Avainsana: ihastus

Se vanha ja tuore

Maalaisella on ilmiselväsi jokin oireyhtymä. Piilevä vika. Mahdollisesti tartunta. Syopä tai juopa nyt ainakin. Tai sitten jokin tämän galaksin ulkopuolinen pöpö on osunut juuri maalaiseen. Hirveällä paineella. Kyllä se varmaan niin on. Täytyy olla.

Olen kokenut jälleen kerran sen, minkä useimmat ihmiset maailmassa kokevat. Toiset kerran, toiset sen tuhannen kertaa. Enemmänkin. Tosin siinä vaiheessa se ei ehkä ole alkuperäisen veroinen tai ainakaan kokemus ei voi olla aito. Tai mistäs minä tiedän. Olen minäkin sen kokenut monta kertaa. Nuorena ja vanhana. Tai nyt vähän vanhempana. Keski-ikäisenä. Sitä paitsi tällä kertaa tuo tunne on kaksinkertainen voimakkuudeltaan.

Muistatkos joskus nähneesi ensimmäisellä, toisella tai kolmannella luokalla sen luokan tai koulun söpöimmän tytön tai komeimman pojan? Sen, joka oli niin iiiihhana. Suorastaan syötävä. Untakin näit. Sitten kohde vaihtui (useammankin kerran). Yläkoulussa (siihen aikaan kun minä olin nuori, se oli ylä-aste ja sitä aikasemmat tuntevat ne vain yläluokkina) saatoit jo koulun omissa luokkaretkipartyissa käydä hänen kanssa tanssimassa. Jos oikein hyvin sattui. Useimmitenhan niin ei tietystikään sattunut. Styylasitte ikään kuin, vähän. Viattomasti. Sitten ikää tuli lisää ja järkeäkin jossain vaiheessa. Menit lukioon, amikseen, kotitalouskouluun. Parikymppisenä saatoit tehdä jo aivan muuta. Mutta aina välillä tapahtui taas se.

Se vanha tunne. Se tuore tunne. Maalainen on ihastunut. Kaksinkertaisesti. En vielä rakastunut paitsi päiväunissani. Miten näin on päässyt käymään? Onko se vaarallista? Ottaako se sydänalasta? Onko se normaalia? Onko se sallittua? Tietääkö muut siitä? Mitä muut ajattelevat? Onko kaikki okei?

Voiko johonkin ihmisen valmistamaan ihastua? Kyllähän martat ihastuvat verhoihin, sisustuslehtien ideoihin, vaatteisiin, vaaseihin, kuppeihin ja senkkeihin. Miksei suomalainen mies voisi ihastua myös. Mutta ei kyllä mihinkään edellisistä. Pois se minusta. Kansankodista tuli uutisia tässä yhtenä päivänä. Ja minä ihastuin heti. En tiedä oliko se peräti rakkautta ensisilmäyksellä. Toistaiseksi tämmöistä kaukoihastusta. Katselen etäältä ja kuvittelen – kaikenlaista. Ja toivon joskus kohtaavani ihastuksen henkilökohtaisesti. Jotta voisin tuntea, haistaa, kokea ja hipelöidä. Niin no, nonii. Ymmärrättehän, mistä on kysymys?

Mutta miksi tunne on kaksinkertainen? No jos totta puhutaan – ja miksi ei puhuttaisi – ihastuksen kohteita on kaksi. Onko se maalainen ihan järjiltään? Kyllähän se taitaa olla. Pahasti. Vai miten muuten voidaan selittää tämä?

Hetki vain

On se varsin hauskaa seurata kahvilassa neljän ihmisen keskustelua. Eivät he tosin keskenään keskustele mutta silti. Toinen pari on 30-40 vuotiaat naiset, toinen amerikkalainen tai vastaava ja toinen ujo ja hiljainen suomalainen. Hauskaa niillä silti tuntuu olevan.

Toinen pari taas on 20-28 vuotias mies ja nainen. Eivät kihloissa, ehkä seukkaamisen esiasteella. Kurssi- tai työkaverit ei tuolla lailla hymyile toisilleen ja puhu vain mukavia. Tai mistäs minä tiedän kuinka mukavia, kun tämä amerikkalais-suomalainen pariskunta kälättää niin kovalla äänellä. Onneksi älysivät lähteä oikeille asioille.

Tämä nuoripari se on mukavaa seurattavaa. Olikohan sitä itse silloin nuoruudessa, viime vuosituhannella, noin höpsö? Kyllä varmaan. Tosin en muista, että koskaan julkisessa kahvilassa ja sisätiloissa olisi oltu Nokialaiset jalassa. Ehkä tämä on biologin tai geotieteilijän alku, jolla on juuri tänään jotain tosi tärkeetä kenttätutkimusta.

Välillä keskustelussa on niitä tautisen kiusallisia taukoja, jolloin ilmaa voisi siirtää lapiolla paikasta toiseen. Tosin aika vähän, koska pientä pälätystä viereisestä pöydästä kuuluu melkein koko ajan. Mutta pitäisikö heille – siis tälle nuorelle parille – sanoa joku painava sana? Esimerkiksi: ”Älkää ny koko elämää tässä tuhratko vaan jompi kumpi tekee nyt se aloitteen”. Eli pyytää ihan siviilissä toista ulos. Syömään, leffaan, ajelulle, vappupiknikille. Ehkä ne vielä siihenkin pisteeseen pääsevät, eivätkä turaa niin kuin jotkut. Muinoin.

Milloinkahan ne viisaat keksii sen kärpäs-muuntimen? Enkä tarkoita nyt mitään Kärpänen-elokuvan kaltaista häslinkiä. Tuota edistymisen hitautta kun olisi mukava seurata pidemmänkin aikaa.

Säädyllisesti 34 sentin etäisyydellä toisistaan lähtivät pois.

%d bloggaajaa tykkää tästä: