Kategoria: musiikki

Baarissa Loimaalla

Ihmisillä on hirmuisia vääriä käsityksiä, luuloja ja uskomuksia, jotka he uskovat todeksi, koska joku joskus jossakin on jotain sanonut. Eihän se nyt niin mene. Otetaanpa nyt esimerkiksi Elvis, rockin kuningas (tai siis näin väitetään). Kaikkihan tietävät, että Elvis kuoli elokuussa 1977. Tai siis näin väitetään. Ja nyt paljastan salaisuuden, jota et ehkä nyt usko todeksi mutta eihän sitä kaikkea tarvitse uskoa. Elvis elää.

Kyllä, Elvis pitää pientä baaria Loimaalla. Yhdessä Jim Morrisonin kanssa. Torstai-iltaisin heillä on tapana heittää keikkaa duona, jos ei satu kamut olemaan paikalla. Jotka heittäisivät keikkaa. Toisinaan Freddie ja Michael vetävät omat duonsa, jos ei satu vuorossa olemaan Kirka ja Juice. Mutta vain silloin, kun Elvis ja Jim eivät jaksa. Kerran kesässä heillä on tapana pitää isompi konsertti, ns. Die Aid, jossa soitetaan porukalla hienoja biisejä, jutustellaan mukavia ja lopuksi kerätään kolehti baarin kiinteistöverojen maksamiseksi. Yleisössä on nähty usein mm. Urkki, Ronald, Jeltsin ja kumma kyllä myös Hirohito. Hiro on yleensä hiljaksiin jossain nurkassa, ellei satu vetämään sikarituokiota Sorsan ja Holkerin kanssa. Ja juovat nyt kahvia. Heillä on kuulemma yhteisiä tuttuja Angolassa. Niistä en tiedä sen enempää.

Miikkael (ruotsalaisittan lausuttuna) on kuulemma köörin paha poika. Bad. Niin kuin sanotaan. Heittää välillä ihan hirmuista muuvia, että toisilla tulee hiki pelkästä katselusta. Yleensä sellaisen session jälkeen pyydetään Gaddafi paikalle vähän rauhoittelemaan liian pinnassa oleva tunteita. Tiesittekö muuten, että Urkki pitää kerran kuussa kokousta, jossa on aina mukana myös Lalli Köyliönjärven jäältä. Jäät sillä on aina mukanansa. Ei pääse varmaan raukka koskaan niistä eroon.

Kerran tapahtui niinkin, että Kikka veti sooloa yhden sellaisen Aid-konsertin aikana. Sattui semmoinenkin hauska sattumus, jossa taustakuorossa Rauli Badding ja Roy Orbison soitti huuliharpulla jotain instrusooloa. Nehän vahingossa räkäisi harpun täyteen töhnää ja siitä pääsi sitten semmoinen tussaus. Nykyään sitä tussausta voi kuunnella, kun radiosta tulee liikennetiedote. Sen aluksi ja lopuksi soitetaan joku fanfaari. Se on sen Royn ja Raulin huuliharppusoolo. Ihan itse kävin äänittämässä sen tässä muutama kesä sitten.

Mistäs tämän baarin sitten löytää? Hohhoo, älä luulekaan että kerron. Minulla on eturivin paikka torstai-iltoihin ja sinne ei kuulkaa ylimääräisiä tarvita. Sen verran voin kertoa, että se on auki joka päivä, lukuunottamatta lauantaita, sunnuntaita, maanantaita, keskiviikkoa ja tiistaita. Klo 19.30:n ja puoli kahdeksan välillä illalla.

Urkki muuten omistaa sen baarin yhdessä Kalevin kanssa. Tarkistin asian Varsinais-Suomen kiinteistörekisteristä.

Teknik

Tuli vaan tässä semmoinenkin mieleen, että joku kysyi jossain jotain. Tarkemmin sanottuna, että kuinka miten ja millai nuo pentuvideot on saatu aikaiseksi. Onneksi omistan erittäin hyviä ystäviä. Ja vielä hitusen järjen valoa. Meinaan, että kameraa lainasin Vanillan synnytyslaitokselta (Canon 500D? Vai olikohan se 600D?). Musiikit haeskelin netistä vapailta markkinoilta eli soundcloud.com:sta, danosongs.com:sta ja mahdollisesti hämärän muistikuvan mukaan jostain muualtakin. Ja kotosalla editoitsin FCP:llä, Audacitylla ja HandBrakella.

Tälle sivustolle sitten vielä käärin videot sellaiseen muotoon, jotta html5:sta ymmärtävät selaimet pystyvät näyttämään ne suoraan ilman erillisiä videosoittimia kuten myös jotkin älykkäät puhelimetkin. Silleesti erittäin yksinkertaistettuna. Oliko vielä muuta?

Mielikuvia

Illan päätteeksi odottaessani HHU:n alkamista kuuntelin musiikkia laitteistojen kautta. Elikkäs randomilla mielimusiikkia ja vähän sen vierestäkin. Sitä on ihmisen pieni mieli merkillisen oloinen, noin yleensä. Voin melko suurella varmuudella väittää, että ihmisen kuunnellessa musiikkia hän mielessään rakentaa musiikille kuvan. Musiikin aiheuttama tai tuottama kuva voi olla millainen vain. Mielentilan liikkeistä ja liikkeiden puuttumisesta johtuvaa ”maiseman” rakentamista visuaaliseksi vastineeksi kuulemallemme musiikille. Tämä kuva näkyy vain mielessämme. Jotkut oikein taitavat ja taiteelliset ihmiset pystyvät tuomaan sen myös muiden nähtäväksi. Maalaten, piirustamalla, valokuvaamalla, elokuvana tai ihan henkilökohtaisena performanssina tai ohjattuna näytelmänä.

Maalainen ei osaa sanoin kuvata sitä, mitä kuullessani näen. Olen kyllä joihinkin video- ja valokuvatuotoksiin saanut pienen murto-osan näkemyksistäni taiteiltua. Eihän se oikeasti ole ihan se näkymä jonka ”näin” mutta on edes sinne päin.

Miksi sitä piti nyt näin ruveta puimaan? Hö. Jansmakko kun olen, niin kaikki on mahdollista. Olen esimerkiksi muutaman elokuvan soundtrackin kuullut ja kuunnellut ennen elokuvan näkemistä. Tämän johdosta olen sitten etsinyt ko. elokuvan käsiini ja katsonut sen tarkistaakseni, onko elokuvan tekijät ja musiikin säveltäjät edes osittain samalla aaltopituudella maalaisen kanssa. Hyvin usein on kohtia, joissa näemme musiikin samalla tavoin. Eikö se jos mikä ole merkillistä edes osin? Senpä takia pitää nyt jostain kaivaa Alexander esiin ja tarkistaa, onko Vangelis minun kanssa samaa mieltä.

Arvasin, että mietit mitä HHU tarkoittaa. No katso.

 

Schlager

Kaikkea sitä tulee tehtyäkin. Töissä oli hiljainen hetki (ei siis sellainen hiljainen vaan normaali) ja käpistelin iTunesia. Kun alkoi 2bfm Classix ottaa aivoon, vaikka nerollinen radiokanava onkin. Niitähän on ihan tarpeeksi. Ennakkoluulottomasti selailin siis listaa ja mietiskelin, että mitähän sitä kuuntelisi ja mikä sopisi taustamusiikiksi töiden oheen. Eikä häiritsisi itseä eli muita. Olen jotenkin viehtynyt numeroihin ja sittenpä se taas tömähti iiriksiin hirveällä paineella. 1000 Schlager. Aika yksiselitteinen nimi. Eikä siitä enempää. Ainoa onni tässä on se, että saksankielen taitoni on olematonta. Taffewasser, ich, eins, zwei, drei, schwarzen jne. Karmeinta on tietysti, kun jotain ”hittejä” on saksannettu. Uaahh! Mutta mitäpä sitä ei maalainen tekisi, että olo olisi edes jossain määrin outo?

Eikä tässä vielä kaikki. Hohoo. Mullahan on iLaitteessa tietysti Tunein. Jotta voi kuunnella tarvittaessa slaakereita myös mobiilisti. Eikä siitä sen enempää.

Viilis

Sanotaanko näin, että ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Piti tehdä sitä ja tätä. Enimmäkseen tietysti kokeilla jotain autoja. Saldona pari makkaraa (joista toinen tulikuuma ja jäässä, yhtäaikaa), parit kahvit, mehut ja pullat. Tietysti iso kasa kiiltäviä peltilehmiä. Mutta niin vain tultiin takaisin puolukalla. Iltahan meni sitten tyttösiä naurattaessa. Oho.

Piti laittaa siis soittolista taas pyörähtämään ja varsin sekalainen salaatti tuli siitäkin. Niinkuin tänään ilmeisesti kaikki. Pitänee tarkistaa, kantsiiko maanantaina vääntäytyä töihin.

 

On niin vähä

Sehän uhkaa loppua tämäkin vuosi. Samaan tapaan kuin menneetkin vuodet. Ja aina joulukuun lopussa. Tehdäänpä täysin turhanpäiväinen ynnäys.

Tapahtuiko mitään erityistä? Omassa, muiden, tuntemattomien ja tunnettujen elämässä. Nojaa, kai sitä jotain pientä ainakin. Pääsin laillisesti ajamaan kahtasataa, saatiin remontti tehtyä ja aitakin melkein. Autokin vaihtui melkein (josta Volvo tietenkin otti nokkiinsa ja päätyi pajalle odottamaan uutta vuotta). Muilla osa-alueilla tapahtui sitten kaikkea muuta. Enimmäkseen ja tietääkseni.

Pitäskö se tehdä kaikkien sääntöjen ja ennakko-odotusten vastaisesti joku uudenvuodenlupaus? Täysin järjetöntä, ei tietenkään. Haaveilen tietysti kaikista uusista leluista ja Daleista (edelleen) sekä autonvaihdosta. Jossa on nyt menossa special-edition -vaihe. Nimittäin ystävän kanssa tuli semmoinen hassu ajatus, että jos ajettaisiin Volvolla tappiin asti ja vaihdetaan Puolukka johonkin hauskempaan. Esim. automaatti-Civiciin. Mitäs siihen sanotte?

Vuoden vaihtumista odotellessa ja ESC-radiota kuunnellessa tai siitäkin huolimatta, oikein hyvää uutta vuotta!

Osto

Aamulla lumisessa metsässä ja sen jälkeen tunti pukkaamista. Kun sitten hieman raukeana istahdin kiikkustuoliin iLaite kädessä, puhelin hallitukselle, että ostetaanko se tänä jouluna uutta joululevyä? Eihän siinä auttanut kun ruveta selailemaan tarjontaa.

Onkohan elämä liian helppoa? Kyllä se varmaan on. Ei tarvitse laittaa autoa lämmitykseen, laittaa naurettavaa määrää talvikampetta päälle, änkeytyä autoon ja ajaa kauppaan. Mahdollisesti toiseen ja kolmanteenkin. Karmeassa lauantairuuhkassa tuskaillen ja levyhyllyjä kiertäen.

Muutamalla hakusanalla ja esikuuntelulla päädyttiin tänä vuonna Bocelliin. Buble oli pitkään kärjessä mutta levyn sisältö ei mielestämme lopulta vastannut odotuksia. Sitten painoin täppää ”Osta” ja viiden minuutin kuluttua levy jo soi stereoissa. Uskomaton shou. Ja mikä ihmeellisintä, levyn hinta oli puolet siitä, jos olisimme ostaneet sen kaupasta. Olin pitkään sitä mieltä, että fyysinen levy on ihan pakollista, koska sitä on mukava hiplata käsissä levyä kuunneltaessa ja tarkastella levylehtiön sisältötietoja. Mutta sitten koin jonkin sortin valaistumisen tässäkin asjassa. Miksi maksaa ylimääräistä kymmentä euroa siitä ilosta, että voin samat tiedot katsoa netistä koska tahansa?

Toivottavasti ei tule tavaksi. Tämä ostaminen. Turhan helppoa on se ja siinä säästyneet eurot kyllä hupenevat voimallista kyytiä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: