6. Tutustumista

Ensimmäinen varsinainen turistointipäivä Saksassa alkoi lämpimissä merkeissä. Aamu kymmeneksi sovitun aamiaisen jälkeen lähdimme varsinaiselle asialle eli viemään koiruutta uroon luokse. Lämpötila oli hivunnut jo puoleen päivään mennessä noin 24 asteeseen. Se on näissä korkeuksissa jo ihan hyvä lukema (400-800 metriä merenpinnan yläpuolella).

Kuten jo edellisessä luvussa mainitsin, maisema päivänvalossa oli vaikuttava. Varsinkin täältä lättänämaasta kotoisin olevalle.

Kuva 1
Kuva 2
Kuva 3
Kuva 4

Alkuun vähän jänskätti, kuinka sitä ollaan perisaksalaisessa kodissa vieraana, varsinkin kun olimme todella vieraita toisillemme. Mitä nyt muutaman sähköpostin välityksellä olimme muutaman sanan vaihtaneet. Sehän alkoikin perinteisesti, että suomalainen tulla tupsahti taloon ja otti kengät pois jalasta. Ei siitä nyt kovin suurta numeroa nostettu mutta kai sitä katsottiin vähän kummallisesti. Niin kuin normaalistikin. Onneksi talon emäntä oli sen verran puheliasta sortimenttiä, ettei tarvinnut alkaa mihinkään verbaalisiin ylisuorituksiin. Varsinkaan tällä kielitaidolla. Saksaahan minä osaan nyt tähän mennessä: taffewasser, auto, schloss ja gettränkmarkdt (paikallinen pitkäripainen). Onneksi mukana oli varsinainen matkanjohtaja eli meidän koiruuden kasvattaja, joka tämänkin reissun oli järkännyt. Hän hyvin pitkälti johdatteli meidän osuutta keskustelusta, joka siis jäi tietyistä syistä vähäisemmäksi, kuin alun perin luulimme. Mutta emme olleet siitä ollenkaan pahoillamme.

Niin, saimme sitten meidän Villiinan samaan pihaan Akiton kanssa ja aluksi kaikki näyttikin ihan hyvältä. Tosin tämmöisestä maalaisesta kuin minä olen, se näytti lähinnä irstaalta tai muuten vain vähemmän kiinnostavalta. Mutta kun astutusreissulla oltiin, niin pitihän se jostain aloittaa.

Koiran astutusta ei kuulemma yleensä tehdä niin, että laitetaan uros ja narttu samaan häkkiin muutamaksi päiväksi. Niin tässäkin tapauksessa ja meille sitten tuli useita päiviä ihan semmoista lomanviettoa. No kun naisporukassa ollaan niin kaiken maailman porsliinikaupat, joulukoristekaupat, kultamuseot, lelumuseot jne. tuli enemmän kuin tarpeeksi tutuiksi. Koitin sitten tehdä omia reissuja ja jollain tapaa niissä onnistuinkin. Enimmäkseen tutustuin paikalliseen maaseutuun auton ratin takaa mutta sieltä voikin tehdä yllättävän paljon havaintoja, jotka minua kiinnostavat.

Päällimmäisenä mieleen on jäänyt saksalainen liikennekulttuuri, joka poikkeaa jonkun verran suomalaisesta. Osittain parempaan suuntaan, osittain huonompaan suuntaan. Paremmin täällä osataan vilkun käyttö, ymmärretään suojatien merkitys ja kaikenkaikkiaan toinen tielläliikkuja otetaan paremmin huomioon. En sitten tiedä, johtuuko se saksalaisesta järjestelmällisyydestä vai tehokkuusajattelusta mutta vauhti maantiellä on jokseenkin kauhistuttavaa. Ainakin näin ensikertalaisesta. En ole käynyt tutustumassa ranskalaiseen, italialaiseen tai espanjalaiseen liikenteeseen mutta tämän jälkeen saatan ne tutustumiset jättääkin toiseen kertaan. Se on nimittäin kummallista, vaikka en olekaan yleensä maantiellä mikään tientukko ja jononkerääjä, niin täällä olin sitä ihan omiksi tarpeiksi. En kertakaikkiaan pystynyt ajamaan niin lujaa, etten jossain vaiheessa olisi kerännyt perääni vähintään 5 auton jonoa, jotka koko ajan kärkkyivät ohi pääsyä. Myös rekat ja linja-autot hengittivät niskaani välillä kovinkin kiivaasti. Ja kun täällä Thuringen Waldissa nämä maastonmuodot aiheuttavat teihin yllättävän suuria korkeusvaihteluja ja tiukkoja neulansilmiä, en voi käsittää sitä vauhdin määrää, jonka saksalaiset saavat aikaan. Nopeusrajoitukset ovat todellakin vain ohjeellisia. Toinen seikka, joka pari kertaa aiheutti sydämen tykytyksiä, on ajovalojen käyttö. Tai siis niiden käyttämättömyys. Niitä ei kertakaikkiaan saada päälle kuin tunnelissa tai vasta melkein pimeyden laskeuduttua. Ja se on kuulkaa jansmakkoa, kun ajaa taajamassa viittäkymppiä ja rekka suhahtaa vastaan kahdeksaakymppiä – ilman valoja. Samaa muuten tekevät poliisitkin. Että näin. Tosin Puttgardeniin rantauduttuamme huomasimme moottoritien varressa iskulauseita tai mainoslauseita, joissa kehotettiin käyttämään ajovaloja. Se ei ole siis täällä germaanien maassa laissa pakotettua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *