3. Aloitus

Vihdoin ja viimein.

Ensi sunnuntaina sitä sitten pitäisi lähteä. Kyllähän se kestikin. Nimittäin odottelu. Tässä alkoi jo hermo mennä – paitsi koiruudelta. Enää ei tarvitsisi tietoa Saksasta päin, että voiko sinne nyt sitten tulla. Hohoo. Sekin vielä.

Liput on varattu ja melkein maksettukin, auto huollettu eilen, hankittu koiralle passi jne. Pitäisi vielä ehkä jostain saada edes lainaan joku oikean kameran tapainen. Oma pokkari nimittäin vetelee ehkä viimeisiään. Pitäskö se pudottaa laidan yli itämereen…? Siihen iski viime viikolla mystinen eli normi Canon-vika: E18. Asiasta jotain tietävät tietävät, että ei sillä enää juuri mitään tee. Sain sen kuitenkin vielä joten kuten toimimaan. Saa nähdä nyt sitten.

Silviisii tällä hetkellä. Enää pitäisi sitten pakkailla ja suunnitella vielä muutaman geokätkön etsimistä matkan varrelta ja periltä. Se on se maalaisen oma harraste matkalle autotehtaan ja pienoisrautatien lisäksi. Muut saavat tehdä mitä tahtovat. Tai melkein ainakin. Täytyyhän se olla kirstunvartijakin, kun kokemuksesta tiedän, ettei sekään kaikilta onnistu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *