Electric

Meni taas hermo, kerrassaan. Ensinnäkin tuli ilmoitus saapuneesta laskusta (verkkopankkiin). Koskaan ei tule ilmoitusta saapuneesta rahalähetyksestä. Mikähän siinäkin on? Sellaisia ottaisi vastaan ihan mielellään. Vaikka joka päivä. Ei siinä sinänsä mitään, olen jo tottunut siihen. Saapuneisiin laskuihin. Sekin on kerrassaan karmeaa, että tottuu laskuihin. No joka tapauksessa, hermo meni maalaisella, jälleen kerran.

Sähköyhtiö muistaa maalaista kerran kuussa (eikä koskaan maassa) ja aina tulee vain ”Ilmoitus saapuneesta laskusta”. Tällä kertaa tein sen virheen, että ajattelin tarkistaa laskun. Sitäkään ei pitäisi köyhän tehdä (Tshiiiiih). Minullahan meinasi revetä pälli saman tien. Pelihousut repesi, tuhannen päreiksi. Nyt taas tule mistää mittää. Missä vaiheessa maailma meni sellaiseksi, että palvelusta tai tuotteesta maksetaan n euroa ja sen päälle kaksinkertainen määrä veroja, siirtoja, varmuusmaksuja ja ties mitä hilpettä? Taas huvita mikään. 74 euron laskusta varsinaista sähkönkäyttöä oli 24 euron edestä. Kelle tästä voi valittaa?