Avainsana: talvi

Pukkaa, pukkaa

Tiesittekö muuten, että lumenluonnissa on muutamia sääntöjä joita pitää ehdottomasti noudattaa?

Ensinnäkin kun otetaan kola käyttöön, pitää varmistaa, että siinä on terävä metalliterä. Suora. Eikä kulmat repsota auki, rikki. Toiseksi – kuuntele tarkkaan: kolaa ei työnnellä vaan työnnetään! Perinteen mukaan maalaisen pitää hieman avata näitä käsitteitä.

Valittaen minun täytyy todeta, että iso osa ihmisistä vain työntelee lumikolaa. Ja vain harvat ja valitut työntävät. Jopa kiinteistöhuoltojen huoltomiehet näkyvät joskus vain työntelevän. Se on kovin surullista katsottavaa ja se kostautuu keväällä. Kyyllä.

Miten sitten työntely ja työntäminen erottuvat toisistaan? No helposti tietenkin. Kun lumikolaa työnnetään, sen terä viistää maata ja kolan asento on sellainen, että takaosa on 1-7 senttiä maasta eli lumesta ja kolattavasta pinnasta irti. Ikään kuin höyläten. Juunou. Kaikki vähänkään irtonainen ja jopa pakkautunut lumi irtoavat maasta ja kerääntyvät kolaan. Ja pinnasta tulee tasainen ja siisti. Jossa seuraavalla loskakelillä ei nilkat kastu, kun ei ole 15 senttimetriä märkää mössöä. Ja tässä huomataan myös se, että jos koko talvi jaksetaan työntää, ei keväällä tarvitse kenkiään kastella. Usko pois.

Työntely on taas vähävoimaisten, velttojen, saamattomien, näennäiskolaajien ja muiden arvaamattomien henkilöiden toimi. Siinä kolaa työnnellään pihalla sinne tänne, täysin sattumanvaraisiin suuntiin (eikä järjestelmällisesti, kuten työntäessä) eikä missään kohdassa varmisteta, että onko kolassa ylipäätään lunta. Ja mikä tärkeintä, työntelijä ei koskaan, vahingossakaan paina terää maahan vaan pikemminkin antaa terän tuuletella vapaasti 2-3 senttiä maasta irti, jotta irtolumi voi pikkuhiljaa pakkautua täysin tökeröksi kerrokseksi kulkuväylien pintaan. Työntelijä ei myöskään koskaan poista kaikkia lumia vaan jättää kolasta yli pursunneen lumen kylmästi pihalle epämääräisiksi kasoiksi. Jotka jäätyvät, pakkautuvat ja aiheuttavat maalaisessa epämiellyttäviä puistatuksia. Eikä tässä vielä kaikki. Työntelijä ei koskaan kasaa lumia järjestelmällisesti yhteen tai kahteen valittuun kasaan tai ojaan. Ehei, hän työntelee kolme metriä ja pudottaa säälittävän kuormansa minne sattuu. Eli pihalla on kohta epämääräisiä lumikasoja pitkin kulkuväylien reunoja, jotka keväällä sulavat niin ihanasti ja kastelevat koko nurmikon, lits läts. Sitäkö tässä ajetaan takaa, että maalainen jälleen kerran ajetaan epätoivon tilaan. Eihän semmoista kestä kukaan. Lumet pitää viedä tarkoin määrättyyn paikkaan, jossa ne saavat rauhassa sulaa ja sulamisvedet menevät ojaan. Eikö tätä nyt normaali ihminen millään tajua?

Ja muistetaan pitää terä maassa, ei ilmassa.

Korvat tippuu

Niinhän siinä sitten kävi, että äijäreissulle lähdettiin ensinnäkin aivan liian myöhään eikä ollenkaan aamulla. Niin kuin tämmöisille reissuille pitäisi lähteä. No, jos sen verran annetaan myönnytystä, koska lähtö oli melkein ex-tempore, joten suunnitteluvaihe jäi aivan minimiin. Pääasia että reissu tuli tehtyä ja reissulla tapahtui ostamista.

Tiesittekö muuten, että Rauma on melko kaukana – kaikesta. Ja sitä vei vielä kauemmaksi sankarien äärimmäinen pösilömäisyys. Tietenkin. Vaasahan se on jansmakko paikka. Melkein kuin Kärsämäki eli sen ohittaakseen autoilijan täytyy kiertää aivan tautisen kaukaa, jostakin jonkasta, jos haluaa kaupungin läpiajon välttää. Ja toinen hassuus on siinä, että moottoritie alkaa käytännössä aivan kaupungin keskustasta. On ne rantaruottalaiset eri vinkerää sakkia. No motarille päästyä matkanteko joutui jonkin aikaa ihan mukavasti. Oli näet kuiva pakkaskeli ja vähän liikennettä. Niin vähän, että ihmettelin kuskin paikalta jonkun ajan päästä erään liikkeen nimeä: Laihian vara ja osa. Niinpä. Katsokaapa karttaa, miten se Laihia sijoittuu reitille Oulu-Rauma. On ne veljekset kyllä semmoisia höpöttäjiä…

Eihän siinä muu auttanut kuin alkaa navigoimaan. No, parikymmentä kilometriä ylimääräistä mutkaa, se ei tällä reissulla tunnu missään. Sopivasti takaisin 8-tielle tullessa alkoi sitten lumisade. Se joka on talvisten (ja miksei kesäistenkin) äijäreissujen vakio. Ja sitä muuten sitten riitti. Paluumatkalle ja Kokkolaan asti. Aivan hervotonta. Lukekaa uutisia.

Mitä varten sinne Raumalle sitten piti mennä änkeämään? Keskellä päivää. Kas kun maalaisella on tuo tauti, autocinetum febris, sevērus. Onneksi tähän tautiin löytyi Raumalta lievitystä. Parantaahan sitä ei voi koskaan ja miksi pitäisikään.

20130303-071610.jpg

Pari sanaa

Suoraan, suoraan, suoraan. Mutka. Suoraan, suoraan, ”mäki”. Eihän tässä ole mitään järkeä. Kasitie kyllä ei anna virikkeitä ihmiselle, jos ei kameratolppia lasketa. Ainoastaan Kyllösen montut saavat kuljettajaan ja myös matkustajaan pientä lämmönnousua.

Onko se mikään ihme, että ihmiset haluavat ajaa maastoautoilla tai niiden korvikkeilla eli katumaastureilla. Eihän tätä mikään normaali auto kestä millään. Nimittäin näitä routavaurioita. Ei tolkun häivää siinäkään asiassa. Niin kuin ei tietysti missään muussakaan asiassa. Mihin minä voin valittaa? Miten sen Kyllösen saa vaihdettua?

%d bloggaajaa tykkää tästä: