Kategoria: työ

Yleismaailmallinen huuto

Tässä yksi päivä otti taas pattiin melko voimallisesti. Suorastaan teki aivossa kipiää. Karmeinta on nyt se, että en enää muista miksi teki kipeää. Onko huutojen määrä ylittänyt kriittisen massan ja maalainen ei enää osaa huutaa valistuneesti ja valikoidusti asiallisista aiheista? Tämähän on järkyttävää. Varmaankin se liittyi autoihin ja liikenteeseen tai vaihtoehtoisesti päivänpolitiikkaan. Jälkimmäisessä ei olisikaan muuta kuin huutamista, joten ehkä sieltä asiallisen huudon erottaminen on niin hankalaa, että jätän suosiolla väliin. Ja mitä se ylipäätään hyödyttäisi?

Autoista ja liikenteestä yleensä voi tietysti aina huutaa. Mutta ei jaksa sitäkään, kun mitä hyötyä siitä on? Paitsi itselle, kun saa huutaa. Valittaa. Melskata ja meuhkata. Sen verran voisi kuitenkin kuiskaten huutaa, että olen sairastumassa vakavasti. Nimittäin on erittäin harvassa nyt sellaiset autot, jotka sytyttäisivät maalaisessa hehkun uudelleen liekkiin. Nimittäin sellaiseen, jossa kehuisin autoa vuolaasti, täysin puolueettomien silmälasien läpi. Tai onhan niitä sellaisia mutta jostain merkillisestä syystä maalaisen ns. vaatimustaso on noussut sellaiselle levelille, että alkaa tuntua jo naurettavalta. Toisaalta syynä on myös Suomen tiestö, joka ei nyt varsinaisesti houkuttele ajamaan järin tiukalla alustalla varustettua ja pienen maavaran omaavaa autoa. 

Olen katsellut tuubista (youtubesta) off road -videoita. En varsinaisesti harrastusmielessä vaan huvikseen. Että miten erilaiset kaupassa myytävät autot selviävät lumesta, hiekasta, juurakosta, kivikosta ja mudasta. Ja tullut karmeaan johtopäätökseen, että meikäläisen tuloilla minulla kestäisi noin kymmenen vuotta saada kasaan rahamäärä, jolla saisin mieleisen auton. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että en sen kymmenen vuoden aikana söisi mitään, kävisi suihkussa, lämmittäisi taloa tai ylipäätään asuisi missään. Pittää jatkaa haaveilua, jos tulisi joskus kiitosta, Veikkauksen liitosta. Hohhohhoo. 

Yksi perjantai vaan

Ei tähän varsinaisesti mitään selitystä ole. Eikä varmaan tulekaan. Ja miksi pitäisikään?

20130927-092528.jpg

Tietysti voisi vetää melonin sieraimeen tuosta mukin habituksesta. Mutta siihen on olemassa syykin. Näet kun tässä työväentalossa on melko jansmakkoa sakkia, niin se on varotoimenpide. Kukaan ei ole niin jansmakko, että joisi toisen mukista, jos sen ulkoinen olemus on luotaantyöntävä. Minua se ei haittaa ollenkaan. Mikä ei liene yllätys sekään. Vai olisiko sellaisia kuulapäitä olemassa?

Hilkulla

Meinasi käydä vanhanaikaisesti. Toisaalta jotkut viisaat ovat sanoneet, että loma on täyttänyt tehtävänsä, jos niin pääsee käymään. Kolmesti piti erinäisiä yhdistelmiä kokeilla ja yritysten välissä piti melkein lujasti miettiä.

Maalainen palasi työmaalle ja ensimmäinen stoppi tuli koneen käynnistyksen jälkeen. Mikähän merkillinen se salasana olikaan? Ei hätää, katsotaan salasanojen hallintaohjelmasta. Tjaa, siinähän on jonkin sortin master-salasana, jota en myöskään muistanut, koska se liittyy töihin. Hohhoo.

Valitettavan äkkiä salaiset sanat kuitenkin pasahti mieleen vaikka hilkulla oli, ettei päässyt viettämään laatuaikaa tietohallinnon asiakaspisteessä.

Millos on seuraava loma?

Mitä todella tapahtui

Viikonlopun Kalevassa oli työpaikkailmoitus, jonka mukaan paikallinen lehti etsii riveihinsä kesäharjoittelijaa. Hmm. Jos viitsii lukea yhtään mitään päivittäistä toimitettua paperilehteä tai niiden kevennettyä verkkoversiota, ei voi todeta kuin sen, että suurin osa nykyisistä ’uutisista’ on jo nyt harjoittelijoiden tekemiä. Lisättynä lukijoiden lähettämillä kuvilla ja otteilla lehtien verkkosivujen keskustelupalstoilta. Tämäkö on sitä journalismia, jota halutaan kuitenkin pääasiassa täysijärkisille myydä? Tietenkin lisättynä nelivärimainosliitteillä, joita ainakaan maalainen ei juuri koskaan 1,3 sekuntia kauempaa pysty vilkaisemaan.

Eräällä kahvitauolla määrittelimme sitten tämän tulevan kesäharjoittelijan työnkuvaa. Harjoittelijallehan ei tarvitse maksaa ihan täyttä toimittajan palkkaa, joten asiavirheet ja huono suomen kieli laitetaan vain kokemattomuuden piikkiin. Kesällä osa toimittajista ja kuvaajista on koko ajan jollain lomantapaisella ja freelancerithän on jo oletuksena turha kustannus, joten annetaan harjoittelijalle myös kamera. Ellei hänellä satu olemaan omalla rahalla maksettua älypuhelinta, jossa on kamera. Ja kun kesällä lomat pyörii, niin voihan harjoittelija illan päätteeksi myös oikolukea sen lehdentekeleen ja taittaa. Taitto-ohjelmat ovat nykyään niin helppokäyttöisiä, ettei siihen mitään opastusta tarvita. Viikonloppuisin harjoittelija voi toimia myös vastaavana päätoimittajana ja pääkirjoitustoimittajana, kun varsinaiset pääihmiset ovat mökeillänsä tekemässä jotain – tarpeellista.

Tämän kaiken jälkeen, kun harjoittelija valvoo painokoneen rullaamista, hän voi siemailla kahvia ja vähän huoahtaa tai vaihtoehtoisesti vastata kaikkiin vihaisiin palautesähköposteihin, joissa vaaditaan päitä vadille huonon journalismin tasosta. Kun painokone joskus puolen yön jälkeen pikkuhiljaa hiljenee, harjoittelija pakkaa jakeluautonsa ja lähtee viemään uunituoreita lehdyköitä tilaaville asiakkaille. Siellä jossain lehmälaitumen ja tulvivan Siikajoen välimaastossa voi sitten ähkiä volkkaria työnnellen ja ihmetellä, että tätäkö se kesäharjoittelijan työ on? Kun harjoittelija aamuksi palautuu taas lehdenjakokierrokselta on turha enää mennä nukkumaan, koska kello on jo kahdeksan. Siinä on kolme-neljä tuntia aikaa soitella tilaamattomille asiakkaille ja myydä kestomääräaikaistilausta tai vaihtoehtoisesti myydä mainostilaa sittarille ja liiterille. Ennen iltapäivän juttujen metsästystä.

Asiakkaan ei enää tarvitse ihmetellä huonoa journalismin tasoa. Kun sitä ei ole.

Oikeita töitä

20121125-145523.jpgMitä tapahtuu, kun konttorirotta viedään metsään? Sateiseen, märkään, kylmään ja pimeään metsään. Vesurin, kirveen ja raivaussahan kanssa. Sitä äkkiseltään luulis, että tulee sairaalareissu mutta eipäs päässyt niinkään käymään.

Maalainen koijattiin rankametsään, kun tuli semmoinen tilanne, että polttopuita olisi sekä tarvis että tarjolla. Silloinhan se on mentävä. Metsään, joka lainehtii vedestä. Pimeässä marraskuun sateessa. Niin kuin tietysti pitääkin.

Vaikka nyt vähän kolottaa, sieltä sun täältä, niin pitää kuitenkin rehellisesti sanoa, jotta oli se kyllä aika mukavaa. Yllättäen. Tietysti saisi olla kuivempaakin mutta pitäähän se märkyys kokea, että ymmärtäisi kuivan metsän olevan ihan hyvä paikka tehdä rankoja. Vaimitähä?

 

Kärvistelyä

Katselin tuossa juurikin, että vähän reilu kolme viikkoa olisi lomaan. Kuinkahan sen kestää? Kestääkö ollenkaan. Sitten kun laitumelle pääsee, niin onneksi vasta syyskuussa pitänee yrittää palautua tänne työväentalolle. Olisi vähän pikkuhommaa tässä ennen lomaa. Esim. työpöydän siivous. Siinä voi tovi vierähtääkin. Vai mitä sanotte?

Olis sitä varmaan muutakin hommaa. Kaikkea pientä – ja tarpeellista. Varmaankin.

%d bloggaajaa tykkää tästä: