Tarha

Toreilla ja turuilla kuljeskellessa aina välillä miettii, että noinkin voi asiat hoitaa. Monetkin asiat. Vaihtoehtoja on periaatteessa riittämiin kunhan muistaa pari muistisääntöä. Älä pihtaa äläkä luule mitään. Maalla kaiken lisäksi kaikki pitää tehdä ei kerran eikä kaksi kertaa. Vaan monesti. Niin että laskuissa sekoaa – myös niissä euromääräisissä.

Se oli jo toistakymmentä vuotta sitten, kun maalaisten alun perin kaupunkilaiskissat maalle muuttaessaan olivat sitä mieltä, että ulkona on kivaa. Toisen kissan ominaisuuksiin kuului karkailla vähänkään raollaan olevista ikkunoista ja ovista keskelle tietä odottamaan ylinopeutta ajavaa autoa ja toinen muuten vain häröili pitkin peltoja. Karkailua tapahtui myös yläkerran avoimesta ikkunasta, siitä jossa on hyttysverkko. Sen näet saa helposti auki, kunhan on sopivan terävät kynnet. Siinä vaiheessa maalaiset päätti rakentaa kissoille tarhan. Ulkoilutarhan. Siihen vanhan navetan päätyyn. Hyvin kevytrakenteisen kanaverkkohäkin. Kanatkin olisivat tykänneet ja minä tuoreista munista. No, nyt ei ole munia kuin.. pysytäänpä asiassa. Siitä tuli itse asiassa ihan kelpo. Aina siihen asti, kunnes se muuttui epäkelvoksi.

Ensimmäinen valkoinen oli niin lutuinen, että sitä ei raskinut ulos jättää pitkäksi päiväksi. Loppui lutuisuus eikä päiväkään ollut enää kovin pitkä, kun erään kerran töistä tullessamme keittiön ja eteisen muovimatto oli revitty ja puoliksi syötykin. Sinällään koiralla oli kyllä sisustustajua, koska se muovimatto oli aika karsea. Mutta keittiön tuolien jalkojen syöminen rosopintaiseksi ei näytä edelleenkään kovin hyvältä vaikka aikaa on jo kymmenisen vuotta kulunutkin. Suurin piirtein niihin aikoihin tehtiin päätös, että tämä vauhtiville saa jatkossa oleskella päivät kissatarhassa. Tosin eri aikaan tietysti kuin kissat.

Toinen sukupolvi

Toinen sukupolvi

Kissatarhassa oli muutama hankaluus noin niin kuin aluksi. Ensinnäkin se oli hyvin kevytrakenteinen. Lujuuslaskelmat oli tehty 5-kiloisia kissoja silmällä pitäen. Kai nyt käsitätte, että kanaverkosta, ohuista lautarimoista ja kevytrakenteisista tolpista saadaan aikaan lähinnä – no – kanahäkki. Siitä se ajatus sitten lähti. Tilattiin panssariverkkoa, alumiinitolppaa, appiukko ja appiukon veli sekä erittäin sateinen syyssää. Semmoisesta lähti toisen kierroksen häkkirakennelma liikkeelle. Samalla puhkaistiin navetan päädyssä olevaan oveen koiran kokoinen reikä. Ihan sinne maan tasalle, ettei tarvi kamalasti pomppia.

Suurinpiirtein rakentaminen meni niin, että maalainen itse kävi töissä ja muut rakensivat. Panssariverkon kanssa vaan meinasi tulla hiki, kun se on nimensä mukaisesti panssariverkkoa eli ei mitään kevytrakenteista kanaverkkoa. Ja jostain mielenvinkauksesta johtuen se tilattiin jostain kaukaa etelästä ja rulla piti käydä hakemassa Kaukokiidon terminaalista kaupungista. Ihmeellistä hinkkaamista oli sekin touhu. Kai siinä taka-ajatuksena oli rahan säästäminen. Joka pitäisi köyhän unohtaa aina. Säästäminen. Se kostautuu yleensä aina. Samalla kun panssariverkkoa odoteltiin terminaaliin, kissahäkin kanaverkko-ominaisuudet siirrettiin navetan sisälle ja sinne tehtiin koirille (ja kissoille) ns. kuiva tila. Eli hirsilankuista lattia, kanaverkosta seinät (ja katto, edelleen kissoja varten) sekä tuotiin vanha eristetty koirankoppi talvikuukausia varten.

Valmista tuli vaikka maalainen itse ei paljon hikoillutkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita ollenkaan, että en jatkossa olisi hikoillut. Eräänkin kerran on tuotu häkkiin uutta hiekkaa, kiveä, lankkua, leikattu ruohoa, rakennettu jämäpuista terassia, sovitettu vanhoja saunanlauteita. Kyllä, saunanlauteetkin kelpaavat koirille. Katsokaas kun maalaisilla se koiruuksien määrä ei sattuneesta syystä rajoittunut yhteen. Nartutkin lisääntyvät ja jostain kumman syystä niitä vaan siunaantuu. Sitten kun tarhassa on neljä koiraa, ei meinaa lauteetkaan riittää.

Justiinan vuoro

Justiinan vuoro

Panssariverkkoinen koiratarha saunanlauteineen palveli meitä useamman vuoden. Aina siihen asti, kun kerran tulin kotiin ja menin päästämään vauhtivillet pois boksista. Avasin tarhan oven ja laskin, että kolme koiraa vapautui vankilastaan. Huhuilin yhtä tulemaan pois navetan puolelta mutta ei kuulunut mitään. Sitten katseeni harhautui vähän alemmas ja sain melkein halvauksen. Jotain valkoista vilahti tuolla, tuolla lauteiden ja terassirakennelman alla. En oikeastaan saanut päähäni mitään järkevää ajatusta. Katsoin vain hämmentyneenä ja hieman säikähtäneenä. Menin sitten tarhaan tarkistamaan tilannetta ja toden totta: yksi älypäistä oli kaivanut itselleen (tai useammallekin koiralle) kolon lauteiden alle, menny sinne saunomaan ja jo muutamaa päivää aikaisemmin lauteiden viereen raijaamani painava kivi oli valunut kaivauksen reunalta kolon tukkeeksi. Siellä on ja pysyy. Pienen jumpan jälkeen välkky tapaus tuli sitten ihan itsekseen kuopasta pois. Hieman väriä pinnassa mutta täysin terveenä ja yhtä dillenä kuin ennenkin. Traumoja tuskin jäi.

Tätä kuopantäyttömetodia harrastimme yhden kesän. Tai saattoi olla useampikin mutta sitten ei enää oikein huumori riittänyt ainaiseen täyttöön ja koirien pesemiseen. Sen verran niillä oli järkeä päässä, etteivät sateella menneet kuoppaan, kun se oli täynnä vettä. Mutta heti kun vesi poistui kuopasta niin eikun takaisin. Kuoppa oli kuitenkin märkä, hiekkainen, multainen ja matoinen. Siitä se ajatus sitten lähti, että tehdään koiruuksille isompi tarha ja sellainen pinta, ettei sitä kaiveta. Ja taas rahan säästämiseksi ajattelimme tehdä itse. Virhe.

Maalaisilla on tietysti tallissaan pieni betonimylly. Ei muuta kuin hakemaan kaupasta vähän aineksia, toisesta kaupasta 30 ja 40 senttiä halkaisijaltaan olevaa pahviputkea, navetan ylisiltä vanhaa kanaverkkoa, töpseli seinään ja menoksi. Hirveän tuusaamisen päätteeksi meillä oli parikymmentä pahvikiekkoa odottamassa mäskiä. Kolme säkkiä kuivabetonia, lisää vain vesi. Saatiin mukavasti kulumaan yksi syysilta tässäkin harrastuksessa. Laskeskelin sitten itsekseni, että meidän pitäisi tehdä näitä täytettyjä kiekkoja pari-kolmesataa. Sitten laskeskelin kuivabetonin hintaa ja sitten lähetin sähköpostia luottokauppiaalle ja varovasti kyselin valmislaattojen hintaa. Erehdyksissäni kirjoitin viestiin vielä edellä kerrotun tuusauksen ja sieltä tuli kohta virtuaalista mäiskintää pitkin näköä. Että ei näin. Päätin tilata lavallisen valmiita neliön mallisia laattoja. Hinta jonkun verran halvempi kuin itsetehdyt pyöreät. Kestävyys noin sata kertaa parempi, asennettavuus samaa luokkaa. Uskomaton työ, tuska, vaiva ja ähellys yhdestä koiratarhasta.

Hälytimme apuun myös tuttavia. Panssariverkon irrottaminen, siirtäminen ja alumiinitolppien paukuttaminen kiviseen maahan tuotti jonkun verran työtä. Tarhan ulkopinta-ala lähes kaksinkertaistui ja tähän alueeseen sitten sovitimme vanhassa tarhassa olleet terassilaudoitukset (saunanlauteista luovuimme), toimme kottosilla asennushiekkaa hiestyttäviä määriä ja aloitimme laattojen asennuksen. Sehän oli periaatteessa melko leppoisaa hommaa. Paitsi että se paukuttaminen otti käsiin, vatupassia piti käyttää ahkerasti oikeanlaisen kaadon saamiseksi, puista tippuvia lehtiä ja hiekkaa piti lakaista päivittäin tarhasta pois ja kiirettä piti ennen talven tuloa. Koko tämän ajan valkoiset älypäät häsläsivät mukana avustaen rakentamisen eri vaiheissa. Pääasiassa makaamalla siinä tasoitetulla asennushiekalla, tuomalla leluja tarhaan keskelle työmaata ja viemällä erinäisiä terassin osia ja työkaluja pois. Silleesti vaihvihkaa tietenkin.

Kolmas evoluutioversio

Kolmas evoluutioversio

Koska tarhan koko pohjapinta-ala täytettiin terassilaudoituksella ja laatoilla, jäi valkoisille lumipalloille vähemmän kaivamistilaa. Sitä luontaista ja eläimellistä viettiä piti sitten harjoittaa muulla tavoin. Saimme vahingossa aikaiseksi testitilanteen, kun tarha alkoi olla jo melkein valmis. Tarhan ovi jäi auki ja menimme sisälle toimittamaan jotain todella tärkeitä asioita. Jonkun ajan päästä päätimme päästää koiruudet myös sisälle mutta ihmettelimme niiden muuttunutta väriä. Tai no, oikeastaan pari yksilöä oli käynyt omatoimisessa rusketuksessa. Ihmettelimme tovin tätä ja pian paljastui karu totuus. Vaikka häkin ovi oli auki ja koirille vapaa reitti mennä tutustelemaan, niin eihän sitä tietenkään voi helpointa mahdollista reittiä käyttää. Vähän niin kuin maalaisen autoilut, suorinta tietä mutkan kautta. Nuoriso päätti mennä tarhaan oven vierestä, aidan ali. Kyllä on pöljyys huipussaan.

Kun koko häkki oli vuorattu betonilaatoilla, panssariverkko näennäisesti pultattu maahan ja terassilaudoitukseen sekä tuotu verkon juurelle erinäisiä määriä kivituhkaa kaivamista vaikeuttamaan, alkoi lumisade. Sammareiden kanssa aikataulut pitää.

Julkaistu Valkoturkki -lehdessä 24.6.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *