10. Teknologiaa

Sitä kun tulee Suomesta, jossa ihannoidaan ja ihaillaan kaikkea uutta ja ihmeellistä, on välillä vaikea ymmärtää ja sopeutua tilanteeseen, jossa tekniikoilla ei ole niin väliä. Merkille panin eli silmilläni näin, että Saksassa esimerkiksi kännykät eivät näyttele sellaista roolia kuin täällä kotimaassa. Niitä on ja niitä käytetään mutta puhelinkoppien valtaisa määrä ja niiden käyttöaste kyllä kertovat omaa kieltään. Hassu oli sekin näky, kun jossain Hannoverin ja Kesselin välimaastossa eräällä taukopaikalla oli neljä koppia rivissä. Yhdessä niistä oli kaksi seniorikansalaista ahtautuneena samaan koppiin soittamaan perillisille tai kotiin jääneille puoliskoille, että ’Täällä ollaan taukopaikalla. Täällä on kuuma ja hiki mutta onneksi linjabiilissä on hyvä ilmastointi. Mennään nyt syömään bratwurstia ja juustoja. Hyvää jatkoa, jos ei oma riitä!’. Sitä en tullut tarkistaneeksi, onko kopeissa kolikko- vai korttipuhelimet. Suurella todennäköisyydellä jompi kumpi.

Melkein en uskaltanut kysyä internetistä mitään. Epäilisivät varmaan sitä joksikin bratwursti-laaduksi. Mutta kyllä germaanit sentään netissä ovat. Jos eivät muuten niin perjantaisin postiauton mukana tuodaan pari sähköpostia ja säätiedot. En kyllä saanut itseäni varsinaisesti verkkoon missään paitsi kännykällä pystyin tarkistamaan sähköpostit. Sekin on sen verran hidasta, että tosiaan vain tarkistin enkä alkanut lukemaan saati kirjoittelemaan mitään.

Sitten jostain syystä, jota minulle ei kerrottu, saksalaiset rakastavat tupakka-automaatteja.

Tupakka-automaatti
Ei siinä kyllä juuri pystytä valvomaan, kuka polttaa ja mitenkin. Tosin en ole varma tarvitaanko sitä valvontaa. Mutta korsteeneja näytti monet olevan. Hyi kammotus. Sehän on sama kuin tuhkakuppia suutelisi, jos semmoisen röökaajan kanssa pitäisi pussaamaan ryhtyä. Eijei. Näitä maatteja oli pilvin pimein joka välissä ja vähän väliä ja niiden välissäkin.

Majapaikkamme hyvään varustukseen kuului myös televisio ja jonkinlaiset äänentoistojärjestelmät. No, äänestä niin väliksi mutta ajattelin katsella säätietoja näköradiosta. Huoneistoon kuului satelliittivastaanotin ja siihen oli viritettykin noin 50 kanavaa valmiiksi. Vaan voi hirvistys ja kauhistus: kaikilla kanavilla puhuttiin saksaa. Sehän on aivan karmiaa, kun Homer Simpson hölöttää väärällä kielellä. Tai Harrison Ford. Yök. Eihän sitä pystynyt katsomaan elävä erkkikään. Eurosporttikin piti olla äänettömällä. Huhhuh, onneksi säätiedotuksissa on yleisesti ottaen karttakuva ja aurinkopalleroisia, joten saihan siitä sentään jonkun tolkun. Mutta sää olikin sitten saksalaista laatutyötä: +25 – +32 astetta koko viikon, celsiusta.

Vaan olivat vielä senkin menneet tuhrimaan, että valokatkaisijat toimivat aivan sääntöjenvastaisesti. Kuin myös Tanskassa. Mikä siinä on, ettei voi tehdä niin kuin hyväksi on havaittu ja oikeaksi todettu Suomessakin? Kun kytkin on ylhäällä -> valot poissa ja päin vastoin. Eihän siinä ole mitään järkeä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *