Kategoria: autot

autot

Hullu miäs

Kautta rantain eli suoraan päin näköä mulle sanottiin, että miksi olet niin hiljaa? Hiljaa täällä netissä, plokissa. Tästä suivaantuneena päätin sitten tämänkin julistaa kaikelle kansalle. Ei tuu mittää. 

Maalaisen elämässä on lienee tylsyys, kun ei mitään mukamas tapahdu. Voisi sanoa, että turtuneisuus. Aloitetaanpa. 

Kesä tuli, oli ja meni. Huskuttelin, matkustelin ja öllötin. Olin hybridinä eli latasin akkuja vaikka tosiasiallisesti kuljen läsällä. Sillä maan mainiolla aineksella, joka ei koskaan häviä. Läsä eli läski keskivartalossa on kuulemma mahdollista hävittää. Jaa-a, voisin olla vahvasti eri mieltä. Sanotaan, että laihduttamalla se häviää. Joo, niin varmaan. Kyllähän se sinusta poistuu mutta ei se mihinkään häviä. Se siirtyy kaverille, naapurille tai Amerikkaan. Sinne on onneksi siirtynyt aika paljonkin. Minulle on niin kerrottu. Tiedotusvälineissä. Journalistisella tavalla. Ei mistään huutopalstalta luettuna. 

Ystäväni sentään järjesti minulle piristyksen poikasen. Hän kun irtaantui ikiaikaisesta perinteestään ja vaihtoi Toyotan ei-Toyotaan. Ja vieläpä niin, ettei vaihtanut sitä Uuppeliin (Opel, suom. huom.). Mutta kaukaa viisaasti pysyi kuitenkin japanialaisessa merkissä. Niin kuin kaikki järki-ihmiset tekevät. Kaikkien pitäisi. Auton vaihtaminen on aina iloinen asia. Varsinkin kun omalle kohdalle sattuu. Harvakseltaan tosin sattuu. 

Viikonloppuna olis Turskareissu. Muutaman vuoden sitä olen pystynyt välttelemään. Mutta nyt taas nasahtaa. 2000 kilometrin viikonloppuajelu. Edelleen se maalainen on hullu miäs. 

Autotalot

Huutovaroitus. 

Maalaisen elämässä sattuu ja tapahtuu. Nykyään vissiin harvemmin mutta kuitenkin silloin tällöin. Enimmäkseen sattumukset on jokapäiväisiä tapahtumia, joista maalaisen elämässä tulee elämää suurempia tragedioita, tragikomedioita tai jopa surkeiden sattumusten sarjoja (googlaa). 

Käytin ykkösautoa sen ensimmäisessä katsastuksessa tässä taannoin. Sehän oli kaikin puolin miellyttävä kokemus. Ensinnäkin ajanvaraus tapahtui netissä noin 30 sekunnissa ja hintakin tuli tietoon saman tien. Katsastukseen mentäessä maksoin viranomaisen kehittämän lisäveron mutta melkein kiitollisena. Koska hinta oli tippunut yön aikana 4€. Sitten menin kahviautomaatille ja otin kaakaon. Kiersin autokaupan kahteen kertaan (katsastuspiste sijaitsee autokaupan yhteydessä) ja istuin tovin Optiman takapenkillä. Siitähän ei jäänyt positiivista vaikutelmaa. Kaikin puolin liukas nahkapenkki ja katto poninhännässä kiinni. Eijei, ei semmosta. 

Katsastusinsinööri tuli sitten avainten ja tarkistuslipareen kanssa luokseni ja vähän vaikeahkosti selvitti, että katsastus läpäisty mutta konepeltiä eivät saaneet auki. Vaikka kaksin inssein yrittivät. Sillälailla. Ei se todellakaan auennut vaikka sitten itsekin yritin. Mikä neuvoksi?

Iltapäivällä kotiin mennessä käytin paikallisessa korjaamossa vasta katsastettua autoa. Yleensähän korjaamoon mennään, kun auto ei läpäise katsastusta mutta maalaisen elämässä kaikki on toisin. Tietenkin, sehän on päivän selvää. Annoin heille puoli tuntia aikaa, että jos siinä ajassa ei selviä niin antaa toistaiseksi olla (pihinä miehenä en halunnut maksaa koko tunnista). Sattui siihen samalla sitten ukkoskuuro ja sähköt pätkähtivät. Onneksi ehdin ottaa kahviautomaatista kaakaon. 20 minuutin kuluttua korjaamopäällikkö toi avaimet ja sanoi, ei aukene. Ei sesameilla eikä muutenkaan. Kaivelin sitten siinä lompsaa, kun korjaamopäällikkö sanoi, että sähkökatkos pimensi tietokoneen, ei tartte maksaa. 

En tiedä montako tuhatta kilometriä olin ajanut konepeltivammaisen auton kanssa täysin tyytyväisenä. Säät olivat suosineet  joten pesunestettäkään ei tarvinnut lisätä. Mutta kun ihminen tulee tietoiseksi asioista, häneen iskee pakottava tarve saada tehtyä asioita, joita ei ihan pakko olisi edelleenkään tehdä. Kuten avata konepelti. Yhden viikon selasin nettiä vasemmasta laidasta alkaen ja yhden illan ähräsin paarmojen ja kärpästen syötävänä auton maskin sisään tuijottaen. Tervettä eli ei mutta konepelti pysyi kiinni. 

Päivänä muutamana menin sitten kaupungin arvostetuimpiin kuuluvaan autotaloon, jossa on omistamani auton merkkiedustus. Kävelin huoltotiskille ja kerroin katsastuksesta ja mieliharmistani. Palveluhenkilö kuunteli huoleni ja varasi ajan reilun viikon päähän. Yhden vuorokauden kestin mutta sitten menin kaupungin vähemmän arvostettuun autotaloon, jossa on myös omistamani auton merkkiedustus. Kävelin huoltotiskille ja kerroin katsastuksesta ja mieliharmistani. Palveluhenkilö kuunteli huoleni, teki työmääräyksen ja otti auton avaimet haltuunsa. Saman tien. Maalainen oli melkein hölmistynyt, että huomasi jättäneensä lompsan työpaikalle. Sillälailla. Onneksi autotalossa oli ajokkeja joista valita. Alle tunnissa tuli tekstiviesti, että auto on valmis. Uskomaton show. 

Kotiin mennessä yritin soittaa siihen edelliseen autotaloon peruakseni viikon päähän varatun ajan. Kolmen minuutin jonottamisen jälkeen annettiin mahdollisuus jättää soittopyyntö. Tietenkin tein niin. Typerä maalainen. Maanantaina uudestaan soittamaan ja nyt ei vahingossakaan laiteta mitään soittopyyntöjä. 

Alan pikkuhiljaa kallistua sille kannalle, että on tässä maailmassa joku vika. Ehkä ei joka kohdassa mutta erittäin kalliissa autotalossa ainakin. Koska – kuuntele tarkkaan – miten on mahdollista, että jonotin yli puoli tuntia puhelimessa kuunnellen jotain teostovapaata (erittäin huonoa ja huonolaatuista) musiikkia (sama kappale melko monta kertaa) ja sitten kun vihdoista viimein joku älyllinen olento vastasi puhelimeen, meni varatun ajan peruuttamiseen noin 20 sekuntia? Valehtelematta olisin samassa ajassa käynyt ko. autotalossa fyysisesti ja perunut ajan. Jopa surullisen kuuluisan vihreän aallon liikennevalojen kautta ajettuna. Saati sitten jos tämäkin olisi älytty tehdö mahdolliseksi netin kautta. Voihan siellä varata ajan niin miksei myös perua?

Pikkuhiljaa alkaa mennä hermo autoliikkeiden jämähtyneisyyteen. Jonnekin kasarille. Maailma ei toimi enää niin. Ei toimi. Taas huvita mikään. 

Markkinointia

Joskus on tainnut olla jotain mainintaa siitä, että maalainen harrastaa kaikkien muiden outouksien lisäksi autokaupoissa ravaamista. Aina silloin tällöin, kun ei ole parempaakaan tekemistä (olisi kyllä mutta ei nyt puututa teknisiin yksityiskohtiin). Sattui tässä menneenä viikonloppuna olemaan kaupungissa ilmeisesti kaikissa merkkiliikkeissä jonkin sortin vuoden avausnäyttely. Eli kahvia, pullaa ja makkaraa oli tarjolla yllin kyllin. Laihaa, vahvaa ja sopivaa.

Päivän teemana oli koeajaa vähintään yhtä ’mielenkiintoista’ autoa. Mielenkiintoisuuden asteesta voi olla montaa mieltä mutta mentiin sitten lopulta liikkeeseen, jossa haluttua autoa myydään ja esitellään. Ja nyt varoituksen sana niille, jotka vielä uskovat, että autokauppiaat olisi jotenkin normaalia kansaa. Ei ole.

Sellaisena sivuhuomautuksena; eikö noin periaatteessa jonkun 20-60 t€ maksavan tuotteen markkinoinnissa kannata käyttää paljon erilaisia keinoja myynnin parantamiseksi? Varsinkin tuoteryhmän, jonka myynti on ollut alamaissa jo vuosia. Kun kyseessä on sellainenkin laite kuin auto, niin eikö kansan tietoisuuteen parhaiten sellainen mene, jos sellaisen näkee ihan oikeasti liikenteessä? Tä. Sitäpaitsi sehän on halvinta mahdollista mainostamista, kun antaa asiakkaan tehdä mainostaminen.

Autokauppaan sisälle päästyämme tai osan vielä ollessa oven rivassa kiinni myyjä – jo 35 vuotta autoja myyneenä (mahdollisesti paljon kauemminkin) – pamahtaa meidän eteen ja kysyy melko tylysti, että minkälaista autoa ollaan katselemassa. Koeajajamme yritti ystävälliseen sävyyn ilmaista, että tuota xxx:ää. Hetken päästä koeajaja kävi kysymässä ko. merkkiä koeajettavaksi. En tiedä minkälainen sananvaihto käytiin mutta kohta oli auto pihassa (edelliseltä koeajolta tulleena). Kauppias kysyi sitten, että kuinka pitkään aiotaan ajaa. Ei siis ystävällisesti kysynyt, että riittääkö tunti vai pitäisikö olla kaksi tai niin kuin eräässä toisessa liikkeessä lähiseudulla oltiin erittäin pahoillaan, kun ei voitu antaa autoa koko viikonlopuksi koejoon. Koejaja tähän vastaamaan, että parisenkymmentä minuuttia varmaan riittää (eihän se mihinkään riitä mutta ei ko. liikkeen kanssa uskalla olla kauempaa tekemisissä, etäältäkään). Sitten asiakaspalvelija, myyjä ja autokauppiaiden kunkku päästi sellaisen aivopierun, että menimme sanattomaksi. Kunnes nousi ärtymys ja melkoinen kupla ohtaan.

20 minuuttia oli siis ’vaatimuksemme’. ”Vähemmänkin aikaa voisi ajaa” oli vastaus. Koeajolla tuli sitten mieleen, että mihin jorpakkoon tämän nelivedon voisi ajaa niin lujasti, ettei 20 minuutissa irtoa.

Olen vieläkin niin typertynyt, että en käsitä. Mitä siihen voi sanoa? Eikö se ole autokauppiaan etu, että auto liikkuu mahdollisimman paljon, kun siinä on vähintään Maine Coonin kokoisilla kirjaimilla auton merkki ja malli esillä? Vai pelkäävätkö he, että asiakkaat käy hakemassa auton kilpailijalta. Tässä tapauksessa voi niin käydäkin, jos 30 tonnia maksavaa autoa ei saa kunnolla testata. EI TUU MITTÄÄ.

Yleismaailmallinen huuto

Tässä yksi päivä otti taas pattiin melko voimallisesti. Suorastaan teki aivossa kipiää. Karmeinta on nyt se, että en enää muista miksi teki kipeää. Onko huutojen määrä ylittänyt kriittisen massan ja maalainen ei enää osaa huutaa valistuneesti ja valikoidusti asiallisista aiheista? Tämähän on järkyttävää. Varmaankin se liittyi autoihin ja liikenteeseen tai vaihtoehtoisesti päivänpolitiikkaan. Jälkimmäisessä ei olisikaan muuta kuin huutamista, joten ehkä sieltä asiallisen huudon erottaminen on niin hankalaa, että jätän suosiolla väliin. Ja mitä se ylipäätään hyödyttäisi?

Autoista ja liikenteestä yleensä voi tietysti aina huutaa. Mutta ei jaksa sitäkään, kun mitä hyötyä siitä on? Paitsi itselle, kun saa huutaa. Valittaa. Melskata ja meuhkata. Sen verran voisi kuitenkin kuiskaten huutaa, että olen sairastumassa vakavasti. Nimittäin on erittäin harvassa nyt sellaiset autot, jotka sytyttäisivät maalaisessa hehkun uudelleen liekkiin. Nimittäin sellaiseen, jossa kehuisin autoa vuolaasti, täysin puolueettomien silmälasien läpi. Tai onhan niitä sellaisia mutta jostain merkillisestä syystä maalaisen ns. vaatimustaso on noussut sellaiselle levelille, että alkaa tuntua jo naurettavalta. Toisaalta syynä on myös Suomen tiestö, joka ei nyt varsinaisesti houkuttele ajamaan järin tiukalla alustalla varustettua ja pienen maavaran omaavaa autoa. 

Olen katsellut tuubista (youtubesta) off road -videoita. En varsinaisesti harrastusmielessä vaan huvikseen. Että miten erilaiset kaupassa myytävät autot selviävät lumesta, hiekasta, juurakosta, kivikosta ja mudasta. Ja tullut karmeaan johtopäätökseen, että meikäläisen tuloilla minulla kestäisi noin kymmenen vuotta saada kasaan rahamäärä, jolla saisin mieleisen auton. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että en sen kymmenen vuoden aikana söisi mitään, kävisi suihkussa, lämmittäisi taloa tai ylipäätään asuisi missään. Pittää jatkaa haaveilua, jos tulisi joskus kiitosta, Veikkauksen liitosta. Hohhohhoo. 

Kolminkertainen huuto

Mullehan taas paukutettiiin päin näköä asjoita, joista pitää saada huutaa. Ensinnäkin mikä siinä on, ettei minulle makseta mitään? Kyllä tämä työstä käy tämän tuuban tuottaminen. Jos et usko, niin usko pois. Kaikki nämä pikkuiset sanat pitää väsyneillä pikku sormilla naputella tänne intternettiin ja pitää ne sanat olla jossain järjestyksessäkin. Vaikka epäjärjestyksessä. Ja että lukijalla olisi edes hetken hauskaa, pitää jutussa olla edes juonen poikanen. Heikko mutta kuitenkin. Ja entäs sitten nuo videot? Voin sanoa, että amatöörinkin tekemän ”julkaisukelpoinen” video tuottaa hikeä, hikeä ja hikeä. Ja vie aikaa. Ammattilaiset sanovat, että 0,5-1 tunti valmista (laadukasta) ohjelmaa vaatii 100 tuntia raakamateriaalia. No, vähintään 50 tuntia. Aatteleppa omille kohille. Taas huvita mikään.

Toiseksi, milloin autonpesusta tehtiin näin vaikeaa. Ensin ituhipit haluaa kieltää pesemisen kokonaan ja ulkoistaa sen kokonaan yritysmaailman tehtäväksi (jotta sitä voidaan verottaa. Siitä demokraatit ja sekoomus tykkää). Ei se kuulkaa auton pohjasta irtoava koko talven suolamyrsky muutu sen turvallisemmaksi tai myrkyllisemmäksi, lorotettiin se omaan pihaan tai tuonne maantielle ensimmäisen kevätsateen aikana. Jos et usko, niin usko pois. On minullakin referenssiä. Taatusti enemmän kuin koko ituhippien laumalla yhteensä. Mutta amatöörillä ei tämäkään mennyt niin kuin strömssöössä. Erehdyin sivustolle, jossa keskustellaan autojen pesemisestä. Sehän oli suuren luokan virhe. Vaikka minulle usealtakin taholta välillä huudellaan, että tarviiko sitä autoa nyt aina olla hinkkaamassa, niin olen kuulkaa täysi noviisi, kaikkien amatöörien äiti ja muutenkin pelkkä metsänpeikko, jos sitä verrataan näihin friikkeihin. Auton puhdistamisesta 12200 erillistä keskusteluviestiä. Kiillotuksesta 11500 ja pintojen suojauksesta 11300 viestiä. Johan se maailma puhdistuu pelkästään noilla viesteillä. Eijei, edelleenkään huvita mikään.

Kolmanneksi – jaa mikäs se olikaan. Pääsi unohtumaan kun niin kiihkoissani paukutin pari kappaletta tekstiä. Ihan sama, Hondasta meni tuulilasi (tänään korjaus), veroilmoitus pitäisi lähettää, ulkona paistaa aurinko ja minä olen sisällä. Onneksi tulee viikonloppu ja ihan muut jutut ja tutut.

 

He elättävät itsensä kirjoittamalla blogia – Iltalehti.

Pesukinnas.com

Plantaarifaskiitti

Lääketiedettä opiskelleet tietävät jo mistä on kyse. Mutta kun tämän ”taudin” nimi on niin hieno, niin se piti laittaa ihan otsikoksi. Sopisi jonkin ulkoilualueen nimeksi. Tai uudenaikaisen asuinalueen tai korttelin nimeksi. Ihan niin kuin Helsingissä on Proviantti­makasiini tai Dromedaari. Eikös vain olisi hieno nimi? Mutta hienous piilee vain nimessä. Oire tai tuntemus on jotain ihan muuta. Sanatarkka lainaus Terveyskirjaston¹ sivulta:

Kantapäässä tuntuvan kivun yleisin syy on kantaluuhun kiinnittyvän jalkapohjan 
jännekalvon tulehdus eli plantaarifaskiitti. Tätä kantapään etupuolella 
jalkaterän keskiviivassa tai sisäsyrjällä tuntuvaa kiputilaa arvioidaan 
jossakin elämänvaiheessa potevan jopa 10 prosenttia ihmisistä.

Että se siitä hienosta nimestä. Luupiikki ikään kuin. Jostain luin myös, että tämä on enimmäkseen 40-60 vuotiaiden naisten vaiva. Kiitos siitä. Alkaa hieno nimi tuntua melko turhalta. Ärsyttävältä suorastaan.

Kantapäätä on venytetty ja vanutettu mutta erehdyin kävelemään neljä kilometriä metsässä ja pelloilla lumikengät jalassa. Nyt ei tunnu kovin hyvältä. Mikä vielä ärsyttäisi enemmän? No tietenkin Volvo. Pitää sekin viedä taas tonnin remonttiin. Ei tuu mittää.

 

1) Linkki: Plantaarifaskiitti

Kolmenlaista

Palataan taas tuttuun ja turvalliseen huudon aiheeseen, nimittäin liikenteeseen. Voin varmasti sanoa jotain asiaakin yli 700 000 ajokilometrin kokemuksella. Viimeisen 12 vuoden ajan olen ajanut jokaisena työpäivänäni päivittäin yli 50 km moottoritietä ja siellä jos missä jyvät ja pakanat (sekä akanat) erottuvat.

Kukaan ei voi väittää vastaan millään argumentilla eikä minkään valtakunnan tutkimuksella tai otannalla tai yhtään millään viranomaisen taulukolla, että 90 prosenttia autoilijoista on joko idiootteja tai pässejä. Loput kymmenen pinnaa ovat melkein normaaleja. Sitten se häviävän pieni osa eli alle 0,0001% on täydellisiä. Ne eivät aja tämän maan kamaralla vaikka saattavat kansalaisuuden omatakin. Minä voin rehellisesti sanoa, että kuulun tuohon kymmenen prosentin porukkaan. Saatan tietysti olla joskus idioottikin mutta pässi en koskaan. Perinteen mukaan tätä tietysti pitää kaikille pässeille ja idiooteille vähän avata?

Jos löydätte tyhjentävän vastauksen seuraaviin kysymyksiin, keskustelen kanssasi hyvän kahvin ja pullan ääressä myös jatkossa.

1. Miksi moottoritiellä ajetaan oikeanpuolimmaisella kaistalla alle 10 metriä edellä ajavan perässä? Vaikka vieressä on 30 km ohituskaistaa.
2. Miksi moottoritiellä ohitettaessa palataan omalle kaistalle hetivälittömästi ohittamisen jälkeen eikä autokoulun ohjeiden mukaan sitten, kun ohitettava auto näkyy kokonaan auton sisällä olevasta taustapeilistä? Tai myöhemminkin, jos tilaa on.
3. Miksi moottoritiellä ohitetaan kuin köyhän talon porsaat eli alle 5 metriä edellä ajavan puskurista vaikka jono myös vasemmalla kaistalla jatkuu ainakin sinne missä irtaudut moottoritieltä? Ei se edellä ajava aja sen nopeammin. Ei se pysty. Tämä on erityisesti firmojen pakuilla ajavien ammattitauti.
4. Miksi se on niin vaikeaa ajaa tasaista nopeutta? Ennätys 25 km matkalla on, että ohitin saman auton kolme (3) kertaa ja koko matkan ajan minulla oli cruise täsmälleen samaan nopeuteen säädettynä.
5. Miksi pässit ja idiootit saavat ajokortin?
6. Miksi kukaan ei tee mitään? Ei ainakaan poliisi.

Kyllä ei mieleni rauhoittunut nyt ollenkaan.

%d bloggaajaa tykkää tästä: