. Jos jossakin näet ilmoituksen: Tänään vieraana maailmankuulu näyttelijä/laulaja/puhuja/sopertaja, voit olla varma, että ko. henkilö/tyyppi/tapaus ei ole maailmankuulu. Tietääkseni oikeaa maailmankuulua henkilöä ei tarvitse erikseen kuuluttaa. Vai miltä kuulostaa: Maailmankuulu Barack Obama. Maailmankuulu Kuningatar Elisabet II. Maailmankuulu Michael Schumacher. Eikö kuulostakin pöljältä?

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: