Mielentila

Sanotaanko näin, että maalainen ei ole kaikilta osin ihan täyspäinen. Normaali. Vaikka mikä tässä maailmassa normaalia olisikaan. Onko lievä sekopäisyys uusi normaali? Jos näinkin kornia sanontaa voi käyttää.

Minähän tuossa yksi päivä sitten käytin aikuisen ihmisen leluja. Eikä nyt pidä ollenkaan ajatella kaksimielisesti. Elikkäs trimmeriä, pukattavaa leikkuria ja Huskua. Pidin siis Peltoreita päässä useamman tunnin. Semmoisessa ajassa ehtii ajatella yhtä sun toista. Varsinkin toista. Taikka ensimmäistäkin.

Takapihaa röllätessä ajatukset singahtelivat menneisyyteen, nykyisyyteen ja osin tulevaisuuteenkin. Kaikkea mahdollista siinä mahdoin ajatusten valtavirrassa pyöritellä. En niitä ajatuksia nyt paljasta mutta sen verran mun pitää kertoa, että ruohonleikkaaminen on vähän sama asia kuin lumien kolaaminenkin. Joka on vähän sama asia kuin onkiminen. Minähän tykkään onkimisesta, lumen kolaamisesta ja ruohonleikkaamisesta. Olen siis epäilyttävä tapaus. Niin kuin tietysti pitääkin. Yleensä en anna ihmisten enkä sen kaltaisten olioiden koskea Huskuuni. Koska nurmikon leikkaamisessa on tietty järjestys ja jämptiys säilytettävä eikä sitä pidä tehdä hutiloiden. Kuten ei lumien kolaamistakaan. Järjestys se olla pitää.

Niin se mielentila. Joku rentoutuu metsässä (kuten minäkin), toinen musiikkia kuuntelemalla (kuten minäkin). Kolmas kerää asioita, neljäs käy kansalaisopistossa. Maalainen rentoutuu parhaiten Huskun selässä ja kolan varressa.