Kategoria: talvi

Helmikuu

Maalainenko elää hiljaiseloa? Siltähän se vaikuttaa. Mutta se on vain hiljaiselon tunne. Taustalla on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan. Enemmän ja vähemmän. Sanoisin jopa keskinkertaisesti. Vähän enemmän eli vähemmän. Huudon aiheita olisi aina mutta siinähän menee ääni. Sen takia ajattelin vain ilostuttaa kanssaihmisiä.

Testailin uutta vakaajaa metsässä. Hyvinhän tuo toimii vaikka lopussa horisontti meni taas vinoon. Täytynee kalibroida uudelleen. Videossa on muuten ääniraitakin. Ja dialogia. Puheet on kyllä onneksi vähemmistössä. Audioraita on taas ihan omaa tuotantoa. Eikä siitä sen enempää. SoundCloud.comissa on alkuperäinen raita.

 

Helmikuu

Ihmeitä

Elämässä voi olla joskus kova onni tai kova epäonni. Joskus kyse ei ole onnesta. Ei tuurista. Ei mäihästä. On vain ihmeitä.

Joku aika sitten kaupungissa oli valofestivaalit. Ajateltiin sitten käydä valaistuksia ihailemassa. Ja koska maalaiset ei olisi muuten maalaisia niin lähdettiin ”koko perheenä”. Eli karvatassut Volvon konttiin ja menoksi. Oli semmoinen tuuli ja tuiskuilta. Kaupungissa ihmisiä aivan liikaa. Mutta niin vaan otettiin kolme koiraa kaupunkikierrokselle. Ja täytyy sanoa, että meidän koirat osaa kyllä käyttäytyä fiksusti ihmisten ilmoilla. Ei rähinöitä, kähinöitä eikä mitään ongelmaa. Vallan mainioita kaupunkilaisia siis. Tai sitten vieraskoreita.

Tultiin illaksi kotiin (valaistukset olivat pieni pettymys) ja sitten oli vuorossa perinteiset iltarituaalit. Eli ”missä mun kännykkä”. ”Voitko soittaa siihen?” No voinhan minä. Annoin tuutata aika kauan. Mistään ei kuulunut mitään. Mutta jossain se puhelin oli, koska automatkalla kotiin sillä soitettiin. Käytin hyväkseni iLaitteiden ominaisuuksia eli katsoin paikannuksella, missä rouvan luuri luuraa. Paikannus näytti karkeasti ottaen autotallia. Asia harvinaisen selvä. Vaikka ei kuulemma ollut löytynyt, kun oli käynyt penkomassa. Ajattelin sitten aamulla katsoa tarkemmin. Niin ja avaimet oli hukassa myös. Täysin yllättäen.

Aamulla ennen töihin lähtöä sitten pengoin autoa. Ei puhelinta missään. Täysin hävöksissä, tipotiessään. Hmm, jos paikannus näytti kerran, että tässä jossain se on niin onhan sen oltava. Haravoin katseella sitten lumista pihaa (edellisenä iltana ja yönä oli satanut reilut 5 senttiä lunta). Kah, mikäs se tuossa möllöttää? Näyttää ihan rouvan puhelimelta. Kyllä, Guessin kuoret ja kaikki. Sievästi hennon lumikerroksen alla ja Volvon eturenkaan jälki siinä päällä. Sillä lailla.

Otin luurin raskain mielin maasta ja mietin taas puhelimen ostamista. Puhdistin sen suurimmista lumista ja avasin kuoret. Lasi ehjä. Tä?! Vein puhelimen sisälle ja painoin kotinäppäintä. Tä?! Virtaa 62%. Ihme 1.

Piti avata vielä autotalli rouvalle, koska avaimet.

Päivällä sain viestin, että voisinko käydä siellä Rantakadulla katsomassa, että onko avaimet siellä, koska yhtä karvatassua kakattaessa oli taskusta otettu kakkapussi ja siinä tilanteessa on voinut sattua vahinko. Kakkapussit ja avaimet samassa taskussa…

Maalainen kuuliaisena meni töiden jälkeen Rantakadulle. Muistin noin suurinpiirtein kakatuspaikan ja aloitin melko toivottoman työn. Edellisenä iltana ja yönä satoi lunta. Sen jälkeen kyseisen paikan oli ohittanut sadat ihmiset, kymmenet koirat ja lumiaura oli työntänyt jalkakäytävältä lunta. Sillä lailla. Käytin sitten kaikkien kadonneiden henkilöiden etsinnässä käytettävää taktiikkaa eli menin neliö kerrallaan puistoaluetta läpi siten, että oikealla jalalla potkin lunta sivuun. Näytti varmaan ohikulkijoista tosi terveeltä. Ei mitään missään. Jos avaimet oli siellä olleet, joku oli ne jo noukkinut.

Pidin tauon ja koitin toisesta kohdasta. Mikäs se tuossa? Tjaa, pullon korkki. Märkä koivunlehti. Roska. Oksanpätkä. Avaimet. Tä?! Kyllä, rouvan avainnippu. Ihme 2.

Kyllä ei tuuria ollut nyt ollenkaan.

Pukkaa, pukkaa

Tiesittekö muuten, että lumenluonnissa on muutamia sääntöjä joita pitää ehdottomasti noudattaa?

Ensinnäkin kun otetaan kola käyttöön, pitää varmistaa, että siinä on terävä metalliterä. Suora. Eikä kulmat repsota auki, rikki. Toiseksi – kuuntele tarkkaan: kolaa ei työnnellä vaan työnnetään! Perinteen mukaan maalaisen pitää hieman avata näitä käsitteitä.

Valittaen minun täytyy todeta, että iso osa ihmisistä vain työntelee lumikolaa. Ja vain harvat ja valitut työntävät. Jopa kiinteistöhuoltojen huoltomiehet näkyvät joskus vain työntelevän. Se on kovin surullista katsottavaa ja se kostautuu keväällä. Kyyllä.

Miten sitten työntely ja työntäminen erottuvat toisistaan? No helposti tietenkin. Kun lumikolaa työnnetään, sen terä viistää maata ja kolan asento on sellainen, että takaosa on 1-7 senttiä maasta eli lumesta ja kolattavasta pinnasta irti. Ikään kuin höyläten. Juunou. Kaikki vähänkään irtonainen ja jopa pakkautunut lumi irtoavat maasta ja kerääntyvät kolaan. Ja pinnasta tulee tasainen ja siisti. Jossa seuraavalla loskakelillä ei nilkat kastu, kun ei ole 15 senttimetriä märkää mössöä. Ja tässä huomataan myös se, että jos koko talvi jaksetaan työntää, ei keväällä tarvitse kenkiään kastella. Usko pois.

Työntely on taas vähävoimaisten, velttojen, saamattomien, näennäiskolaajien ja muiden arvaamattomien henkilöiden toimi. Siinä kolaa työnnellään pihalla sinne tänne, täysin sattumanvaraisiin suuntiin (eikä järjestelmällisesti, kuten työntäessä) eikä missään kohdassa varmisteta, että onko kolassa ylipäätään lunta. Ja mikä tärkeintä, työntelijä ei koskaan, vahingossakaan paina terää maahan vaan pikemminkin antaa terän tuuletella vapaasti 2-3 senttiä maasta irti, jotta irtolumi voi pikkuhiljaa pakkautua täysin tökeröksi kerrokseksi kulkuväylien pintaan. Työntelijä ei myöskään koskaan poista kaikkia lumia vaan jättää kolasta yli pursunneen lumen kylmästi pihalle epämääräisiksi kasoiksi. Jotka jäätyvät, pakkautuvat ja aiheuttavat maalaisessa epämiellyttäviä puistatuksia. Eikä tässä vielä kaikki. Työntelijä ei koskaan kasaa lumia järjestelmällisesti yhteen tai kahteen valittuun kasaan tai ojaan. Ehei, hän työntelee kolme metriä ja pudottaa säälittävän kuormansa minne sattuu. Eli pihalla on kohta epämääräisiä lumikasoja pitkin kulkuväylien reunoja, jotka keväällä sulavat niin ihanasti ja kastelevat koko nurmikon, lits läts. Sitäkö tässä ajetaan takaa, että maalainen jälleen kerran ajetaan epätoivon tilaan. Eihän semmoista kestä kukaan. Lumet pitää viedä tarkoin määrättyyn paikkaan, jossa ne saavat rauhassa sulaa ja sulamisvedet menevät ojaan. Eikö tätä nyt normaali ihminen millään tajua?

Ja muistetaan pitää terä maassa, ei ilmassa.

First flight

Aivan tohkeissaan. Täpinöissä. Hirmuinen virne naamalla. Onko njut hjuva fjiilis? Ja aivan uskomattoman korni sekä mahtipontinen musiikki. Voiko vielä enemmän myötähäpeää tuntea?

Huomioikaa se, että tämä on tehty ’sokkona’. Ei siis FPV:tä (ei kuvaa kopterista ohjaajalle) eikä lentodataa muutenkaan. Täysin pelkän näköyhteyden varassa.

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: