Työläys

En oikein tiedä mistä aloittaisin. Siitäkö, että ystäväni hairahdutti minut ja tein sen taas? Vai yleisestä ja kroonisesta sairaudesta, johon auttaa vain se yksi? Vai jostain ihan muusta?

Maalainen on tunnetusti jollain tasolla kiinnostunut autoista ja autoilusta. Ja olen huutanut esim. autokauppiaista ennenkin. Mutta mitä sitten tapahtuu, kun on melkein lähes puolitosissaan aikeissa vaihtaa autoa? Siinä tapahtuu avaruuden aika-akseleilla sellaisia vääntövoimia, että planeetatkin siirtyvät radoiltaan.

Aloin taas talvella selata nettiautoa aina nukkumattia odotellessa. Sehän on melkein kuin juutuubi. Eli kun luet yhden auton myynti-ilmoituksen, on sillä aikaa tullut kolme uutta. Ja kun luet ne kolme, on tullut yhdeksän uutta jne. Sinällään kätevää, kun sisältö ei lopu. Sisällön laatu ja sisältöaines voi sitten olla semmoista kuraa, ettei oikein tiedä mihin sitä katseensa kääntäisi. Pääosin kyllä neutraalia, asiallista ja asiapitoista. Siis pääosin. Sitten aina välillä hallituksen kanssa ’keskustelin’ niistä ehdokkaista. Lähinnä tyyliiin ”Miltäs tämä näyttäisi?” tai ”Olisko tämä hyvä?”. Ja joka kerta vastaus oli jokin näistä kolmesta: ’Jaksaako se vetää hevosta’, ’Ei ooppelia/mersua/bemaria’ tai ’hmm’. Ja kun maalaisella on omat rajoitteensa, niin vaihtoehdot olivat oikeasti aika vähissä. Näin niin kuin suomalaisesta näkökulmasta.

No sitten kahden kolmen kuukauden jappasun jälkeen aloin huvikseen laitella tarjouspyyntöjä, jos vaikka vaihtaisi Sokotan johonkin. Muille perustelin sitä niin, että halusin tietää Skodan ’arvon’. Hahhahhaa. Ja joka välissä ystäväni laittoi nettiautosta ja ties mistä linkkejä erilaisiin vaihdokkeihin. Lähinnä järkyttävän kalliisiin. Sanoin aina, että kymppitonni hinnasta pois, niin voisin harkita. Ei se uskonut.

Aikani kun lähettelin sähköpostia joka paikkaan, sain dataa sen verran että pystyin rakentamaan taulukkolaskennalla taulukon ja siihen erinäisiä laskelmia. Nyt voisi joku sanoa, että melko vakavaa toimintaa. Se on. Lisäksi tietenkin asetin nettiautoon parikin hakuagenttia. Vuorokauden välein lähettämään viestin uusista mahdollisista vaihtoehdoista. Toisen laitoin lähettämään tunnin välein. Neuroottista. Lopulta taulukossa oli kymmenkunta erilaista vaihtoehtoa. Sitten aloin taas jappasemaan. Vaikka ystäväni kovasti kehotti (painosti) soittamaan myyjille. En kai minä nyt semmoista tee. Siinähän voi joutua puhumaan jotain. Kyselemään. Sehän vasta kauheaa olisi.

Sitten eräänä perjantaiaamuna kilahti sähköpostia. Hakuagentti oli jälleen kerran löytänyt jotain. Äkkiä vilkaisin töihin tullessa ja pari minuuttia siitä tuli ystävältä viesti, jonka sanatarkka muoto oli: ”tätä älä sössi” ja linkki siihen samaiseen autoon, josta olin saanut ilmoituksen juuri hetkeä aikaisemmin. Ja sitten taas jappastiin. No, soitin kuitenkin. Tuuttasi varattua. Soitti takaisin. Höpäjäsin kauppiaan kanssa ja hän laittoi sähköpostissa tarjouksen. Ja sitten jappastiin.

Päivän päätteeksi kuitenkin soitin myyjälle, että tulen sen hakemaan.

Työläys on melko minimaalinen ilmaisu sille, että auton saa vaihdettua. Jos se pitää hakea 500 km päästä, niin se ei ole ongelma eikä mikään. Ei todellakaan. Mutta kaikki muu siihen liittyvä aiheuttaa aina ahistusta. Kunpa se olisikin yhtä helppoa kuin maidon osto kaupasta. Nyt on sitten kahden vuoden karenssi menossa, jolloin en saa edes puhua autonvaihdosta. Sanallakaan. Ainakaan hallituksen kuullen. Jos siihen erehdyn, on rangaistuksena kymmenen kertaa tätä.

 

Post navigation