Kategoria: matkailu

Lapa pystyyn!

On annettu taas ymmärtää, ettei maalainen ole entisensä. Kun ei tule tekstiä eikä muutenkaan. Eikä varsinkaan muutenkaan. Nonii, niin no.

Kevään mittaan martan kanssa suunniteltiin kesälomaa ja kuinka sitä vietettäisiin. Silleen kohtuu edullisesti. Jonkin sortin vinksahdus oli sekin ajatus, että auton perään laitetaan joku takateltta (rear tent), jossa koirat voivat häkissä yöpyä ja patjat sitten Volvon hutlariin nukkumista varten. Olin syystäkin hieman pessimisti tässä vaiheessa. Tätä takatelttaa tutkittiin pinterestissä useina iltoina. Tai siis tutki hän. Kaikeksi onneksi järjelliset teltat oli hinnoiteltu täysin järjenvastaisesti ja sain hiljaisella junkaamisella tämän asian pois päiväjärjestyksestä. Mutta se ei tietenkään tarkoittanut sitä, että edullisen kotimaanretkeilyn suunnittelu unohtuisi.

Sitten tutkittiin peräkärryyn asetettavia telttoja. Ihan tavalliset teltat olin poissulkenut jo ajat sitten aikaisin keväällä. Se ei ole aikuisen miehen hommaa se. Telttailu Suomen suvessa. Mietipä vähän viime kesääkin. Niinpä niin. Tämä viiraus meni onneksi nopeasti ohi. Olisihan ne leirintäalueiden mökit ja muut tietenkin. Mutta sitten ihan vaihvihkaa naapurista tuli ratkaisu kuten ässä hihasta. Vaikka ihan aluksi en ollut tästäkään vaihtoehdosta täysin vakuuttunut. Mutta jos vaihtoehtona on hutlari, teltta tai kärryteltta, niin viimeistään siinä vaiheessa paatuneinkin aviomies murtuu ja suostuu melkein mihin vaan.

Olethan ajanut joskus kesällä autolla tuolla maantiellä? Isompaa tai pienempää tietä, kaksi-, kolme- ja nelinumeroisia maanteitä pitkin? Ja aina silloin tällöin tai jopa vähän väliä jouheva matkanteko muuttuu ikäväksi junnaamiseksi jonossa ja kun oikein tarkasti horisonttiin tarkentaa, niin näkee syynkin sille junnaamiselle. Nimittäin kaikkien rakastama karvanaamari, valtateiden veritulppa ja alitehoisella fiiatilla suolivieteriään hinaava suomalainen karavaanari. Joka ei anna tietä eikä aja seittemääkymppiä lujempaa. Ihanaa. Ja sitten vaivoin kun joskus pääset ohi ja urku auki vedätät sataakahtakymppiä, niin jo seuraavan mutkan takana seuraava soliferi tai hobby tai kabe junnaa edessä. Seittemääkymppiä.

Naapurista tuli siis ratkaisu maalaisten kesälomapulmaan. Ehkä parhaat päivänsä jo nähnyt mutta katsastettu ja rekisterissä (niin minulle väitettiin) oleva suolivieteri (Solifer Artic 450, vuosimallia kasari). Eihän sitä uskoisi, ellei itse näkisi ja jopa kokisi. Että ihan matkailuvaunulla tientukoksi. Sanopa muuta. Mitäpä sitä ei kokeilisi, edes kerran elämässä.

Tässä ollaan nyt kolmatta yötä vaunussa ja viimeiset kaksi päivää ollaan silloin tällöin keskusteltu martan kanssa vaihtoehdoista. Että onpa se kätevä tämmönen vaunu, kun ei ole juurikaan paikkaan sidottu ja saa lähes mielivaltaisesti matkustaa paikkoihin. Tottahan vaunun kanssa matkustaminen on yhdistelmän ajoa, joten parkkihalleihin eikä muutenkaan ahtaisiin paikkoihin mennä ihan noin vain. Mutta mikä pakko sen on olla vaunu? Voisihan se olla auto? Matkailu- tai retkeilyauto. Ja näppärästihän retkeilyauton pakusta rakentaa.

Oltiin ajettu varmaankin melkein parisataa kilometriä, kun martta tokaisi, että oletko morjestanut vastaantulevia karavaanareita. Minä vähän hölmönä, että miksi? No kun kaikki vaanarit morjestaa toisiaan. Seuraavan tullessa vastaan tuijotin sitten herkeämättä hymerin kuskia ja toden totta, käsi pystyssä oli hän. Ja seuraavassa ja seuraavassa. Ei kai siinä muu auttanut, kun itsekin seuraavan vaunuilijan tullessa vastaan nostaa lapa pystyyn. Vähän arkaillen mutta kuitenkin.

Nyt kun on kohta tuhat kilometriä hinattu suolivieteriä (75 km/h tai alle), niin eihän se hassummalta tunnu. Vaunu tulee todella tasaisesti perässä eikä kulutus ole ollenkaan niin paha kuin hevostraileria vedettäessä. Sopivasti ajaen vain 7 litraa satasella. Ja se on vähän. Ja sitä paitsi aina on vapaa tie. Ketään ei ole koskaan edessä junnaamassa.

Premium-crime

MaxiJourney

Vai miten siitä pitäisi kertoa? Reissusta, jossa käytiin, oltiin ja palattiin. Hyvin nopeasti. Hyvin pitkän kaavan mukaan. Mittää järkeä missään mutta tulipahan viikonloppuna ajeltua taas. Autolla pitää ajaa, koska auto tykkää, että sillä ajetaan. Ja taitaa maalainenkin tykätä ajamisesta.

2000 km, ei pal mittää. Tuli taas nähtyä siirrettävä kaupunki, turska, sade, tuuli, maisema, Arvidsjaur ja Atlantti. Onhan siinäkin jo jotain. Ruotsin lappi on kyllä tylsä. Arjeplogissakaan ei tullut uusia merssuja ja audeja vastaan. Tylsyyttä kaikki tyynni. Parempi kun antaa kuvien kertoa.

(Pahoittelut vähäisestä materiaalista. Oli synkkää, sateista ja tuulista. Eipä siinä silloin paljon mitään voi).

 

Hullu miäs

Kautta rantain eli suoraan päin näköä mulle sanottiin, että miksi olet niin hiljaa? Hiljaa täällä netissä, plokissa. Tästä suivaantuneena päätin sitten tämänkin julistaa kaikelle kansalle. Ei tuu mittää. 

Maalaisen elämässä on lienee tylsyys, kun ei mitään mukamas tapahdu. Voisi sanoa, että turtuneisuus. Aloitetaanpa. 

Kesä tuli, oli ja meni. Huskuttelin, matkustelin ja öllötin. Olin hybridinä eli latasin akkuja vaikka tosiasiallisesti kuljen läsällä. Sillä maan mainiolla aineksella, joka ei koskaan häviä. Läsä eli läski keskivartalossa on kuulemma mahdollista hävittää. Jaa-a, voisin olla vahvasti eri mieltä. Sanotaan, että laihduttamalla se häviää. Joo, niin varmaan. Kyllähän se sinusta poistuu mutta ei se mihinkään häviä. Se siirtyy kaverille, naapurille tai Amerikkaan. Sinne on onneksi siirtynyt aika paljonkin. Minulle on niin kerrottu. Tiedotusvälineissä. Journalistisella tavalla. Ei mistään huutopalstalta luettuna. 

Ystäväni sentään järjesti minulle piristyksen poikasen. Hän kun irtaantui ikiaikaisesta perinteestään ja vaihtoi Toyotan ei-Toyotaan. Ja vieläpä niin, ettei vaihtanut sitä Uuppeliin (Opel, suom. huom.). Mutta kaukaa viisaasti pysyi kuitenkin japanialaisessa merkissä. Niin kuin kaikki järki-ihmiset tekevät. Kaikkien pitäisi. Auton vaihtaminen on aina iloinen asia. Varsinkin kun omalle kohdalle sattuu. Harvakseltaan tosin sattuu. 

Viikonloppuna olis Turskareissu. Muutaman vuoden sitä olen pystynyt välttelemään. Mutta nyt taas nasahtaa. 2000 kilometrin viikonloppuajelu. Edelleen se maalainen on hullu miäs. 

Ihan vaan

Ajattelin vaan laittaa jotain kuvia. Ei huutoa, ei ahistusta, ei autoja. Ei mitään normaalia vaan kesäpäiviä. 

Maalaiskoirat museon tontilla

Maalaiskoirat museon tontilla

Kalaretki

Kalaretki

Hukka

Hukka

Maalaiskoirat kaupungissa

Maalaiskoirat kaupungissa

Neste Rally Finland

Neste Rally Finland

Symmetrialämpönopeus

Symmetrialämpönopeus

Vielä riittää aurinkoisia päiviä

Vielä riittää aurinkoisia päiviä

Markkinat jätetään väliin tänä vuonna

Markkinat jätetään väliin tänä vuonna

Maalaispitäjää

Maalaispitäjää

Normisettiä

Normisettiä

Kesäyössä moottoritie on kuuma

Kesäyössä moottoritie on kuuma

Iltalenkillä

Iltalenkillä

Mikä se tämä sitten on?

Mikä se tämä sitten on?

Maalaiskoirat Ikeassa

Maalaiskoirat Ikeassa

Yksi muuttokuorma

Yksi muuttokuorma

Tämän jätin väliin. Paitsi lipahullat.

Tämän jätin väliin. Paitsi lipahullat.

Kesäilta aurinkorannalla

Kesäilta aurinkorannalla

Perjantai

Perjantai

Kesän herkkuja

Kesän herkkuja

Huskutteluhetki

Huskutteluhetki


Loppuu, ei lopu – Journey 3

Pari tuntia lennon lähtöön. Eli melko lopussa ollaan mutta ei lähellekään vielä. Kotia kotia paluu on vasta huomenna, koska budjettimatkailijat haluaa lentää halvasti eli ajaa 600 km yöllä. Melko terveeltä ei kuulosta sekään. Ja miksi pitäisikään. Lahdesta pitäisi joskus pikkutunneilla poimia koira kyytiin, Pyhäsalmelle jättää yksi matkustaja ja toinen Raaheen. Ehkä sitä aamukahdeksalta pääsee nukkumaan. Ehkä.


Mitä jäi käteen (muuta kuin aivan tautinen Visa-lasku)? 530 valokuvaa (tähän mennessä), muutamia videoita, naurua, cappucinoja, pömpöttäviä mahoja, melko tiukkaan pakattuja matkalaukkuja ja viime hetken ostoksia. Niin kuin aina. Pitäisikö kaikki kuvat laittaa pötkössä tähän?


  

Jaha, ja juuri tulleen tiedon mukaan lähtö viivästyy vähintään tunnin. Sillälailla. Onpahan aikaa tuottaa tuupaa. Otan osaa.

Pitäisi orientoitua myös yön ajoon. Nukkua siis koneessa. Mitähän siitäkin tulee. Tuntuu kohta siltä, ettei tämä journey lopukaan niin pian.

10 vuotta

Haa, tänään on se päivä.

Kymmenen vuotta sitten aloitin ihan huvikseen – sen enempää miettimättä – maalaisen plokin. Hienosti sanottuna tietysti blogi mutta minähän en ole kovin hieno. Sen takia kymmenvuotistaivalta on hyvä juhlistaa jollain sellaisella, joka on toisenlainen näkemys maalaisesta. Jos se avaisi silmiäni edes vähän. Ja kyllä se avaa ja avasi.

Senpä takia tai siitä huolimatta annan ystävälleni puheenvuoron ja toiselle ystävälleni myös

Pyörii, ei pyöri – Journey 3

Parhauskin loppuu aikanaan. Tai käy vähiin. Viimeinen kokonainen päivä tussautettiin täysin ja vietettiin täysin perinteisissä turistointikohteissa. Aamulla over- ja undergroundattiin Waterloohon, sieltä Baker Streetille ja sitten nukketaloon.

  

Sehän oli ihan odotusten mukainen. Paljon tuttuja kasvoja menneisyydestäin – oho, lyriikkaa pukkaa, pysytäänpä aiheessa. Osa nukeista näytti ihan justiinsa siltä, että saattavat tarttua olkapäästä ja sanoa ”Terve!”. Ei valittamista. Ei tämmöisiä vaan peräpohjolassa näe, valitettavasti. Samaan taloon oli upotettu myös nopea historiikki sumujen saaren historiaa hauskasti ja vähemmän hauskasti esiteltynä. Kidutuskammioita ja teloituksia lähinnä.   Mutta lopuksi oli 3D-elokuva lisättynä 4D:llä. Siis kolmiulotteisen elämyksen lisäksi vettä, tuulta ja hierovaa tuolia. Varsin mainio kokemus. 

Tussautusten jälkeen valuimme kaupunkia alaspäin ja jälleen Piccadillylle. Rättikauppoihin yllättäen. No, maalaiselle saatiin viidentoista punna paita. Sentäs. Pienten pitsapalojen jälkeen käppäilimme hassujen oravien ohi silmään.  Aamun sumu näytti pahalta mutta päivästähän tuli sitten kuitenkin melko kaunis. Ei selkeä mutta ei rumakaan. Aurinko paistoi ja silmästä huomasi, että Lontoon ilma ei ollut kovin puhtaan oloista. 

Mutta maisemoissa ei ollut valittamista. Millään muotoa. Vaikka martoille näytin perää. Pyllistelin siis ihan reteesti, kun kameraa pitelin paikoillaan. Eivät uskaltaneet hipeltää onneksi, kun pelkäsivät, että kamera heilahtaa. Olisi varmaan heilahtanutkin. 

  
Silmästä päästyämme loggasin reissun ensimmäisen kätkön. Meinasi unohtua harrastus täysin tällä reissulla. Paulin kahvilan ja (yllättäen) rättikauppojen jälkeen suunnistimme apartmenttiin vetämään yhteen loman plussat ja miinukset. Enimmäkseen plussia tällä kerralla. 

  • Kohteliaat lontoolaiset
  • Paljon nähtävää
  • Toimiva joukkoliikenne
  • Kauppoja ja ravinteleita riittää
  • Apple-kauppa
  • Ruutukaavattomuudesta huolimatta paikat löytyy kohtuullisen helposti
  • Satoi vain pari kertaa (yöllä)
  • Useampana päivänä aurinkoista ja lämmintäkin

Muutama miinuskin on.

  • Kallis
  • Erittäinkin kallis paikoin
  • Loma on liian lyhyt

Huomenna tiistaina plokissa jotain aivan muuta. Heti aamusta. 

%d bloggaajaa tykkää tästä: