Kategoria: kuolema

Elämä jatkuu

Vaikka olenkin melkoinen jörrikkä, niin kyllä sitä aina välillä herkistyy. Tulee tilanteita ja tapahtumia, joita periaatteessa odottaa mutta ei koskaan juuri silloin. Mutta niinhän elämän täytyykin. Olla yllätyksellinen. Muuten olisi aivan liian tasapaksua.

Kesälomani jakautui osiin ja jälkimmäinen osa vietettiin lämpimässä ja valoisassa Suomen suvessa. Se alkoi tätin hautajaisilla ja jatkui saman päivän iltana vielä toisilla hautajaisilla. Yhteen päivään mahtuu paljon. Joskus tuntuu, että liikaakin.

 

Viitsisitsäetsäviitsis

Jännä juttu tämä miehen elämä. Helppoa kuin heinänteko. Ja yhtä hauskaa kuin heinänteko heinäkuussa villahousut jalassa.

Nimittäin, maalaisella on se hallitus, joka antaa aina mahdollisuuksia. Esimerkiksi saan tehdä ruokaa, saan siivota, saan käydä kaupassa, saan kuskata multaa, saan pönöttää juhlissa jne. Kaikeksi huipuksi tämä taitaa olla sukuvika.

Nimittäin, hallituksen sisarentytär antaa aina mahdollisuuksia. Esimerkiksi haluaisinko siirtää kannua, haluaisinko tuoda maidon, haluaisinko auttaa jne.

Olen empiirisissä tutkimuksissani tullut tulokseen, että se on sama kuin: ”Tee tai itke ja tee!”. Vaihtoehtoisesti myös ”Tee tai kuole!”.

Halpaa kuin saippua

Luin Hesaria ja taas tuli ajatusten poikanen päähän. Tässä maailmassa ei mikään ole ilmaista eikä edes kovin edullista.

Taannoin esitin jo omat vaatimukset tiettyihin asioihin ja tuli mieleen, että pitääköhän niitä vähän korjata. Katsokaas kun en ajatellut kerätä rahastoa itseni maallisten jäännösteni hoitamiseksi pois päiväjärjestyksestä. Ja näyttää siltä, että kuoleminen melkoisen hyvä bisnes. Mutta että  vielä digitaalinen testamentti pitäisi tehdä? On se elämä mennyt vaikeaksi. Onneksi (tai onneksi ja onneksi, perässähiihtäjäthän siinä jäävät nuolemaan näppejään) Omenafirmalla on selkeä periaate:

Apple ei pohdi vainajan tahtoa. Pilvipalveluun talletettuun materiaaliin ei kukaan pääse käsiksi asiakkaan kuoleman jälkeen. iTunesista ostetut kirjat, elokuvat ja musiikki ovat tavallaan lainassa, eikä niitä pysty siirtämään toiselle. Kun käyttäjä kuolee, kokoelma palautuu palveluntarjoajalle.

Ja kun tarkemmin ajattelee, niin lainaahan tämä vain on. Elämä yleensäkin. Käytäpä viisaasti sekin hetki, koska mitään ei jälkeenjääneille jää.

Tarttisko tähän piristyksen loppuun? Tä.

Kuolevainen: ”Mitä miljoona vuotta on Sinulle?”
Jumala: ”Vain hetki”
Kuolevainen: ”Mitä miljoona euroa on Sinulle?”
Jumala: ”Vain sentti”
Kuolevainen: ”Voinko saada sentin?”
Jumala: ”Hetki vain”

 

Haudanvakavaa

Viikonloppuna osallistuimme hautajaisiin ja nehän eivät tunnetusti aina ole kaikkein iloisimpia juhlia. Mustia pukuja, kukkalaitteita, itkuisia silmiä. Siis melko normaalia ja käsittääkseni aika yleistä sellaisissa tapahtumissa. Siinä sitten oli aikaa jossain välissä ja paluumatkallakin miettiä syntyjä syviä. Eikä tietysti aina niin syviäkään. Olen pienessä mielessäni hahmotellut jälkeenjääville (eläkkeelle lähtiessä sitten – hohhohohooo – voin sanoa jälkeenjääneille, niin kuin eräs eläkkeelle jäänyt työtoveri jäähyväispuheessaan sanoi. Eikä varmasti vahingossa.) muutamia ehtoja, kuten nykyään on ihmisillä tapana. Ja vainajien viimeistä tahtoahan pitää kunnioittaa, eikö? Tietysti voidaan saivarrella, että onko tämä nyt minun viimeinen tahtoni mutta tehdään kaikille lakiasiantuntijoille ja -tuntemattomille tiedoksi, että nyt esitettävä vastaa sitten aikanaan viimeistä tahtoani.

Kuolinilmoituksen ulkomuodon ja sisällön saa vapaasti päättää paitsi että syntymä- ja kuolinpäivää ei saa ilmoittaa. Eikä paikkaa. Ainoastaan vuosiluvut, esim. 1972 – 2066. Arkku ei saa olla kallis. Vaikka mitä väliä sillä on, omia rahojannehan vain tuhlaatte. Minä en aio arkkurahoja varata etukäteen. Kuten äitini osuvasti on joskus tuumannut, että ”se nyt on siinä vaiheessa aivan yhdentekevää”. Kyllä. Varsinkin kun suosittelen tuhkausta. Silloin ei ole kovin mukava katsoa, kun tuhansia euroja palaa poroksi. Tuhkaus siksi, että kantajille tai kantajalle se on huomattavasti helpompaa kuin sata kiloa ja arkun paino päälle. Minulla on jäänyt semmoinenkin käsitys mieleen, että jotkut haluavat kertoa etukäteen toiveensa myös mahdolliselle saattoväelle. Mitä ruokaa, juomaa ja minkä merkkistä kahvia. Yks lysti, kunhan on hyvää ja jälkeenjääneet ottavat lisää. Montako ihmistä halutaan saattamaan? Yks lysti, kunhan ei mennä mahdottomuuksiin. Mielellään pienessä piirissä, koska en tykkää suurista ihmismassoista. Enhän minä kutsu puolituttuja syntymäpäivillenikään, miksi sitten peijaisiin.

Niin ne peijaiset. Kuten mainittua tuli, jos sellaisia aikonet järjestää niin ruoan on syytä olla hyvää. Tai jos pysytään kahvittelulinjalla niin sitten kaakun on oltava erinomaista. Eihän siitä tule mitään, jos kakku jää puoliksi syömättä. Ja karjalanpiirakoita, niitä olisi hyvä olla. Semmoisia karjalaisen tekemiä, ei mitään kaupasta ostettuja. Ja sitten pysytään älyllisissä rajoissa niiden peijaisten pituuden suhteen. Että mahdolliset pitkänmatkalaiset pääsee ajoissa kotiin katsomaan iltauutiset tai mahdollisesti iltauinnille. Elämä jatkuu.

Kai se nyt tuli selväksi, että kuolinilmoitukseeni ei laiteta päivämääriä eikä paikkoja? Eikä myöskään hautakiveen, jos sellaiseen päädytte. Saa nauraa muttei oo pakko, hei.

%d bloggaajaa tykkää tästä: