Kategoria: video

Hölmistys

Kyllä taas saatiin maalainen erikoiseen olotilaan. Ei suinkaan kiusaantumisen tilaan vaan varsin omituiseen olotilaan. Sellaiseen epämääräiseen hämyyn, josta ei ole kauheasti kokemusta. Jotkut voisi sanoa, että hästäkin paikka. Mitenköhän sen sievästi kertois?

Olen tainnut joskus kertoa, että olen it-alalla julkisella puolella. Tein intensiivisesti töitä tietokoneiden ja kaikkeen niihin liittyvän oheistuotteiden ja tuotantojen kanssa melkein 20 vuotta kunnes pääsin vaihtamaan hieman alaa. Talon sisällä kuitenkin. Edelleen tietokoneet kuuluvat vahvasti työnkuvaan mutta vain työkaluina. Voisin sanoa olevani enemmän luovalla puolella.

Edellisessä elämässä – siis siinä tietokoneiden kanssa äheltämisessä – tuli aina silloin tällöin vastaan tilanteita, joissa jouduin hieman outoon olotilaan. Eli asiakas tuli kiittämään tehdystä työstä. Ei siinä mitään, ihan kiva saada kiitosta. Muutaman kerran sain viinipullon tai jonkun muun pienen lahjuksen jouluna joltain yhteistyökumpparilta. Kunnes kerran eräänä keväänä oltuani puoli vuotta eräällä ala-asteella sain ihan erillisillä kiitoksilla ja huomionosoituksilla ja puheella taas viinipullon kiitokseksi siitä, että tein palkkaa vastaan minulle osoitettuja töitä. En ole tottunut sellaiseen.

Mutta ei tässä vielä kaikki.

Muutama vuosi sitten siirryin siis ns. luovalle puolelle. Tosin ihan kauheasti luovuutta ei tietenkään voi eikä kannatakaan käyttää, kun tehdään virallisia opetuskäyttöön tulevia videoita tai opiskelijarekrytointiin tarkoitettuja asiapitoisia videoita. Tai kuvataan kaivosseminaareja tahi yliopiston avajaisia. Mutta välillä vähän voi irrotella. Yksityisessä siviilielämässä näitä irrotteluja on tietysti jotkut harvat nähneetkin julkisissa videonjakelupalveluissa. Myös muuta irrottelua on ollut mutta niistä en taida nyt kauheasti huudella. Jos joku jaksaa lukea tämän blogin kaikki tekstit, niin kyllä sieltä löytyy hämmentäviä asioita. Varoitus: Se ei ole poikain luettavaa ollenkaan.

Minulle tuli pari viikkoa sitten pyyntö tehdä opiskelijoiden heidän omaan seminaariinsa muutama video. Ts. kuvata heidän suunnittelemansa ja harjoittelemansa kokonaisuus ja tehdä siitä julkaisukelpoinen. Näitä tämmöisiä tulee aina välillä ja ne tehdään kuten muutkin työt, koska palvelumme on tarkoitettu kaikkeen opiskelua tukevaan käyttöön.

Opiskelijat tulivat sitten yhtenä päivänä ja voi kauhia kuinka energisiä ja tehokkaita he olivatkaan. Oli vaihtovaatetta, lumeviiniä (Marlin tummaa mehua), omat mikrofonit, meikkiä, puuteria ja erittäin yksityiskohtainen käsikirjoitus. No eihän semmoisen kuvaamiseen kauaa mene, kun on harjoiteltu ja replat sopivan lyhyet. Lopuksi vielä nauhoitettiin pari laulua, johon toisena päivänä playbackinä kuvattiin video. No tästä riemastuneena ajattelin sitten tehdä ihan pienesti kuvattuihin videoihin taustoja, kun kaikki kuvattiin vihertaustaa vasten. Laitoin siis ilmaisia netistä löytyneitä kuvia taustoiksi ja pikkuisen jotain muutakin. Säädin väriä, sävyä, kirkkautta ja muita pikku efektejä. Musiikkivideoihin lisäsin myös pientä kerrontaa, jossa opiskelijat itsekin olivat apuna kuvaten muutaman otoksen ko. videoihin lisättäväksi. En siis tehnyt mitään laatuelokuvaa vaan työajan puitteissa laitoin vain pientä ekstraa, koska tunsin että näin täytyy tehdä. Enkä halua tehdä muutenkaan huonoa jälkeä. Kaiken lisäksi musiikkivideoiden sanat tuottivat vähän kylmiä väreitä ja jos sellaisia tulee, niin silloinhan se saattaa vaikuttaa johonkin toiseenkin, ihmiseen esimerkiksi.

Varovasti kysyin opiskelijoilta, että kelpaisko videot vai olisiko vain falskia. Taisi siitä jokin sähköpostiviestikin tulla mutta suurin yllätys oli, kun perjantai-iltapäivänä työhuoneeni oveen koputettiin ja oven takana oli jälleen kerran samat opiskelijat. Hyvä etteivät päälle käyneet. Olin ehkä hieman luotaantyöntävä tai avasin oven varovasti mutta päästin kuitenkin sisälle. Toivat minulle varta vasten viinipullon, joka sopii erityisesti riistan kanssa ja kiittivät hyvin vuolaasti tekemästäni työstä. Vaikka teen vain sen mitä palkan eteen yleensä tehdään. Eli sen hetkisen oman panokseni. Ja sitä paitsi maanantaina pitää vielä viimeistellä työ. Entäs jos se epäonnistuu täysin? Joudunko palauttamaan viinipullon, joka sopii nautittavaksi erityisesti riistan kanssa? Missä vaiheessa tämä muuttuu #metoo:ksi? Ehdinkö kaataa hirven tai pyytää riekon?

Kyllä voi. Maalaisen saada. Erityisen hämilleen. Nöyräksi. Mutta ehkä olen tehnyt jotain oikein. Kiitos vielä kerran AK, JK ja HR.

Elämä jatkuu

Vaikka olenkin melkoinen jörrikkä, niin kyllä sitä aina välillä herkistyy. Tulee tilanteita ja tapahtumia, joita periaatteessa odottaa mutta ei koskaan juuri silloin. Mutta niinhän elämän täytyykin. Olla yllätyksellinen. Muuten olisi aivan liian tasapaksua.

Kesälomani jakautui osiin ja jälkimmäinen osa vietettiin lämpimässä ja valoisassa Suomen suvessa. Se alkoi tätin hautajaisilla ja jatkui saman päivän iltana vielä toisilla hautajaisilla. Yhteen päivään mahtuu paljon. Joskus tuntuu, että liikaakin.

 

Kevät koittaa

Kevät koittaa maalaisille. Ai kun runollista. Lähestulkoon kirjan tai elokuvan nimi. Ainakin jonkun harrastelijateatterin kevätesityksen nimi. Hyvinkin. Kevät koittaa, niin hyville kuin pahoillekin. Ja sekin vielä, että näitä videoita pukkaa, niin hyville kuin pahoillekin. Valitettavasti olen sen verran huono maksamaan esiintymispalkkiota, että päätähdet eivät kummoisia ole. Ja dialogia vielä vähemmän. Mutta kunhan tolskaavat. Sen ne osaa ja tekevät antaumuksella. Vain pikkuisen piti umpihankeen houkutella (kun ensin menin sinne itse).

 

Maaliskuu

Huhtikuu

Helmikuu

Maalainenko elää hiljaiseloa? Siltähän se vaikuttaa. Mutta se on vain hiljaiselon tunne. Taustalla on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan. Enemmän ja vähemmän. Sanoisin jopa keskinkertaisesti. Vähän enemmän eli vähemmän. Huudon aiheita olisi aina mutta siinähän menee ääni. Sen takia ajattelin vain ilostuttaa kanssaihmisiä.

Testailin uutta vakaajaa metsässä. Hyvinhän tuo toimii vaikka lopussa horisontti meni taas vinoon. Täytynee kalibroida uudelleen. Videossa on muuten ääniraitakin. Ja dialogia. Puheet on kyllä onneksi vähemmistössä. Audioraita on taas ihan omaa tuotantoa. Eikä siitä sen enempää. SoundCloud.comissa on alkuperäinen raita.

 

Helmikuu

Selfietikku

Minä tässä taannoin kävin kaupassa. Tietysti käyn kaupassa joka viikko mutta se on aivan eri asia. Käydä kaupassa, joka on suunniteltu minulle. Kyyllä. Tai eipä ne kai siellä kaupassa sitä nimenomaisesti juuri minulle ole suunnitelleet mutta se käy minun mieleen ja terveyteen silleesti positiivisella tavalla. Siellä kun saa hiplata asjoita. Eikä nyt puhuta mistään räteist tai lumpuist. Ei ollenkaan. Semmoinen ac/dc -kauppa. Mutta vähemmän kuitenkin aussimusiikkia. Tarkoitan siis kauppaa, jossa myydään laitteita, jotka ottavat sisään vaihtovirtaa mutta toimivat tasavirralla. Elektroniikka, sähköisiä laitteita, pienkoneita, puhelimia, kameroita, tietokoneita, pelilaitteita, servereitä. Semmoinen kauppa.

Kauppahan on ollut jo useamman vuoden siinä mutta niillä oli kuitenkin nyt taannoin avajaiset. Laajennusavajaiset. Pitihän se sitten käydä, kun se tuossa sopivasti työmatkan varrella sijaitsee. Järkytys oli melkein kauhea, kun sisään astuin. Ennen niin mukava ja erityisen sympaattinen tietokonekauppa oli muuttunut tyystin. Eikä välttämättä ihan kaikella lailla positiiviseen suuntaan vaikka tilaa olikin enemmän. Takaseinällä minua tuijotti valtava rivistö silmiä. Koko seinän mittaisesti pyykkikoneita. 5-6 päällekkäin ja kymmeniä vierekkäin. Ihan melkein pelottava monisilmäinen seinä (sivulta täytettävät koneet siis). Mutta ei siinä vielä kaikki. Portista kun pääsi sisälle, niin aivan järkyttävästi leluja, karkkia, limsaa. Mikä ihmeen tietokonekauppa se semmoinen on? Ei mene maalaisen järkeen semmoinen. Ei sitten millään. Ja väkeä kuin Hartolan markkinoilla. Ahdistus, tuska ja ylenpalttinen puistatus semmoisesta tulee. Eikä todellakaan hyvällä tavalla.

Siellä sitten massan mukana siirtyilin paikoista toisiin, koska omaa reittiä ei juuri voinut harrastaa. Ihmettelin sitten, että hirveän monella asiakkaan tyyppisellä henkilöllä oli käsissään samanlainen paketti. Semmoinen aika pieni mutta selkeästi erottuva. Ja kun tarkemmin tutkin asiakkaiden pikku kätösiä – etäältä kuitenkin – niin totesin ne semmoisiksi narsistien laitteiksi. Nimittäin selfietikuiksi. Satuin sitten itsekin sen laarin kohdalle, jossa näitä naamakuvien ottamiseen tarkoitettuja keppejä oli vielä iso läjä. Suorastaan kasa. Ihmettelin, että mikä siinä ihmisiä viehättää, että kaikilla oli mukana semmoinen. Olihan siinä teleskooppivarsi ja kääntyvä puhelimen/kameran pidike sekä kaukolaukaisin kädensijassa. Mutta kuitenkin. Kunnes katsoin avajaistarjousta. 0,90 euroa. Yksi per asiakas. Ja niin kävelin kassalle tikku kourassa.

Mitäs merkillistä minä sillä oikein teen? Tykkäänkö ottaa omasta naamasta kuvia? Nii justiisa. Kunnes hoksasin, että voihan sen puhelimen asentaa siihen toisinkin päin ja käyttää puhelimen varsinaista kameraa kuvaamiseen. Lisäksi tikkua ei ole mikään pakko nostaa naaman korkeudelle tai korkeammalle, kun voihan sitä roikottaa vaikka lähes maan tasossa.

 

Syksyllä – illalla from KKR Tuotanto on Vimeo.

%d bloggaajaa tykkää tästä: