Koho

Se on sillai nyt, että maalainen on lähdössä kalaan. Kalalle. Kalastamaan. Ei, ei kalastamaan. Se kuulostaa liian ammattimaiselta. Ehkä kalastelemaan. Vähän niin kuin harrastelemaan, puuhastelemaan. Juu, näin.

Aamupäivän iloksi kaivelin viitisenkymmentä lieroa, mutkaa, matoa purkkiin. Jos niillä edes yhden oikean ahvenan sais. Tämän kesän onkimisten perusteella ei vaikuta hyvältä mutta nyt mennäänkin merten ääriin elikkäs Lumijoenselälle. Suurelle merelle, maailman laidalle, juunou? Kuuleman mukaan meressä kaikki on suurta. Ahvenatkin. Edellisellä merikalastusreissulla saatiin neljä salakkaa vai mitä lie kuoreita. Kummallisia läpinäkyviä ne ainakin oli. Iljettäviä suorastaan. Ne kyllä saatiin pilkillä.

Onkiminenhan sinällään ei ole mitään tehokalastusta. Se on oikeastaan mielentila. Jos suoraan sanotaan, niin saaliilla ei ole niin väliksi vaikka ei tietysti haitaksikaan. Jos eivät ole pienenpieniä sinttejä ja särkikaloja. Semmoiset pitäs polttaa, kun vain imevät madon koukusta mutta eivät tartu koukkuun. Niljakkeiset. Onkireissu on oikeastaan Reissu. Siihen kuuluu epätarkka suunnitelma, veneen lainaus, kahvinkeitto, eväiden teko, sateen loppuminen, äyskäröinti,  laatuaika ja epämääräiset höpinät vieläkin epämääräisemmistä aiheista. Tietysti sillä edellytyksellä, että on joku jonka kanssa höpistä. Vaikka ei sekään pakollista ole. Höpinäkaveri.

Kelluva koho ja aavistuksenomainen tuulenvire.