Kategoria: musiikki

Helmikuu

Maalainenko elää hiljaiseloa? Siltähän se vaikuttaa. Mutta se on vain hiljaiselon tunne. Taustalla on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan. Enemmän ja vähemmän. Sanoisin jopa keskinkertaisesti. Vähän enemmän eli vähemmän. Huudon aiheita olisi aina mutta siinähän menee ääni. Sen takia ajattelin vain ilostuttaa kanssaihmisiä.

Testailin uutta vakaajaa metsässä. Hyvinhän tuo toimii vaikka lopussa horisontti meni taas vinoon. Täytynee kalibroida uudelleen. Videossa on muuten ääniraitakin. Ja dialogia. Puheet on kyllä onneksi vähemmistössä. Audioraita on taas ihan omaa tuotantoa. Eikä siitä sen enempää. SoundCloud.comissa on alkuperäinen raita.

 

Helmikuu

The Päivä – Journey 3

Käskettiin myös The Päivästä kirjoittamaan. Siis matkan syystä ja tarkoituksesta. Se Lontoohan sinällään on vain sivutuote. Tosin jokseenkin erittäin positiivinen sivutuote. 

Päivä alkoi hitaalla heräämisellä, lähes perheriitaan johtaneella aamukahvireissulla (kts.Pääsee, ei pääse), Burger Kingillä ja jonkin tosi tärkeän henkilön kuljettamisella. Jostain syystä saatiin melkein jalat rikki ennen iltaa mutta ehdittiin kuitenkin – ehkä liiankin ajoissa – areenalle. 

  

Maalaiset ja matkalaiset olivat niin innoissaan, että areenalla oltiin kaksi ja puoli tuntia ennen konsertin alkua. Hassuja pikku faneja. 

  

Penkit tosin oli suunniteltu Pinokkiolle ja hänen sukulaisilleen. Mutta ei valiteta pienistä yksityiskohdista. 

Ei kait tuota voi juuri kuvailla. Se pitäisi kokea. Ääni, valo, tunnelma, metakka, yleisö, kaikki. 

  

Nii, sitähän tehtiin juttuja, pariskuntana. Kehuivat pariskuntaa, että ovat niin toistensa näköisiäkin. Ja oloisia. Ja tyylikkäinä reissussa. Tiijä siitä sitten. 

 

Ehkä viimeinen U2-keikka kuitenkin. Bonolla alkaa mennä ääni eikä aina muista sanojakaan. Mutta pojat soitti edelleen hyvin. Suorastaan erinomaisesti. Voi olla, että joutuu taas kuuntelemaan vähän aikaa. 

Palaa, ei pala – Journey 3

Vuosi sitten ystävä kysäisi, että mennäänkö konserttiin. Ihan hetken mietin ja sanoin, että mennään vaan. Sitten piti ajatus myydä myös hallitukselle. Eli alettiin etsiä sopivaa kohdetta. Konsertteja näes järjestetään ympäri Eurooppaa. Pariisia, Berliiniä, Barcelonaa. Päätettiin sitten, että London, koska se on kallein, sumuisin ja saarella. Ja hyvä on, että ovat saarella.
  

Matka alkoi siis konserttilippujen ostamisella. Jonka jälkeen alettiin etsiä sopivia matkapäiviä konserttipäivän ympärille. Viikko Lontoossa tekee rikkaammastakin yksilöstä vähemmän rikkaan. Saati sitten maalaisista. Ja piti kerrasta olla viikko. Hassuja on ne, maalaiset. Ostettiin sitten lentoliputkin. Turskalta. Ei perumismahdollisuutta, tietenkään. 

Sitten majoitusta. Pelkästään Booking.com tarjoaa useita tuhansia vaihtoehtoja ja meidän budjetille sopiviakin satoja. Valkkaa siitä nyt sitten. Tietyillä reunaehdoilla löytyi sitten sopivasti kilometrin päässä Buckinghamin palatsista sopiva 80 neliön apartmentti (neljälle hengelle, ruumiille ei ollenkaan). Lisäksi jonkun matkan päästä edellisestä vähän vastaava. Varasin molemmat, varuksi. Kesä meni sitten vain kevyessä suunnittelussa ja odotuksessa, koska tärkeimmät eli liput, matkat ja majoitus oli varattu jo ennen kesää. 

Jossain vaiheessa loppukesästä peruin sitten sen toisen majoituksen ja aloimme laskemaan aamuja lähtöön. Tietysti piti hankkia passeja, valuuttaa, vaatetusta ja muuta tarpeetonta. 
Lopulta lähtöön oli aikaa enää alle viikko. Lähtöä edeltävänä lauantaina (tiistai-aamuna lento) sain sähköpostia. Melkoisen pysäyttävää. 

”dear customer we regrettably inform you that the apartment you have booked is not habitable after a small fire there today. we are trying to fix the issues. but it wont be donein time for your stay. thanks Xxxxx”

Lähetin hätäpäissäni kysely, että eikö siis mitenkään ole mahdollista?

”Unfortunately its is not possible now. ”

Sillä lailla. 

Meillähän oli sitten käytännössä vuorokausi aikaa etsiä majoitusta Lontoosta, jossa kaikenlaisten häppeninkien takia 80% majoituspaikoista oli varattu. Loput 20% oli noin 300£ yöltä. Justiinsa joo. Kuvien ja asiakaspalautteen perusteelta otettiin Jack The Ripperin kotiseudulta sitten apartmentti. Kysyttiin siinä yhdeltä tuttavalta, että onko asiallista seutua (hän kun näet on asunut Lontoossa joskus). ”Joo, ihan ok. Mutta ei yhtään idemmäs.”

 
Ajettiin Helsinkiin yöksi ja aamulla anivarhain kömmimme punavalkoisen turskan sisuksiin. Jossa kapteeni sanoi, että Lontoossa on sumua, pahoittelemme lähdön viivästymistä. Okei, ei hätää, meillä on melkein kaksi tuntia aikaa bussin lähtöön, johon oli ostettu liput jo Suomessa. Turskan halpa lento otettiin takaisin 3€ kahvilla ja muilla hilppeillä (á 3€). Puoli tuntia myöhässä aloitimme laskeutumisen. Ihan pikkuista vaille maakosketusta kapu yhtäkkiä veti kaasun täysille. Siis täysille ja koneen melko jyrkkään nousuun. Ihan hetken oli matkustamossa hiljaista. Jonkun ajan päästä kapteeni sanoi melko vakaalla äänellä, että laskeutuminen viivästyy 5-10 min, koska kiitotiellä oli ylimääräisiä koneita. Justiinsa. 

Gatwickin kenttähän ei ole ihan pieni sekään. Kilometrin kävelyn jälkeen passintarkastukseen ja siitä vielä puoli kilometriä bussipysäkille. Jossa oli jonoa ja kansaa mutta ei bussia. Lopulta bussi tuli mutta koska olemme budjettimatkailijoita ja liput on ostettu halpabussiyhtiön nettisivulta, jäimme jonon häntäpäähän. Tietenkin. Ja emme muka mahtuneet bussiin. Justiinsa joo. Seuraavan bussin tullessa ryykäsimme suoraan kuskin eteen ja sama homma. Mutta koska tulijoita ei ollut niin paljon, niin mahduimme sitten kyytiin. Ihme epeleitä nämä sumujen saarella elävät. Kaksi tuntia ja 30 km. Ei ihan nopein reitti mutta näissä oloissa halpa, kun neljä henkeä (eikä yhtään ruumista) ja viikon kamat vain 17£. Mihin Suomessa pääsee 20 eurolla? Onnibussilla joskus jonnekin, ehkä. Saimme ihastella sitten brittiläistä rakennusarkkitehtuuria, liikennettä ja elämää. 

  

Ilman koiria matkassa on välillä vaikeaa. Kuuluu tassujen ääntä, tulee etsittyä vesikuppia tarkistaakseen, että onko siinä vettä ja ei oikein tiedä mitä tekisi sen ajan, kun normaalisti on lenkillä. Onneksi ensimmäinen vastaantuleva koira vähän tasoitti tilannetta. 

  

 

30 miljoonaa

Kaikkihan sen tietävät, että maalainen on hurahtanut i-laitteisiin. Joku aika sitten hedelmäfirma julkaisi uuden palvelun ja minä otin tietenkin sen välittömästi käyttöön. Mutta miten sitä oikein ehtii? Nimittäin tarjolla on noin 30 miljoonaa biisiä kuukausimaksulla ja ensimmäiset kolme kuukautta ilmaiseksi. 

Karkeasti yksinkertaistaen: jos haluaisin kuunnella kaikki, menisi siihen noin 170 vuotta. Helppoa kuin heinänteko. Melkein sama asia mutta ei sinne päinkään on katsoa youtuben kaikki videot. Vasemmasta laidasta alkaen. 

Mutta meninkö halpaan ansaan? Tai ei välttämättä halpaankaan. Minähän kuuntelen nytkin kolmatta kertaa tänään samaa levyä. Eihän siinä ole mitään järkeä. Vaihtoehtojakin kun olisi. 

Ja olkaapa tarkkana kuin porkkana, kun joku ehdottaa teille, että kuuntelepa Fallulahia. Ja pidetään nimi mielessä – hyvin tarkasti – kun se kirjoitetaan hakukenttään. Eikä kirjoiteta Fallujah.

Viimeisellä rannalla

Otsikko kertoo toisille toista ja ensimmäisille jotain muuta. Tästä uhkaa tulla hyvää vauhtia pelkkä videoblogi. Onko se hyvä vai paha? Onko se vieläkin pahempaa, onko se Lenin? Oho, löpsähti lyriikan puolelle jo leipätekstissäkin eikä vain otsikossa. Annetaanpa Amberlan olla ja siirrytään asiaan.

Jos kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eikö video kerro sitten sekunnissa jo enemmän kuin kaksikymmentäviisituhatta sanaa? Sekin vielä, että tämä video kuvattiin suurimmaksi osaksi 100 kuvaa sekunnissa. Melkoinen päätalo saa olla se, joka videon muuttaa tekstimuotoon. Tietysti se on pakko, jos se pitää tulostaa, paperille.

Jos on vaikeuksia toistaa videota suoraan selaimessa, lataa se omalle koneellesi. Videon päällä painat hiiren oikeaa nappia (Windowsissa).

Baarissa Loimaalla

Ihmisillä on hirmuisia vääriä käsityksiä, luuloja ja uskomuksia, jotka he uskovat todeksi, koska joku joskus jossakin on jotain sanonut. Eihän se nyt niin mene. Otetaanpa nyt esimerkiksi Elvis, rockin kuningas (tai siis näin väitetään). Kaikkihan tietävät, että Elvis kuoli elokuussa 1977. Tai siis näin väitetään. Ja nyt paljastan salaisuuden, jota et ehkä nyt usko todeksi mutta eihän sitä kaikkea tarvitse uskoa. Elvis elää.

Kyllä, Elvis pitää pientä baaria Loimaalla. Yhdessä Jim Morrisonin kanssa. Torstai-iltaisin heillä on tapana heittää keikkaa duona, jos ei satu kamut olemaan paikalla. Jotka heittäisivät keikkaa. Toisinaan Freddie ja Michael vetävät omat duonsa, jos ei satu vuorossa olemaan Kirka ja Juice. Mutta vain silloin, kun Elvis ja Jim eivät jaksa. Kerran kesässä heillä on tapana pitää isompi konsertti, ns. Die Aid, jossa soitetaan porukalla hienoja biisejä, jutustellaan mukavia ja lopuksi kerätään kolehti baarin kiinteistöverojen maksamiseksi. Yleisössä on nähty usein mm. Urkki, Ronald, Jeltsin ja kumma kyllä myös Hirohito. Hiro on yleensä hiljaksiin jossain nurkassa, ellei satu vetämään sikarituokiota Sorsan ja Holkerin kanssa. Ja juovat nyt kahvia. Heillä on kuulemma yhteisiä tuttuja Angolassa. Niistä en tiedä sen enempää.

Miikkael (ruotsalaisittan lausuttuna) on kuulemma köörin paha poika. Bad. Niin kuin sanotaan. Heittää välillä ihan hirmuista muuvia, että toisilla tulee hiki pelkästä katselusta. Yleensä sellaisen session jälkeen pyydetään Gaddafi paikalle vähän rauhoittelemaan liian pinnassa oleva tunteita. Tiesittekö muuten, että Urkki pitää kerran kuussa kokousta, jossa on aina mukana myös Lalli Köyliönjärven jäältä. Jäät sillä on aina mukanansa. Ei pääse varmaan raukka koskaan niistä eroon.

Kerran tapahtui niinkin, että Kikka veti sooloa yhden sellaisen Aid-konsertin aikana. Sattui semmoinenkin hauska sattumus, jossa taustakuorossa Rauli Badding ja Roy Orbison soitti huuliharpulla jotain instrusooloa. Nehän vahingossa räkäisi harpun täyteen töhnää ja siitä pääsi sitten semmoinen tussaus. Nykyään sitä tussausta voi kuunnella, kun radiosta tulee liikennetiedote. Sen aluksi ja lopuksi soitetaan joku fanfaari. Se on sen Royn ja Raulin huuliharppusoolo. Ihan itse kävin äänittämässä sen tässä muutama kesä sitten.

Mistäs tämän baarin sitten löytää? Hohhoo, älä luulekaan että kerron. Minulla on eturivin paikka torstai-iltoihin ja sinne ei kuulkaa ylimääräisiä tarvita. Sen verran voin kertoa, että se on auki joka päivä, lukuunottamatta lauantaita, sunnuntaita, maanantaita, keskiviikkoa ja tiistaita. Klo 19.30:n ja puoli kahdeksan välillä illalla.

Urkki muuten omistaa sen baarin yhdessä Kalevin kanssa. Tarkistin asian Varsinais-Suomen kiinteistörekisteristä.

Teknik

Tuli vaan tässä semmoinenkin mieleen, että joku kysyi jossain jotain. Tarkemmin sanottuna, että kuinka miten ja millai nuo pentuvideot on saatu aikaiseksi. Onneksi omistan erittäin hyviä ystäviä. Ja vielä hitusen järjen valoa. Meinaan, että kameraa lainasin Vanillan synnytyslaitokselta (Canon 500D? Vai olikohan se 600D?). Musiikit haeskelin netistä vapailta markkinoilta eli soundcloud.com:sta, danosongs.com:sta ja mahdollisesti hämärän muistikuvan mukaan jostain muualtakin. Ja kotosalla editoitsin FCP:llä, Audacitylla ja HandBrakella.

Tälle sivustolle sitten vielä käärin videot sellaiseen muotoon, jotta html5:sta ymmärtävät selaimet pystyvät näyttämään ne suoraan ilman erillisiä videosoittimia kuten myös jotkin älykkäät puhelimetkin. Silleesti erittäin yksinkertaistettuna. Oliko vielä muuta?

%d bloggaajaa tykkää tästä: