11. Kotteroburg

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Vai miten se oli? Vai mikä se oli? Lauantaina, kun alkoi näyttää pahalta eli koiruudet vain leikkisästi kisailivat, päätettiin päättäjäosastolla tehdä sitten keinosiemennystä. Sen aika oli sitten sunnuntaina, kun olimme vakaasti päättäneet lähteä kohti kotia maanantaiaamuna. Tätä keinotekoista suvunjatkamista sitten toteuttiin paikallisella eläinklinikalla. Ja koska saksalaiset suosivat luonnonmukaista toimintaa, tämä keinotekoinen siemennyskin sitten piti tehdä ulkona puistonpenkillä. Eikä siitä sen enempää.

Maanantaiaamuna klo 7.05 suurinpiirtein tasan käänsimme Hontsukan nokan kohti pohjoista. Koska olin viikon ollut palkallisena kuskina (palkaksi sain ajaa), minulle suotiin yksi oma turistointikohde: Wolfsburg. Pitäisikö tätä vähän selittää? Ei se mitään, kerron sen silti.

Autostadt

Minullahan on jokin fiksaatio (eräiden mielestä pahanlaatuinen sairaus) näihin volkkareihin. Minusta ne ovat hienoja autoja (tässä kohti saa nauraa). Minkäs maalainen luonnolleen voi. Joka tapauksessa maanantai-iltapäivän ohjelmaan kuului tämä hieno paikka. Tosin heti alkuvaiheessa kävi selväksi, että oli virhe tulla vain kolmeksi tunniksi. Koko päivähän tähän mahtavaan paikkaan olisi pitänyt varata. Mutta jotain saksalaiset sentään osaavat tehdä: autoja. Voi yhren kerran. Tätä paikkaa ei oikeastaan voi selittää mitenkään. Se pitää kokea. On väljää ja mukavaa, hienosti esillä vanhoja autoja (myös muita kuin konsernin tuotteita), autotehdasteknologiaa, tutkimusta jne. On Audi-, Skoda-, Seat- ja VW-paviljonkeja, ravintoloita, pieniä elokuvateattereita jne. Elokuvateatterista tulikin semmoinen mieleen, että meillehän järjestettiin siellä oma näytös, kun ei muita kerran tullut katsomaan. Nerokasta. Päätimme kierroksen Asiakaskeskukseen, jossa uusien autojen ostajille luovutetaan autot. Näkemisen arvoinen paikka sekin kaikessa järjestelmällisyydessään. Siellä tapahtui myös muuan välikohtaus, jossa olisi mennyt kahvi väärään kurkkuun, jos suussa olisi ollut kahvia. Nimittäin kohtasimme toisia suomalaisia. Sieltä piti päästä äkkiä pois. Autostadtiin menen vielä joskus toistekin, se on varma.

Tällä paluureissun Saksanosuudella tapahtui tämäkin:

Kahtasataa
Kyydissäolijat tosin vähän toppuuttelivat, että ei ihan koko matkaa tultu mutta pitihän se päästä kokeilemaan. Ihan hetki kuvan ottamisen jälkeen nopeus nousi vielä noin 205 asti mutta sitten minä aloin vähän himmaamaan. Se on kuulkaa uskomatonta köröttelyä tuo 130 km/h.

Illansuussa vai olisiko yönsuussa vaihdoimme taas maata ja pääsimme tasamaalle eli Tanskaan. Siellähän kävi vielä semmoinenkin, että päädyimme samaan yöpaikkaan kuin menomatkallakin. Paluumatkalla tosin internetti oli jonkin verran rikki joten jäi päivitykset tässäkin vaiheessa tekemättä tähän plokiin. Aamulla kuudelta taas matkaan ja ihmettelemään Kööpenhaminan moottoritieruuhkia. Siinä meinasi pukata hiki. Ei sen takia, että se olisi niin stressaavaa vaan kun piti ehtiä Tukholmaan laivaan ja noin neljäksi iltapäivällä satamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *