Kategoria: autot

autot

Lapa pystyyn!

On annettu taas ymmärtää, ettei maalainen ole entisensä. Kun ei tule tekstiä eikä muutenkaan. Eikä varsinkaan muutenkaan. Nonii, niin no.

Kevään mittaan martan kanssa suunniteltiin kesälomaa ja kuinka sitä vietettäisiin. Silleen kohtuu edullisesti. Jonkin sortin vinksahdus oli sekin ajatus, että auton perään laitetaan joku takateltta (rear tent), jossa koirat voivat häkissä yöpyä ja patjat sitten Volvon hutlariin nukkumista varten. Olin syystäkin hieman pessimisti tässä vaiheessa. Tätä takatelttaa tutkittiin pinterestissä useina iltoina. Tai siis tutki hän. Kaikeksi onneksi järjelliset teltat oli hinnoiteltu täysin järjenvastaisesti ja sain hiljaisella junkaamisella tämän asian pois päiväjärjestyksestä. Mutta se ei tietenkään tarkoittanut sitä, että edullisen kotimaanretkeilyn suunnittelu unohtuisi.

Sitten tutkittiin peräkärryyn asetettavia telttoja. Ihan tavalliset teltat olin poissulkenut jo ajat sitten aikaisin keväällä. Se ei ole aikuisen miehen hommaa se. Telttailu Suomen suvessa. Mietipä vähän viime kesääkin. Niinpä niin. Tämä viiraus meni onneksi nopeasti ohi. Olisihan ne leirintäalueiden mökit ja muut tietenkin. Mutta sitten ihan vaihvihkaa naapurista tuli ratkaisu kuten ässä hihasta. Vaikka ihan aluksi en ollut tästäkään vaihtoehdosta täysin vakuuttunut. Mutta jos vaihtoehtona on hutlari, teltta tai kärryteltta, niin viimeistään siinä vaiheessa paatuneinkin aviomies murtuu ja suostuu melkein mihin vaan.

Olethan ajanut joskus kesällä autolla tuolla maantiellä? Isompaa tai pienempää tietä, kaksi-, kolme- ja nelinumeroisia maanteitä pitkin? Ja aina silloin tällöin tai jopa vähän väliä jouheva matkanteko muuttuu ikäväksi junnaamiseksi jonossa ja kun oikein tarkasti horisonttiin tarkentaa, niin näkee syynkin sille junnaamiselle. Nimittäin kaikkien rakastama karvanaamari, valtateiden veritulppa ja alitehoisella fiiatilla suolivieteriään hinaava suomalainen karavaanari. Joka ei anna tietä eikä aja seittemääkymppiä lujempaa. Ihanaa. Ja sitten vaivoin kun joskus pääset ohi ja urku auki vedätät sataakahtakymppiä, niin jo seuraavan mutkan takana seuraava soliferi tai hobby tai kabe junnaa edessä. Seittemääkymppiä.

Naapurista tuli siis ratkaisu maalaisten kesälomapulmaan. Ehkä parhaat päivänsä jo nähnyt mutta katsastettu ja rekisterissä (niin minulle väitettiin) oleva suolivieteri (Solifer Artic 450, vuosimallia kasari). Eihän sitä uskoisi, ellei itse näkisi ja jopa kokisi. Että ihan matkailuvaunulla tientukoksi. Sanopa muuta. Mitäpä sitä ei kokeilisi, edes kerran elämässä.

Tässä ollaan nyt kolmatta yötä vaunussa ja viimeiset kaksi päivää ollaan silloin tällöin keskusteltu martan kanssa vaihtoehdoista. Että onpa se kätevä tämmönen vaunu, kun ei ole juurikaan paikkaan sidottu ja saa lähes mielivaltaisesti matkustaa paikkoihin. Tottahan vaunun kanssa matkustaminen on yhdistelmän ajoa, joten parkkihalleihin eikä muutenkaan ahtaisiin paikkoihin mennä ihan noin vain. Mutta mikä pakko sen on olla vaunu? Voisihan se olla auto? Matkailu- tai retkeilyauto. Ja näppärästihän retkeilyauton pakusta rakentaa.

Oltiin ajettu varmaankin melkein parisataa kilometriä, kun martta tokaisi, että oletko morjestanut vastaantulevia karavaanareita. Minä vähän hölmönä, että miksi? No kun kaikki vaanarit morjestaa toisiaan. Seuraavan tullessa vastaan tuijotin sitten herkeämättä hymerin kuskia ja toden totta, käsi pystyssä oli hän. Ja seuraavassa ja seuraavassa. Ei kai siinä muu auttanut, kun itsekin seuraavan vaunuilijan tullessa vastaan nostaa lapa pystyyn. Vähän arkaillen mutta kuitenkin.

Nyt kun on kohta tuhat kilometriä hinattu suolivieteriä (75 km/h tai alle), niin eihän se hassummalta tunnu. Vaunu tulee todella tasaisesti perässä eikä kulutus ole ollenkaan niin paha kuin hevostraileria vedettäessä. Sopivasti ajaen vain 7 litraa satasella. Ja se on vähän. Ja sitä paitsi aina on vapaa tie. Ketään ei ole koskaan edessä junnaamassa.

Premium-crime

Se vanha ja tuore

Maalaisella on ilmiselväsi jokin oireyhtymä. Piilevä vika. Mahdollisesti tartunta. Syopä tai juopa nyt ainakin. Tai sitten jokin tämän galaksin ulkopuolinen pöpö on osunut juuri maalaiseen. Hirveällä paineella. Kyllä se varmaan niin on. Täytyy olla.

Olen kokenut jälleen kerran sen, minkä useimmat ihmiset maailmassa kokevat. Toiset kerran, toiset sen tuhannen kertaa. Enemmänkin. Tosin siinä vaiheessa se ei ehkä ole alkuperäisen veroinen tai ainakaan kokemus ei voi olla aito. Tai mistäs minä tiedän. Olen minäkin sen kokenut monta kertaa. Nuorena ja vanhana. Tai nyt vähän vanhempana. Keski-ikäisenä. Sitä paitsi tällä kertaa tuo tunne on kaksinkertainen voimakkuudeltaan.

Muistatkos joskus nähneesi ensimmäisellä, toisella tai kolmannella luokalla sen luokan tai koulun söpöimmän tytön tai komeimman pojan? Sen, joka oli niin iiiihhana. Suorastaan syötävä. Untakin näit. Sitten kohde vaihtui (useammankin kerran). Yläkoulussa (siihen aikaan kun minä olin nuori, se oli ylä-aste ja sitä aikasemmat tuntevat ne vain yläluokkina) saatoit jo koulun omissa luokkaretkipartyissa käydä hänen kanssa tanssimassa. Jos oikein hyvin sattui. Useimmitenhan niin ei tietystikään sattunut. Styylasitte ikään kuin, vähän. Viattomasti. Sitten ikää tuli lisää ja järkeäkin jossain vaiheessa. Menit lukioon, amikseen, kotitalouskouluun. Parikymppisenä saatoit tehdä jo aivan muuta. Mutta aina välillä tapahtui taas se.

Se vanha tunne. Se tuore tunne. Maalainen on ihastunut. Kaksinkertaisesti. En vielä rakastunut paitsi päiväunissani. Miten näin on päässyt käymään? Onko se vaarallista? Ottaako se sydänalasta? Onko se normaalia? Onko se sallittua? Tietääkö muut siitä? Mitä muut ajattelevat? Onko kaikki okei?

Voiko johonkin ihmisen valmistamaan ihastua? Kyllähän martat ihastuvat verhoihin, sisustuslehtien ideoihin, vaatteisiin, vaaseihin, kuppeihin ja senkkeihin. Miksei suomalainen mies voisi ihastua myös. Mutta ei kyllä mihinkään edellisistä. Pois se minusta. Kansankodista tuli uutisia tässä yhtenä päivänä. Ja minä ihastuin heti. En tiedä oliko se peräti rakkautta ensisilmäyksellä. Toistaiseksi tämmöistä kaukoihastusta. Katselen etäältä ja kuvittelen – kaikenlaista. Ja toivon joskus kohtaavani ihastuksen henkilökohtaisesti. Jotta voisin tuntea, haistaa, kokea ja hipelöidä. Niin no, nonii. Ymmärrättehän, mistä on kysymys?

Mutta miksi tunne on kaksinkertainen? No jos totta puhutaan – ja miksi ei puhuttaisi – ihastuksen kohteita on kaksi. Onko se maalainen ihan järjiltään? Kyllähän se taitaa olla. Pahasti. Vai miten muuten voidaan selittää tämä?

Ihan älytöntä

Loma on likipitäen puolessa. Tai himpun verran yli. Ja maalainen on taas huristellut. Aivan liikaa, kuten tavallista. Ja laskelmien mukaan ainakin parituhatta kilometriä olisi vielä edessä. Ja ainakin sen verran on ajettukin. Ehkä enemmänkin. Liikaa joka tapauksessa. 104 päivässä 20000 km. Ihan älytöntä taas. Mittää järkeä. Joku tolkku täytys olla vaikka autolla pitää ajaa, koska auto tykkää, että sillä ajetaan. 

Työläys

En oikein tiedä mistä aloittaisin. Siitäkö, että ystäväni hairahdutti minut ja tein sen taas? Vai yleisestä ja kroonisesta sairaudesta, johon auttaa vain se yksi? Vai jostain ihan muusta?

Maalainen on tunnetusti jollain tasolla kiinnostunut autoista ja autoilusta. Ja olen huutanut esim. autokauppiaista ennenkin. Mutta mitä sitten tapahtuu, kun on melkein lähes puolitosissaan aikeissa vaihtaa autoa? Siinä tapahtuu avaruuden aika-akseleilla sellaisia vääntövoimia, että planeetatkin siirtyvät radoiltaan.

Aloin taas talvella selata nettiautoa aina nukkumattia odotellessa. Sehän on melkein kuin juutuubi. Eli kun luet yhden auton myynti-ilmoituksen, on sillä aikaa tullut kolme uutta. Ja kun luet ne kolme, on tullut yhdeksän uutta jne. Sinällään kätevää, kun sisältö ei lopu. Sisällön laatu ja sisältöaines voi sitten olla semmoista kuraa, ettei oikein tiedä mihin sitä katseensa kääntäisi. Pääosin kyllä neutraalia, asiallista ja asiapitoista. Siis pääosin. Sitten aina välillä hallituksen kanssa ’keskustelin’ niistä ehdokkaista. Lähinnä tyyliiin ”Miltäs tämä näyttäisi?” tai ”Olisko tämä hyvä?”. Ja joka kerta vastaus oli jokin näistä kolmesta: ’Jaksaako se vetää hevosta’, ’Ei ooppelia/mersua/bemaria’ tai ’hmm’. Ja kun maalaisella on omat rajoitteensa, niin vaihtoehdot olivat oikeasti aika vähissä. Näin niin kuin suomalaisesta näkökulmasta.

No sitten kahden kolmen kuukauden jappasun jälkeen aloin huvikseen laitella tarjouspyyntöjä, jos vaikka vaihtaisi Sokotan johonkin. Muille perustelin sitä niin, että halusin tietää Skodan ’arvon’. Hahhahhaa. Ja joka välissä ystäväni laittoi nettiautosta ja ties mistä linkkejä erilaisiin vaihdokkeihin. Lähinnä järkyttävän kalliisiin. Sanoin aina, että kymppitonni hinnasta pois, niin voisin harkita. Ei se uskonut.

Aikani kun lähettelin sähköpostia joka paikkaan, sain dataa sen verran että pystyin rakentamaan taulukkolaskennalla taulukon ja siihen erinäisiä laskelmia. Nyt voisi joku sanoa, että melko vakavaa toimintaa. Se on. Lisäksi tietenkin asetin nettiautoon parikin hakuagenttia. Vuorokauden välein lähettämään viestin uusista mahdollisista vaihtoehdoista. Toisen laitoin lähettämään tunnin välein. Neuroottista. Lopulta taulukossa oli kymmenkunta erilaista vaihtoehtoa. Sitten aloin taas jappasemaan. Vaikka ystäväni kovasti kehotti (painosti) soittamaan myyjille. En kai minä nyt semmoista tee. Siinähän voi joutua puhumaan jotain. Kyselemään. Sehän vasta kauheaa olisi.

Sitten eräänä perjantaiaamuna kilahti sähköpostia. Hakuagentti oli jälleen kerran löytänyt jotain. Äkkiä vilkaisin töihin tullessa ja pari minuuttia siitä tuli ystävältä viesti, jonka sanatarkka muoto oli: ”tätä älä sössi” ja linkki siihen samaiseen autoon, josta olin saanut ilmoituksen juuri hetkeä aikaisemmin. Ja sitten taas jappastiin. No, soitin kuitenkin. Tuuttasi varattua. Soitti takaisin. Höpäjäsin kauppiaan kanssa ja hän laittoi sähköpostissa tarjouksen. Ja sitten jappastiin.

Päivän päätteeksi kuitenkin soitin myyjälle, että tulen sen hakemaan.

Työläys on melko minimaalinen ilmaisu sille, että auton saa vaihdettua. Jos se pitää hakea 500 km päästä, niin se ei ole ongelma eikä mikään. Ei todellakaan. Mutta kaikki muu siihen liittyvä aiheuttaa aina ahistusta. Kunpa se olisikin yhtä helppoa kuin maidon osto kaupasta. Nyt on sitten kahden vuoden karenssi menossa, jolloin en saa edes puhua autonvaihdosta. Sanallakaan. Ainakaan hallituksen kuullen. Jos siihen erehdyn, on rangaistuksena kymmenen kertaa tätä.

 

Avoauto

Maalainen on suurkuluttaja. Monessakin asiassa. Yksi asia on hanskat. Niitä on eteisen hyllyssä lukumääräisesti monia. Useimmille on olemassa jopa pari. Siis sellainen, joka on vastakkaiseen käteen sopiva. Lukumäärää kasvattaa se, että heitän niitä joidenkin mielestä liian harvakseltaan pois. Siis lopetan niiden käytön. Katsokaas, kun ostan työhanskat, niin ne käytetään loppuun. Ja maalaisen töillä se voi kestää tapauksesta riippuen kauankin. Sitten kun ostan arkihanskat, niin ne kestää vähän kauemmin, koska loppuunkäytön jälkeen ne otetaan työkäyttöön, jossa ne käytetään loppuun. Sitten on erikseen vielä pyhähanskat. Siis sellaiset, joita ei käytetä joka päivä vaan vain silloin, kun käydään fiinimmästi ihmisten ilmoilla. Nehän kestää sellaisessa käytössä ikuisesti. Osaksi siksikin, että fiinimpiä ihmisten ilmoilla liikuskeluja on erittäin harvakseen. Sitten kun ne hanskat on siinä käytössä käytetty loppuun, otetaan ne arkikäyttöön. Jossa ne kulutetaan loppuun ja…

Maalainen on katsellut uusia hanskoja sillä silmällä. Jälleen kerran. Kyllä minä yhdet nahkahanskat taidan vuodessa aina ostaa. Miksi ne ei kestä pidempään? Siihen saattaa olla pari syytä. Ensinnäkin ne tehdään huonosti ja huonolaatuisesta nahkasta (eli on melkein edulliset). Tai sitten saatan ’ihan vahingossa’ käyttää niitä välillä myös asioiden hoitoon, jossa varsinaiset nappulahanskat eli työhanskat olisivat paljon parempi vaihtoehto. No, nykyiset on vielä ihan hyvässä hapessa mutta autolla ajaessa näin talvella vähänkään pidemmällä ajomatkalla alkavat käydä kuumaksi. Tähän tietysti on jollain ratkaisu se, että ottaa hanskat pois kädestä. Joo-o. Erittäin hyvä ratkaisu. Mutta sitten vartin ajon jälkeen alkaa käsiä palella. Mikä neuvoksi? Vaikka kabiinissa on kahteenkymmeneenkahteen säädetty lämpö, niin silti on näpit jäässä. Se taitaa olla sukuvika.

Siksi olen etsinyt parempia hanskoja, jotka eivät ole liian tönköt, ei liian löysät (-> sopivat autoiluun), ei liian paksut, hyvän näköiset ja melkein siedettävän hintaiset. Ja kuten aina, tässäkin on aivan liian monta muuttujaa, että ne saataisiin kohtaamaan maalaisen vaatiman vaatimus- ja laatutason. Lopputulemana tässä on se, että sopivia hanskoja ei löydy minun omassa hintaluokassani.

Tästä kehkeytyi keskustelu hallituksen kanssa ja hän ehdotti sitten sellaisia vanhanajan (tai miksei uudenkin ajan) ajohanskoja. Tiedätkös, sellaisia joissa on avoin selkäpuoli, kaikin puolin ohuen ohuet (kuten Snellmanin kalkkunaleikkeet) ja erityisesti auton rattiin sopivasti tarttuvaa nahkaa. Minä siihen, että miten se auttaa siihen, että haluan hyvät hanskat, joissa ei kädet jäädy? Enkä sitäpaitsi tykkää niistä ajohanskojen ulkonäöstä yhtään. Jotenkin se lipsahti keskustelu myös siihen, että jos on tuommoiset hanskat, niin nehän tarvitsevat sitä varten myös auton. Mitään skodaa ohjailla tuolla tyylillä. Sitten pitäisi olla oikea auto. Avoauto mielellään. Joku vanha ja arvokas. Tai Bentley. Jolla voisi kauniina kesäpäivänä ajeleskella pitkin rantaraittia. Siihen tarkoitukseet tämmöiset ajohanskat olisivat juurikin passelit. Oikeastaan täysin välttämättömät. Eli jos sitten erehdyn tuommoiset hankkimaan, niin sitä varten pitäisi olla myös passeli avoauto. Sitäkö tässä ajetaan taas takaa? Että maalainen yritetään ohjata jonnekin täysin toisaalle, jonne hän ei ole ollenkaan matkalla. Mitä tässä taas oikein tapahtui?

MaxiJourney

Vai miten siitä pitäisi kertoa? Reissusta, jossa käytiin, oltiin ja palattiin. Hyvin nopeasti. Hyvin pitkän kaavan mukaan. Mittää järkeä missään mutta tulipahan viikonloppuna ajeltua taas. Autolla pitää ajaa, koska auto tykkää, että sillä ajetaan. Ja taitaa maalainenkin tykätä ajamisesta.

2000 km, ei pal mittää. Tuli taas nähtyä siirrettävä kaupunki, turska, sade, tuuli, maisema, Arvidsjaur ja Atlantti. Onhan siinäkin jo jotain. Ruotsin lappi on kyllä tylsä. Arjeplogissakaan ei tullut uusia merssuja ja audeja vastaan. Tylsyyttä kaikki tyynni. Parempi kun antaa kuvien kertoa.

(Pahoittelut vähäisestä materiaalista. Oli synkkää, sateista ja tuulista. Eipä siinä silloin paljon mitään voi).

 

Hullu miäs

Kautta rantain eli suoraan päin näköä mulle sanottiin, että miksi olet niin hiljaa? Hiljaa täällä netissä, plokissa. Tästä suivaantuneena päätin sitten tämänkin julistaa kaikelle kansalle. Ei tuu mittää. 

Maalaisen elämässä on lienee tylsyys, kun ei mitään mukamas tapahdu. Voisi sanoa, että turtuneisuus. Aloitetaanpa. 

Kesä tuli, oli ja meni. Huskuttelin, matkustelin ja öllötin. Olin hybridinä eli latasin akkuja vaikka tosiasiallisesti kuljen läsällä. Sillä maan mainiolla aineksella, joka ei koskaan häviä. Läsä eli läski keskivartalossa on kuulemma mahdollista hävittää. Jaa-a, voisin olla vahvasti eri mieltä. Sanotaan, että laihduttamalla se häviää. Joo, niin varmaan. Kyllähän se sinusta poistuu mutta ei se mihinkään häviä. Se siirtyy kaverille, naapurille tai Amerikkaan. Sinne on onneksi siirtynyt aika paljonkin. Minulle on niin kerrottu. Tiedotusvälineissä. Journalistisella tavalla. Ei mistään huutopalstalta luettuna. 

Ystäväni sentään järjesti minulle piristyksen poikasen. Hän kun irtaantui ikiaikaisesta perinteestään ja vaihtoi Toyotan ei-Toyotaan. Ja vieläpä niin, ettei vaihtanut sitä Uuppeliin (Opel, suom. huom.). Mutta kaukaa viisaasti pysyi kuitenkin japanialaisessa merkissä. Niin kuin kaikki järki-ihmiset tekevät. Kaikkien pitäisi. Auton vaihtaminen on aina iloinen asia. Varsinkin kun omalle kohdalle sattuu. Harvakseltaan tosin sattuu. 

Viikonloppuna olis Turskareissu. Muutaman vuoden sitä olen pystynyt välttelemään. Mutta nyt taas nasahtaa. 2000 kilometrin viikonloppuajelu. Edelleen se maalainen on hullu miäs. 

%d bloggaajaa tykkää tästä: