Kategoria: tietokoneet

tietokoneet

Hölmistys

Kyllä taas saatiin maalainen erikoiseen olotilaan. Ei suinkaan kiusaantumisen tilaan vaan varsin omituiseen olotilaan. Sellaiseen epämääräiseen hämyyn, josta ei ole kauheasti kokemusta. Jotkut voisi sanoa, että hästäkin paikka. Mitenköhän sen sievästi kertois?

Olen tainnut joskus kertoa, että olen it-alalla julkisella puolella. Tein intensiivisesti töitä tietokoneiden ja kaikkeen niihin liittyvän oheistuotteiden ja tuotantojen kanssa melkein 20 vuotta kunnes pääsin vaihtamaan hieman alaa. Talon sisällä kuitenkin. Edelleen tietokoneet kuuluvat vahvasti työnkuvaan mutta vain työkaluina. Voisin sanoa olevani enemmän luovalla puolella.

Edellisessä elämässä – siis siinä tietokoneiden kanssa äheltämisessä – tuli aina silloin tällöin vastaan tilanteita, joissa jouduin hieman outoon olotilaan. Eli asiakas tuli kiittämään tehdystä työstä. Ei siinä mitään, ihan kiva saada kiitosta. Muutaman kerran sain viinipullon tai jonkun muun pienen lahjuksen jouluna joltain yhteistyökumpparilta. Kunnes kerran eräänä keväänä oltuani puoli vuotta eräällä ala-asteella sain ihan erillisillä kiitoksilla ja huomionosoituksilla ja puheella taas viinipullon kiitokseksi siitä, että tein palkkaa vastaan minulle osoitettuja töitä. En ole tottunut sellaiseen.

Mutta ei tässä vielä kaikki.

Muutama vuosi sitten siirryin siis ns. luovalle puolelle. Tosin ihan kauheasti luovuutta ei tietenkään voi eikä kannatakaan käyttää, kun tehdään virallisia opetuskäyttöön tulevia videoita tai opiskelijarekrytointiin tarkoitettuja asiapitoisia videoita. Tai kuvataan kaivosseminaareja tahi yliopiston avajaisia. Mutta välillä vähän voi irrotella. Yksityisessä siviilielämässä näitä irrotteluja on tietysti jotkut harvat nähneetkin julkisissa videonjakelupalveluissa. Myös muuta irrottelua on ollut mutta niistä en taida nyt kauheasti huudella. Jos joku jaksaa lukea tämän blogin kaikki tekstit, niin kyllä sieltä löytyy hämmentäviä asioita. Varoitus: Se ei ole poikain luettavaa ollenkaan.

Minulle tuli pari viikkoa sitten pyyntö tehdä opiskelijoiden heidän omaan seminaariinsa muutama video. Ts. kuvata heidän suunnittelemansa ja harjoittelemansa kokonaisuus ja tehdä siitä julkaisukelpoinen. Näitä tämmöisiä tulee aina välillä ja ne tehdään kuten muutkin työt, koska palvelumme on tarkoitettu kaikkeen opiskelua tukevaan käyttöön.

Opiskelijat tulivat sitten yhtenä päivänä ja voi kauhia kuinka energisiä ja tehokkaita he olivatkaan. Oli vaihtovaatetta, lumeviiniä (Marlin tummaa mehua), omat mikrofonit, meikkiä, puuteria ja erittäin yksityiskohtainen käsikirjoitus. No eihän semmoisen kuvaamiseen kauaa mene, kun on harjoiteltu ja replat sopivan lyhyet. Lopuksi vielä nauhoitettiin pari laulua, johon toisena päivänä playbackinä kuvattiin video. No tästä riemastuneena ajattelin sitten tehdä ihan pienesti kuvattuihin videoihin taustoja, kun kaikki kuvattiin vihertaustaa vasten. Laitoin siis ilmaisia netistä löytyneitä kuvia taustoiksi ja pikkuisen jotain muutakin. Säädin väriä, sävyä, kirkkautta ja muita pikku efektejä. Musiikkivideoihin lisäsin myös pientä kerrontaa, jossa opiskelijat itsekin olivat apuna kuvaten muutaman otoksen ko. videoihin lisättäväksi. En siis tehnyt mitään laatuelokuvaa vaan työajan puitteissa laitoin vain pientä ekstraa, koska tunsin että näin täytyy tehdä. Enkä halua tehdä muutenkaan huonoa jälkeä. Kaiken lisäksi musiikkivideoiden sanat tuottivat vähän kylmiä väreitä ja jos sellaisia tulee, niin silloinhan se saattaa vaikuttaa johonkin toiseenkin, ihmiseen esimerkiksi.

Varovasti kysyin opiskelijoilta, että kelpaisko videot vai olisiko vain falskia. Taisi siitä jokin sähköpostiviestikin tulla mutta suurin yllätys oli, kun perjantai-iltapäivänä työhuoneeni oveen koputettiin ja oven takana oli jälleen kerran samat opiskelijat. Hyvä etteivät päälle käyneet. Olin ehkä hieman luotaantyöntävä tai avasin oven varovasti mutta päästin kuitenkin sisälle. Toivat minulle varta vasten viinipullon, joka sopii erityisesti riistan kanssa ja kiittivät hyvin vuolaasti tekemästäni työstä. Vaikka teen vain sen mitä palkan eteen yleensä tehdään. Eli sen hetkisen oman panokseni. Ja sitä paitsi maanantaina pitää vielä viimeistellä työ. Entäs jos se epäonnistuu täysin? Joudunko palauttamaan viinipullon, joka sopii nautittavaksi erityisesti riistan kanssa? Missä vaiheessa tämä muuttuu #metoo:ksi? Ehdinkö kaataa hirven tai pyytää riekon?

Kyllä voi. Maalaisen saada. Erityisen hämilleen. Nöyräksi. Mutta ehkä olen tehnyt jotain oikein. Kiitos vielä kerran AK, JK ja HR.

Selfietikku

Minä tässä taannoin kävin kaupassa. Tietysti käyn kaupassa joka viikko mutta se on aivan eri asia. Käydä kaupassa, joka on suunniteltu minulle. Kyyllä. Tai eipä ne kai siellä kaupassa sitä nimenomaisesti juuri minulle ole suunnitelleet mutta se käy minun mieleen ja terveyteen silleesti positiivisella tavalla. Siellä kun saa hiplata asjoita. Eikä nyt puhuta mistään räteist tai lumpuist. Ei ollenkaan. Semmoinen ac/dc -kauppa. Mutta vähemmän kuitenkin aussimusiikkia. Tarkoitan siis kauppaa, jossa myydään laitteita, jotka ottavat sisään vaihtovirtaa mutta toimivat tasavirralla. Elektroniikka, sähköisiä laitteita, pienkoneita, puhelimia, kameroita, tietokoneita, pelilaitteita, servereitä. Semmoinen kauppa.

Kauppahan on ollut jo useamman vuoden siinä mutta niillä oli kuitenkin nyt taannoin avajaiset. Laajennusavajaiset. Pitihän se sitten käydä, kun se tuossa sopivasti työmatkan varrella sijaitsee. Järkytys oli melkein kauhea, kun sisään astuin. Ennen niin mukava ja erityisen sympaattinen tietokonekauppa oli muuttunut tyystin. Eikä välttämättä ihan kaikella lailla positiiviseen suuntaan vaikka tilaa olikin enemmän. Takaseinällä minua tuijotti valtava rivistö silmiä. Koko seinän mittaisesti pyykkikoneita. 5-6 päällekkäin ja kymmeniä vierekkäin. Ihan melkein pelottava monisilmäinen seinä (sivulta täytettävät koneet siis). Mutta ei siinä vielä kaikki. Portista kun pääsi sisälle, niin aivan järkyttävästi leluja, karkkia, limsaa. Mikä ihmeen tietokonekauppa se semmoinen on? Ei mene maalaisen järkeen semmoinen. Ei sitten millään. Ja väkeä kuin Hartolan markkinoilla. Ahdistus, tuska ja ylenpalttinen puistatus semmoisesta tulee. Eikä todellakaan hyvällä tavalla.

Siellä sitten massan mukana siirtyilin paikoista toisiin, koska omaa reittiä ei juuri voinut harrastaa. Ihmettelin sitten, että hirveän monella asiakkaan tyyppisellä henkilöllä oli käsissään samanlainen paketti. Semmoinen aika pieni mutta selkeästi erottuva. Ja kun tarkemmin tutkin asiakkaiden pikku kätösiä – etäältä kuitenkin – niin totesin ne semmoisiksi narsistien laitteiksi. Nimittäin selfietikuiksi. Satuin sitten itsekin sen laarin kohdalle, jossa näitä naamakuvien ottamiseen tarkoitettuja keppejä oli vielä iso läjä. Suorastaan kasa. Ihmettelin, että mikä siinä ihmisiä viehättää, että kaikilla oli mukana semmoinen. Olihan siinä teleskooppivarsi ja kääntyvä puhelimen/kameran pidike sekä kaukolaukaisin kädensijassa. Mutta kuitenkin. Kunnes katsoin avajaistarjousta. 0,90 euroa. Yksi per asiakas. Ja niin kävelin kassalle tikku kourassa.

Mitäs merkillistä minä sillä oikein teen? Tykkäänkö ottaa omasta naamasta kuvia? Nii justiisa. Kunnes hoksasin, että voihan sen puhelimen asentaa siihen toisinkin päin ja käyttää puhelimen varsinaista kameraa kuvaamiseen. Lisäksi tikkua ei ole mikään pakko nostaa naaman korkeudelle tai korkeammalle, kun voihan sitä roikottaa vaikka lähes maan tasossa.

 

Syksyllä – illalla from KKR Tuotanto on Vimeo.

Voihan inteno

Vaihteeksi vaahtoan taas aiheesta. Unohdetaan hetkeksi koirat, autot, liikenne, yleinen hömpötys, vaalit ja kaikki muu turha.

Olen kotona maalla pikkuhiljaa rakennellut systeemiä. Tai systeemejä. Joku asiaan vihkiytymätön voisi sanoa, että minulla siellä joku keskustietokone. No voisihan sen näinkin sanoa mutta ei nyt sentäs semmoista. Eilen illalla vaihdoin sitten langattoman tukiaseman pelkkään kytkimeen. Jo noin 10 vuotias Linksys ei sinänsä ollut rikki mutta kun tallennustilaa on noin 10 teratavua verkkolevyillä, ei sen kiinteät verkkoliitännät enää oikein jaksaneet minun videotouhuja. Sellainen 15 gigatavun videotiedoston siirtäminen verkkolevylle talteen vei hyvässäkin tapauksessa puoli tuntia. Sitten kun sitä dataa on muutama tera, niin tulihan siinä vähän hölmö olo odotellessa.

Inteno VG50

Inteno VG50

Kun vuosi sitten vaihdoin kotona nettiliittymän nopeammaksi, sain samalla uuden dsl-boksin liittymän mukana. Uudessa boksissa on itsessään sisäänrakennettu langaton tukiasema, joten ajattelin ottaa sen vihdoin hyötykäyttöön. Käyttämättä se oli jäänyt siksi, että minulla oli siis se Linksys. Uudessa dsl-boksissa on myös gigabitin liitäntä joten jo aikaisemmin mietin, että tuohon olisi kiva laittaa gigainen kytkin perään kiinteässä verkossa olevia laitteita varten. Eilenhän se tämäkin suunnitelma sitten realisoitui.

Poistin Linksysin kombinaatiosta ja pistin pöytäkoneen suoralla piuhalla dsl-purkkiin kiinni. Tätä ennen latasin Dna:n sivulta käyttöohjeet ja sen mukaan aloin säätämään. Hyvin pian ilmeni, että saadakseni purkin antamaan osoitteita kotiverkon kaikille laitteille (tällä hetkellä 11 kpl, joista langattomia 8) piti dsl-boksi muuttaa siltaavasta reitittäväksi. Ohjeissa sanottiinkin selvästi, että lataa reitittäväksi muuttamista varten netistä ohjelma, jolla päivitetään purkki oikeanlaiseen moodiin (herää kysymys, että miksi sitä ei voi olla suoraan asetuksissa…). Lataus onnistui ja ohjeiden mukaan tein myös päivityksen. Ja sitten buutti.

Muutaman minuutin kuluttua boksi oli taas käynnissä ja kirjauduin sen hallintapaneeliin. Muutin asetuksissa langattoman verkon asetukset vastaamaan Linksysin aikaisia asetuksia. Ja kas, puhelin meni verkkoon. Nerokasta. Ihan itsekseen. Ei muuta kuin faceen katsomaan väliaikatietoja. Mutta kas, eipäs mennytkään. Tästä alkoi parituntinen taistelu: Miksi en pääse internettiin?

Onneksi vuosi sitten hankitun nettiliittymän kylkiäisenä tuli 4G-simmi ja siihen oli hommattu se mokkula. Ei muuta kuin mokkula ikkunalle ja surffaamaan vastauksia. Ja nyt Dna, muistakaa tämä: pitäisikö nettikeskusteluista ottaa opikseen? Miksi ihmeessä, kun ihmiset osaavat kuitenkin kysyä ja aina se jotenkin alkaa toimia. Aaargh!

Buuttasin boksia, päivitin flashia (pari kertaa), tein asetusmuutoksia, ihmettelin, höpäjäsin, äksyilin hallitukselle, alkoi väsyttää. Siinä sivussa sisäverkko toimi koko ajan moitteetta ja sain tehtyä kannettavan tietokoneen sisällöstä varmuuskopion verkkolevylle. Että ei se ihan hukkaan mennyt tämä aika. Mutta paremminkin olisi sen voinut viettää. Silmät sikkurassa luin vielä yhtä Dna:n tukisivuston kilometrin mittaista viestikeskustelua ja sieltä se sitten pingahti silmille suurinpiirtein toiseksi viimeisenä:

Jos olet muuttanut modeemin asetuksia siltaavasta reittävään, niin tällöin kannattaa odottaa
yön ylitse.
Modeemi on usein varannut viisi IP-osoitetta käyttöön ja kun asetuksia muutetaan, nämä viisi
IP-osoitetta tulee vapauttaa jotta saat uuden IP-osoitteen käyttöösi. Siltaavassa muodossa 
viisi IP-osoitetta on maksimi.

Sanosinko ma pari sanaa?! EI NÄIN!

Mikä siinä on niin vaikeaa, ettei tämmöistä perustietoa voisi laittaa esimerkiksi siihen flashin päivityksen yhteydessä olevaan ohjeeseen? Ja miten on nykyaikana mahdollista ettei päivityksen yhteydessä esimerkiksi vapauteta kaikkia osoitteita ja heti kun kone buuttaa, haetaan uudet. Ei pitäisi olla vaikeaa.

Aamulla puoli kuudelta lenkille lähtiessä kävin vilkaisemassa dsl-boksia. Kaikki valot paloivat vihreänä.

Hilkulla

Meinasi käydä vanhanaikaisesti. Toisaalta jotkut viisaat ovat sanoneet, että loma on täyttänyt tehtävänsä, jos niin pääsee käymään. Kolmesti piti erinäisiä yhdistelmiä kokeilla ja yritysten välissä piti melkein lujasti miettiä.

Maalainen palasi työmaalle ja ensimmäinen stoppi tuli koneen käynnistyksen jälkeen. Mikähän merkillinen se salasana olikaan? Ei hätää, katsotaan salasanojen hallintaohjelmasta. Tjaa, siinähän on jonkin sortin master-salasana, jota en myöskään muistanut, koska se liittyy töihin. Hohhoo.

Valitettavan äkkiä salaiset sanat kuitenkin pasahti mieleen vaikka hilkulla oli, ettei päässyt viettämään laatuaikaa tietohallinnon asiakaspisteessä.

Millos on seuraava loma?

Kasari

Toisaalla internetin ihmeellisessä maailmassa serkulta tuli hyvinkin liikuttavaa viestiä. Johon sitten toisen serkun kanssa kommentoitiin hyvinkin tippa linssissä. Ainakin melkein. Tästä innostuneena näin lomalla latailin sitten koneelle erinäisiä ohjelmia ja pitihän sitä päästä varsin kokeilemaan. Vaikka ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Mutta sainpahan taas kokea 80-lukua. Vaihteeksi. Ilmeisesti pitää ladata vähän lisää Konamin rommeja jostain.

 

The Maze of Galious

Video ei toimi? Lataa tästä.

Yie Ar Kung-Fu

Video ei toimi? Lataa tästä.

Oikeasti

Tarkkaavaiset plokinseuraajat huomannevat jossain vaiheessa, että taas on tullut jotain uutta. Jaa niinkö mitä?

Osoiterivi on hieman muuttunut ja se kertoo meille sen, että tämä domain on nyt ikäänkuin virallisesti ja oikeasti olemassa. Aikaisemmin oli vain domain-nimi, josta oli ns. frame-ohjaus toiselle palvelimelle ja käyttäjälle näkyi koko ajan osoiterivillä vain domainin nimi. Nyt siis tarvittaessa voi näkyä muutakin. Tarpeetontakin.

Miten tämä sitten koskettaa meitä, maalaisia, maailmankaikkeutta, herkkusieniä ja meren eläviä? No, ei kai sen suuremmin. Yksi sähköpostiosoite lisää jne. Tarvittaessa enemmänkin. Maalainen säästää myös vähän rahaa, kun ei tarvitse joka paikkaan maksaa erinäisiä summia. Vain pariin paikkaan.

Pitäskö se tätä ulkoasua vielä modernisoida? Tä.

Tämän talven lumia

Pääsin tänään sitten enemmälti hipeltämään ja säätämään. Tässä aiemmin viikolla toistaiseksi vielä isohko matkapuhelinyhtiö sai myyntiin myös Suomessa uuden ikkunapuhelimensa ja niin niitä vain rantautui myös maalaisen työpaikalle. Piti sitten yksi niistä monesta ottaa nyt käyttöön. Ei onneksi itselle mutta työkaverille. Siinäpä sitä oli puhdetta aamuksi ihan riittävästi.

Mitenkähän sen taas sievästi sanoisi? Lumian kun ottaa käteen, on odotukset korkealla ja pienen ensikosketuksen jälkeen kapula (tai tässä tapauksessa lähinnä laatta) tuntuu käteen melko mukavalta. Näyttö on iso (jos vertaa iLuuriin) ja fyysisiä näppäimiä taas on jonkun verran enemmän kuin omenatuotteessa. Kunhan keksii, miten näyttöön saa elämää, on ensikäytettävyys suorastaan erinomaisella tasolla. Sormella hieman hipaisten ja sievästi kosketellen. Vähän niin kuin naisen kanssa, oho.

Sitten piti alkaa siirtää vanhasta E71:stä tavaraa tähän uuteen luuriin. Jos olisin kiroiluun taipuvaista sorttia, olisi saattanut useampikin sata ärräpäätä päästä kuuluviin. Elämää ei todellakaan ole tehty helpoksi. Nokia ja Microsoft ei taida ymmärtää, että maailmassa on jonkun verran niitäkin puhelimien omistajia ja ostajia, joiden peruskalustukseen ei kuulu Windows, Outlook, LiveID tai Ovi Suite. Tietysti näitäkin kuulapäitä löytyy joiden mielestä elämä ilman Outlookia ei ole elämää mutta toivottavasti se joukko olisi varsin pieni.

Niin kuin mainitsin, ensikäytettävyys oli varsin kohdallaan. Oikea käytettävyys hieman pudotti maanpinnalle. Miksi esimerkiksi langattoman verkon käyttöönoton jälkeen ei hetken kuluttua näy missään, että ollaanko nyt verkossa eli ei? Mistä tiedän, onko jokin sovellus taustalla käynnissä vai ei ja voinko oikeasti sammuttaa sen, jos se sattuukin olemaan käynnissä? Miksi hakutoiminto hakee oletuksena (tai luulen sen olevan oletuksena, korjatkaa jos olen väärässä) ohjeita tai vastaavia verkosta eikä mahdollisesti puhelimesta? Miksi Asetukset-valikossa viljellään alivalintojen nimissä vaihtelevasti isoja ja pieniä kirjaimia ensimmäisenä kirjaimena? Varsin sekavan näköistä. Miksi puhelimen käyttöönottaminen puhelimena ei voi onnistua ilman ohjekirjaa? Sen ymmärrän että sähköpostit, twitterit sun muut saattavat antaa oikeuden lukea ohjekirjasta jotain.

Voisin muuten kirjoittaa varmaan romaanin tai vähintään novellin kalenteritietojen siirtämisestä E71:stä Lumia 800:een. Sellaisessa tapauksessa, kun käyttäjällä ei ole ollut käytössä koskaan Outlookia eikä hän sitä ihan vähällä kummalla ala käyttämään. Saatan siitä ensi viikolla kirjoittaa, kun joutunen niitä luureja käpistelemään todennäköisesti enemmänkin.

Ihan pikkuriikkinen huomio vielä valikkojen ja toimintojen valitsemiseen. Jotkin virtuaalinappulat ovat aivan tautisen pieniä ja niiden merkitys aukenee vasta, kun älyää painaa oikeassa alalaidassa olevia kolmea pientä pistettä … Eihän siinä ole mitään järkeä. Vai onko? Katsonko maailmaa liiaksi omenalasien läpi? Vai eikö Marko A vain osaa?

Sen verran mun tarttee vielä sanoa, että kun oppii ko. kapulaa hipeltämään, on näytöllä rullaavien kuvien ja tekstien kulkua kiva katsoa. Se on oikeasti tehty hyvin. Toivottavasti siitä löytyisi myös jotain muuta hyvää.

Olipa taas katkera tilitys. Eikä sekään riitä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: