Electric

Meni taas hermo, kerrassaan. Ensinnäkin tuli ilmoitus saapuneesta laskusta (verkkopankkiin). Koskaan ei tule ilmoitusta saapuneesta rahalähetyksestä. Mikähän siinäkin on? Sellaisia ottaisi vastaan ihan mielellään. Vaikka joka päivä. Ei siinä sinänsä mitään, olen jo tottunut siihen. Saapuneisiin laskuihin. Sekin on kerrassaan karmeaa, että tottuu laskuihin. No joka tapauksessa, hermo meni maalaisella, jälleen kerran.

Sähköyhtiö muistaa maalaista kerran kuussa (eikä koskaan maassa) ja aina tulee vain ”Ilmoitus saapuneesta laskusta”. Tällä kertaa tein sen virheen, että ajattelin tarkistaa laskun. Sitäkään ei pitäisi köyhän tehdä (Tshiiiiih). Minullahan meinasi revetä pälli saman tien. Pelihousut repesi, tuhannen päreiksi. Nyt taas tule mistää mittää. Missä vaiheessa maailma meni sellaiseksi, että palvelusta tai tuotteesta maksetaan n euroa ja sen päälle kaksinkertainen määrä veroja, siirtoja, varmuusmaksuja ja ties mitä hilpettä? Taas huvita mikään. 74 euron laskusta varsinaista sähkönkäyttöä oli 24 euron edestä. Kelle tästä voi valittaa?

Ihan älytöntä

Loma on likipitäen puolessa. Tai himpun verran yli. Ja maalainen on taas huristellut. Aivan liikaa, kuten tavallista. Ja laskelmien mukaan ainakin parituhatta kilometriä olisi vielä edessä. Ja ainakin sen verran on ajettukin. Ehkä enemmänkin. Liikaa joka tapauksessa. 104 päivässä 20000 km. Ihan älytöntä taas. Mittää järkeä. Joku tolkku täytys olla vaikka autolla pitää ajaa, koska auto tykkää, että sillä ajetaan. 

Telkkä

Kyllä ei suomalainen autoilija ole viisas. Suorastaan pösilö on se. Tai hän. Kertakaikkisen hankala olio ja joskus jopa ällistyttävän typerä. Alan kallistua sille ajatukselle, että ei pelkästään peruskoulutus ole mennyt alamäkeä vaan myös autokoulu. Pidemmän aikaa jo. 

Autoissahan on pääsääntöisesti nopeusmittari ja sitä tässä stalkkereiden luvatussa maassa tuijotetaan oikein urakalla. Mutta se on melkein sama kuin: vee ee – ve, än ee – ne, puatti. Eli tuijotetaan ja luetaan mutta ei ymmärretä mitään. Ihan sama vaikka koko nopeusmittaria ei olisi. Huitsin kuikkaan joutaisi se. 

Nimittäin: maalaisen hermo eli pinna kiristyi taas äärimmilleen. Kuten jo jotkut tietääkin, ajan vuoden aikana autolla erinäisiä kilometrejä. Viimeisen 15 vuoden aikana noin 55-70000 km vuosittain. Siitä kun kertomalaskulla laskee, niin saa jo mojovan lukeman. Keskimäärin noin 60 tkm vuodessa siis. Sinä aikana näkee melko lailla koko kuvan suomalaisesta liikenteestä. Se ei ole poikain katsottavaa paikoin. Toisaalta se on taas täysin naurettavaa. Mutta pääosin siis täysin typerryttävää. Ensinnäkin kannatan lämpimästi, että ajokortti ei ole enää elinikäinen vaan määräaikainen. Tosin en tiedä, onko viidentoista vuoden jälkeen uusintainssiä mutta syytä olisi. Inssiajo voisi olla vaikka 3-4 vuoden välein. Parin kympin maksulla se ei autoilevaa kansaa vielä liiaksi rokottaisi. Ja jos pomppaa, niin sitten pari tuntia teoriaa ja yksi ajotunti. Toiseksi poliisit voisivat edes joskus laittaa ne tolppastalkkerinsa pois päältä pariksi kuukaudeksi. Ja ilmoittaa siitä etukäteen. Koska – ja nyt päästään varsinaiseen asiaan, mikään ei ole pöljempää, kuin ajaa mukavasti kahdeksankympin alueella 80-84 km/h (todellista nopeutta, 85-90 km/h mittarinopeutta) ja jokaisen kameratolpan kohdalla jarruttaa nopeuteen 70 km/h. Kyllä, jarruttaa. 

Minäpä sanon nyt pari asiaa, LUE TARKKAAN: siinä kameratolpan kohdalla ei tarvitse jarruttaa eikä edes hidastaa, jos oikea nopeutesi on tasan 80 km/h! Salama ei välähdä vaikka ajaisit peräti 82 km/h. Ja jos haluat varmasti välttää ne ’ylinopeussakot’, niin miksi et aja koko ajan 70 km/h? Voi ne siniset miehet ajaa vastaan niiden kameroiden välissäkin. Tutka päällä. Vai alatko jokaisen valkoisen skodan, avensiksen tai passatin kohdalla jarruttelemaan? Epäilen vahvasti sitäkin asjaa. 

Mulla ei hermo kestä ollenkaan ajaa sellaisten harmooninpolkijoiden perässä. Varmasti tämänpäiväinen volvokuski siunaili siinä sitten, että kauhea kaahari tuo toinen volvokuski, kun kahdeksankympin alueella ajoin välittömästi ohi, kun vähänkään oli näkyväisyyttä. Ja kyllä, nopeuteni nousi sakkorajan yli. Ei tullut tutkaajaa vastaan. Minähän en kestä ollenkaan sellaisia pumppaajia, harmooninpolkijoita, kuvien kumartajia, pelkääjiä, tavan nysvääjiä ja muun liikenteen huomiotta jättäjiä. Jääkää kotiin, jos se on niin vaikeeta. Tai ajakaa edes tasaisesti jotain nopeutta. Vaikka sitä seittemääkymppiä. Mutta ÄLÄ PUMPPAA!

Työläys

En oikein tiedä mistä aloittaisin. Siitäkö, että ystäväni hairahdutti minut ja tein sen taas? Vai yleisestä ja kroonisesta sairaudesta, johon auttaa vain se yksi? Vai jostain ihan muusta?

Maalainen on tunnetusti jollain tasolla kiinnostunut autoista ja autoilusta. Ja olen huutanut esim. autokauppiaista ennenkin. Mutta mitä sitten tapahtuu, kun on melkein lähes puolitosissaan aikeissa vaihtaa autoa? Siinä tapahtuu avaruuden aika-akseleilla sellaisia vääntövoimia, että planeetatkin siirtyvät radoiltaan.

Aloin taas talvella selata nettiautoa aina nukkumattia odotellessa. Sehän on melkein kuin juutuubi. Eli kun luet yhden auton myynti-ilmoituksen, on sillä aikaa tullut kolme uutta. Ja kun luet ne kolme, on tullut yhdeksän uutta jne. Sinällään kätevää, kun sisältö ei lopu. Sisällön laatu ja sisältöaines voi sitten olla semmoista kuraa, ettei oikein tiedä mihin sitä katseensa kääntäisi. Pääosin kyllä neutraalia, asiallista ja asiapitoista. Siis pääosin. Sitten aina välillä hallituksen kanssa ’keskustelin’ niistä ehdokkaista. Lähinnä tyyliiin ”Miltäs tämä näyttäisi?” tai ”Olisko tämä hyvä?”. Ja joka kerta vastaus oli jokin näistä kolmesta: ’Jaksaako se vetää hevosta’, ’Ei ooppelia/mersua/bemaria’ tai ’hmm’. Ja kun maalaisella on omat rajoitteensa, niin vaihtoehdot olivat oikeasti aika vähissä. Näin niin kuin suomalaisesta näkökulmasta.

No sitten kahden kolmen kuukauden jappasun jälkeen aloin huvikseen laitella tarjouspyyntöjä, jos vaikka vaihtaisi Sokotan johonkin. Muille perustelin sitä niin, että halusin tietää Skodan ’arvon’. Hahhahhaa. Ja joka välissä ystäväni laittoi nettiautosta ja ties mistä linkkejä erilaisiin vaihdokkeihin. Lähinnä järkyttävän kalliisiin. Sanoin aina, että kymppitonni hinnasta pois, niin voisin harkita. Ei se uskonut.

Aikani kun lähettelin sähköpostia joka paikkaan, sain dataa sen verran että pystyin rakentamaan taulukkolaskennalla taulukon ja siihen erinäisiä laskelmia. Nyt voisi joku sanoa, että melko vakavaa toimintaa. Se on. Lisäksi tietenkin asetin nettiautoon parikin hakuagenttia. Vuorokauden välein lähettämään viestin uusista mahdollisista vaihtoehdoista. Toisen laitoin lähettämään tunnin välein. Neuroottista. Lopulta taulukossa oli kymmenkunta erilaista vaihtoehtoa. Sitten aloin taas jappasemaan. Vaikka ystäväni kovasti kehotti (painosti) soittamaan myyjille. En kai minä nyt semmoista tee. Siinähän voi joutua puhumaan jotain. Kyselemään. Sehän vasta kauheaa olisi.

Sitten eräänä perjantaiaamuna kilahti sähköpostia. Hakuagentti oli jälleen kerran löytänyt jotain. Äkkiä vilkaisin töihin tullessa ja pari minuuttia siitä tuli ystävältä viesti, jonka sanatarkka muoto oli: ”tätä älä sössi” ja linkki siihen samaiseen autoon, josta olin saanut ilmoituksen juuri hetkeä aikaisemmin. Ja sitten taas jappastiin. No, soitin kuitenkin. Tuuttasi varattua. Soitti takaisin. Höpäjäsin kauppiaan kanssa ja hän laittoi sähköpostissa tarjouksen. Ja sitten jappastiin.

Päivän päätteeksi kuitenkin soitin myyjälle, että tulen sen hakemaan.

Työläys on melko minimaalinen ilmaisu sille, että auton saa vaihdettua. Jos se pitää hakea 500 km päästä, niin se ei ole ongelma eikä mikään. Ei todellakaan. Mutta kaikki muu siihen liittyvä aiheuttaa aina ahistusta. Kunpa se olisikin yhtä helppoa kuin maidon osto kaupasta. Nyt on sitten kahden vuoden karenssi menossa, jolloin en saa edes puhua autonvaihdosta. Sanallakaan. Ainakaan hallituksen kuullen. Jos siihen erehdyn, on rangaistuksena kymmenen kertaa tätä.

 

Riding

Tapahtui tässä päivänä muutamana, että maalainen istutettiin taas uuden asian äärelle. Tai no, ei välttämättä uusi mutta ennen kokematon. Nimittäin jouduin vakinaisen henkilön estyessä toimittamaan viikkoliikuntaa meidän yhdelle nelijalkaiselle. Olihan minulla ennakkoluulot, epäilykset ja muut puistatukset mielessä mutta ajattelin, että kyllä tämä kestetään kuin mies. Ja ei se olisi maalaisen tapaista ollenkaan, jos siitä ei jää todistusaineistoa. Ei se nyt niin kauheeta ollut.

%d bloggaajaa tykkää tästä: