Kategoria: luonto

Mielentila

Sanotaanko näin, että maalainen ei ole kaikilta osin ihan täyspäinen. Normaali. Vaikka mikä tässä maailmassa normaalia olisikaan. Onko lievä sekopäisyys uusi normaali? Jos näinkin kornia sanontaa voi käyttää.

Minähän tuossa yksi päivä sitten käytin aikuisen ihmisen leluja. Eikä nyt pidä ollenkaan ajatella kaksimielisesti. Elikkäs trimmeriä, pukattavaa leikkuria ja Huskua. Pidin siis Peltoreita päässä useamman tunnin. Semmoisessa ajassa ehtii ajatella yhtä sun toista. Varsinkin toista. Taikka ensimmäistäkin.

Takapihaa röllätessä ajatukset singahtelivat menneisyyteen, nykyisyyteen ja osin tulevaisuuteenkin. Kaikkea mahdollista siinä mahdoin ajatusten valtavirrassa pyöritellä. En niitä ajatuksia nyt paljasta mutta sen verran mun pitää kertoa, että ruohonleikkaaminen on vähän sama asia kuin lumien kolaaminenkin. Joka on vähän sama asia kuin onkiminen. Minähän tykkään onkimisesta, lumen kolaamisesta ja ruohonleikkaamisesta. Olen siis epäilyttävä tapaus. Niin kuin tietysti pitääkin. Yleensä en anna ihmisten enkä sen kaltaisten olioiden koskea Huskuuni. Koska nurmikon leikkaamisessa on tietty järjestys ja jämptiys säilytettävä eikä sitä pidä tehdä hutiloiden. Kuten ei lumien kolaamistakaan. Järjestys se olla pitää.

Niin se mielentila. Joku rentoutuu metsässä (kuten minäkin), toinen musiikkia kuuntelemalla (kuten minäkin). Kolmas kerää asioita, neljäs käy kansalaisopistossa. Maalainen rentoutuu parhaiten Huskun selässä ja kolan varressa.

10 vuotta

Haa, tänään on se päivä.

Kymmenen vuotta sitten aloitin ihan huvikseen – sen enempää miettimättä – maalaisen plokin. Hienosti sanottuna tietysti blogi mutta minähän en ole kovin hieno. Sen takia kymmenvuotistaivalta on hyvä juhlistaa jollain sellaisella, joka on toisenlainen näkemys maalaisesta. Jos se avaisi silmiäni edes vähän. Ja kyllä se avaa ja avasi.

Senpä takia tai siitä huolimatta annan ystävälleni puheenvuoron ja toiselle ystävälleni myös

Meri kuiskailee

Taannoin kirjoitin siitä, kun onkiminen ei välttämättä ole kalastamista, vaan mielentila. Pääsin tällä viikolla elämäni ensimmäistä kertaa purjeveneen kyytiin ja sitten kun oltiin päästy satamasta ja tyyniltä vesiltä vähän tuulisempaan paikkaan, tuli vähän samanlainen tunne. Mielentila. Jännä tunne. Osittain samaa voi kokea kanootilla kulkiessa, jos ei satu kovin tuulinen reissu. Siinäkin pääsee lähelle vettä, luontoa ja liikutuksen tilaa.

Veneen kippari kertoi matkan aikana, että hänen tyttärensä oli veneessä olleessaan tokaissut: ”Meri kuiskailee”. Sitä se tosiaan oli. Merkillistä suorastaan.

Sitä jos olisi varakas ja vapaa-ajan kanssa olisi muitakin ongelmia kuin sen riittämättömyys, niin ei tuo huono harrastus olisi ollenkaan. Ehkä.

 

Paluu arkeen

Eihän maalainen kauaa malttanut olla koskematta kameraan. Ja vähemmän yllättävästi kuvissa on lumipalloja. Mutta ei se mitään, näillä on vankka tilaaja- ja kannattajakuntansa. 

Ps. Tätä kirjoittaessa kello on vähän yli 6 aamulla ja olen hevon jonkassa. Istun kylmenevässä autossa ja kamera on katolla. Tä?

%d bloggaajaa tykkää tästä: