Ihmetys

Ähkyni suuri on ja vallan palloittava. Tiedätte kai, että jouluna ei suomalainen normaalimaalainen nälissään ole? Osittain olen siitä harmissanikin. Mutta se ei ollut varsinainen aihe tällä kertaa.

Mullehan hyvä ystävä tässä taannoin ihan ilmoitusluontoisesti, hyväntahtoisesti ja asian ikään kuin jo sovituksikin päätetyn antoi ymmärtää, että seuraavaan lehteen kirjoitan kolumnin. Jutun. Asia- ja huumoripitoisen pläjäyksen. Mullahan vähän niksahti ja lupasin kirjoittaa. Sitten muistin, että kirjoitukseni ovat vähintäänkin epäilyttäviä. Onneksi ystävä on lehden päätoimittaja ja pystyy sensuroimaan tai muuttamaan ainakin sanajärjestyksen selväkielisemmäksi. Luulen ma, että juttuni painettuna eivät olekaan ihan tervejärkisen touhulta näyttäviä. Pikkuisen alkoi nyt kyllä jänskättämään. Mahdollisuus on siihen, ettei juttujani sen enempää kysellä…

Pystyykö tätä perumaan? Siirtämään tulevaisuuteen? Ottamaan aikalisän? Herramunjee, mitä mää kirjotan? Entä jos alan suoltaa tekstiä aivan valtoimenaan? Mitäs sitten sanotaan, kun juttu vain jatkuu ja jatkuu eikä pääty ollenkaan? Lukijalle tulee ahdistava olo eikä pysty lopettamaan lukemista. Painoon menevän lehden sivumäärä moninkertaistuu ja painotalosta tulee semmoinen lasku, että toimitusjohtaja voi nauraa koko matkan pankkiin mennessään. Ituvihreät suuttuu sellumassan suurkäytöstä. Metsäyhtiöiden kurssit nousevat taivaisiin. Suomen talous alkaa nousta ja hallitus pääsee pälkähästä. Sitäkö tässä ajetaan takaa? Että maalaisen harteilla on koko kansantalouden taakka? Entä jos alan kirjoittaa nasevasti ja lyhyesti? Alan piikitellä kaikkia Mattieskon tapaan. Lukijat suuttuu ja peruu lehden tilauksen. Päätoimittaja saa potkut alhaisen levikin vuoksi. Painotalo menee konkkaan ja metsäyhtiöiden kurssit laskevat nollaan. Kansantalous rykii, päkii ja yskii. Hallitus kaatuu ja Kepu pääsee valtaan. Sitäkö tässä ajetaan takaa? Että kaikki on maalaisen syytä?