9. Ylämäki, alamäki

Germaanien maalla on autolla iso merkitys. Monessakin mielessä. Ensin tietysti se, että sillä pääsee kätevästi paikasta toiseen. Ja paikkoja Saksassa riittää. Lisäksi he (saksalaiset) ovat ymmärtäneet, että paikkoihin pääsee autolla kätevimmin, kun paikkaan johtaa jokin tie. Ja teitä Saksassa riittää. Vaikka en mitään tieteellistä tutkimusta asiasta ole tehnyt, voisin mutu-menetelmällä sanoa jokaiselle saksalaiselle riittävät melkein oma tiekilometri. Ja kaikki tietenkin asfalttipäällysteellä. Ainoa soratie, jota piti ajaa, oli tuo majapaikkaamme johtava ylämäki. Ja kilometrejä kuitenkin tuli pelkästään Saksassa noin 2400 km. (Tähän väliin kommentti: tekstin tyyli on muuttunut nyt tapahtuvasta imperfektiin. Johtuu siitä, että kirjoitan näitä juttuja nyt kotoa. Se miksi kirjoitan, selviää seuraavassa luvussa.)

Sekin on tullut jo mainittua, että astutusreissumme kohde sijaitsee jokseenkin kukkulaisella tai vuoristoisella alueella. Tästä johtuen germaanit eivät ole jaksaneet ihan joka paikassa ruveta tasoittamaan maata tien alta. Ja miksi tasoittaisivat, kun yhtä hyvin sen tien voi vetää mäen päälle. Ensin ylös ja sitten alas.

Kuva 5
Kuva 6
Kuva 7

Ja mikäs mäkisiä teitä on ajaessa, kun tehoa piisaa. Vaikka heti tähän väliin on todettava, että ko. alueen autokannasta ei voi päätellä oikein mitään. Se oli melkein samaa kauraa kuin Suomessakin. Ehkä ihan himpun verran tuoreempaa ja paremmin varusteltua mutta ei mitään yliluksusta missään tapauksessa. Näin minä siellä useita Lada Nivojakin. Eikä ne olleet ihan lähivuosien tuotantoa. Se voi johtua siitäkin, että majailimme hyvin lähellä entisen Itä-Saksan rajaa ja alueella asui aika paljon entisen DDR:n alueen ihmisiä, joiden tulotaso on vasta lähentymässä entisen Länsi-Saksan asukkaiden tulotasoa.

Mutkia ja mäkiä siis piisasi. Ja kaikilla mutkaisimmilla ja mäkisimmillä teillä vastaan tuli alvariinsa rekkoja. Puoliperävaunullisia. Täys-perävaunullisia näin korkeintaan muutaman ja nekin taisi olla Suomen rekisterissä. Nämä kuormurit ja rekat olivat tehokkaita. Ei niillä ollut juurikaan vaikeuksia nousta järkyn jyrkkiä ja pitkiä mäkiä ylös. Eikä jarruissakaan ollut valittamista, kun alaskin tultiin tiellä pysyen. Siinä reilun viikon aikana panin merkille, että en minä ainakaan uskalla koskaan ostaa Saksasta käytettyä tuontiautoa. Vaikka niillä olisi ajettu vain 100-150 tkm, on niiden tehollinen ajomatka kuitenkin lähempänä kolmeasataatuhatta. Nimittäin: saksalainen ei autoaan säästele. Aina siihen on mahdollisuus, ajetaan mono pohjassa. Ja mahdollisuus siihen on usein. Pystyin kerran ohittamaan yhden auton tavallisella maantiellä – ei siis moottoritiellä – ja tarvitsin siihen ohitukseen vauhtia 140 km/h. Tämä tapahtui siis siellä vuoristoisella osuudella. Sen jälkeen päätin, että minun puolesta ohitukset muualla kuin moottoritiellä saa piisata. Ja kun ajetaan mono pohjassa vuoristoisilla teillä, joutuu autosta lujille pari asiaa: jarrut ja moottori. Todennäköisesti myös alusta, kytkin ja muukin ripustus. Ja näitä sitten myydään Suomeen todellisina helminä. Ei kiitos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *