Avainsana: ilta

Selfietikku

Minä tässä taannoin kävin kaupassa. Tietysti käyn kaupassa joka viikko mutta se on aivan eri asia. Käydä kaupassa, joka on suunniteltu minulle. Kyyllä. Tai eipä ne kai siellä kaupassa sitä nimenomaisesti juuri minulle ole suunnitelleet mutta se käy minun mieleen ja terveyteen silleesti positiivisella tavalla. Siellä kun saa hiplata asjoita. Eikä nyt puhuta mistään räteist tai lumpuist. Ei ollenkaan. Semmoinen ac/dc -kauppa. Mutta vähemmän kuitenkin aussimusiikkia. Tarkoitan siis kauppaa, jossa myydään laitteita, jotka ottavat sisään vaihtovirtaa mutta toimivat tasavirralla. Elektroniikka, sähköisiä laitteita, pienkoneita, puhelimia, kameroita, tietokoneita, pelilaitteita, servereitä. Semmoinen kauppa.

Kauppahan on ollut jo useamman vuoden siinä mutta niillä oli kuitenkin nyt taannoin avajaiset. Laajennusavajaiset. Pitihän se sitten käydä, kun se tuossa sopivasti työmatkan varrella sijaitsee. Järkytys oli melkein kauhea, kun sisään astuin. Ennen niin mukava ja erityisen sympaattinen tietokonekauppa oli muuttunut tyystin. Eikä välttämättä ihan kaikella lailla positiiviseen suuntaan vaikka tilaa olikin enemmän. Takaseinällä minua tuijotti valtava rivistö silmiä. Koko seinän mittaisesti pyykkikoneita. 5-6 päällekkäin ja kymmeniä vierekkäin. Ihan melkein pelottava monisilmäinen seinä (sivulta täytettävät koneet siis). Mutta ei siinä vielä kaikki. Portista kun pääsi sisälle, niin aivan järkyttävästi leluja, karkkia, limsaa. Mikä ihmeen tietokonekauppa se semmoinen on? Ei mene maalaisen järkeen semmoinen. Ei sitten millään. Ja väkeä kuin Hartolan markkinoilla. Ahdistus, tuska ja ylenpalttinen puistatus semmoisesta tulee. Eikä todellakaan hyvällä tavalla.

Siellä sitten massan mukana siirtyilin paikoista toisiin, koska omaa reittiä ei juuri voinut harrastaa. Ihmettelin sitten, että hirveän monella asiakkaan tyyppisellä henkilöllä oli käsissään samanlainen paketti. Semmoinen aika pieni mutta selkeästi erottuva. Ja kun tarkemmin tutkin asiakkaiden pikku kätösiä – etäältä kuitenkin – niin totesin ne semmoisiksi narsistien laitteiksi. Nimittäin selfietikuiksi. Satuin sitten itsekin sen laarin kohdalle, jossa näitä naamakuvien ottamiseen tarkoitettuja keppejä oli vielä iso läjä. Suorastaan kasa. Ihmettelin, että mikä siinä ihmisiä viehättää, että kaikilla oli mukana semmoinen. Olihan siinä teleskooppivarsi ja kääntyvä puhelimen/kameran pidike sekä kaukolaukaisin kädensijassa. Mutta kuitenkin. Kunnes katsoin avajaistarjousta. 0,90 euroa. Yksi per asiakas. Ja niin kävelin kassalle tikku kourassa.

Mitäs merkillistä minä sillä oikein teen? Tykkäänkö ottaa omasta naamasta kuvia? Nii justiisa. Kunnes hoksasin, että voihan sen puhelimen asentaa siihen toisinkin päin ja käyttää puhelimen varsinaista kameraa kuvaamiseen. Lisäksi tikkua ei ole mikään pakko nostaa naaman korkeudelle tai korkeammalle, kun voihan sitä roikottaa vaikka lähes maan tasossa.

 

Syksyllä – illalla from KKR Tuotanto on Vimeo.

%d bloggaajaa tykkää tästä: