Kylmät väreet

Tuossa edellisessäkin postauksessa kävi jo ilmi, että maalla kulutetaan ääntä eli musiikkia ja vielä maksetaankin siitä. Viime aikoina vielä ehkä enemmän kuin aikaisemmin. Musiikki on maalaiselle vähän niin kuin aikakone. Sen avulla pääsee helposti pari-kolmekymmentä vuotta ajassa taaksepäin. Enemmänkin haluttaessa. Mutta myös ihan pikkuriikkisiä hyppäyksiä. Eiliseen, viime viikkoon, viime vuoteen tai jopa tulevaisuuteen. Tietyssä määrin. Tulevaisuus on aina hämärän peitossa. Menneisyys on jo peiton alla ja sinne on helpompi kurkistaa.

Monet kuuntelevat musiikkia. Rentoutuakseen, sisällön takia, tutkimusta tehden, ajankuluksi, uutta kuunnellakseen. Maalaisella tuon uuden voi jättää pois laskuista ja ehkä tutkimuksenkin. En siis tutki musiikkia tai tee tutkimusta musiikista tai musiikkia kuunnellen. Todellakaan. Mutta rentoutukseen ja pään selvittämiseen se on oiva keksintö. Siitä on tehty ihan tutkimuksiakin, että musiikki rauhoittaa ja auttaa jäsentelemään asioita. No, jäsentelystä voidaan olla montaa mieltä mutta kyllä se mielelle on hyväksi. Kaikenlainen musiikki. Valitettavasti maalainen on jästipää. Eikä kuuntele kaikenlaista musiikkia. Ihan rankin hevi ja sitten suomihumppa on inhokkilistan kärkisijoilla. Eikä se rap ole sen kummempi. Tai siis jotkut harvat voisi mennä soittolistalle mutta vannoutuneiden rap-musiikin kannattajien mielestä ne ei varmaan ole enää oikeaa rappia.

Sain tässä eräänä päivänä linkin, jossa lyhyesti kerrottiin, että jos musiikin kuuntelu saa aikaan väreitä ja varsinkin kylmiä väreitä, niin aivot ovat silloin vallan erilaiset kuin toisen aivot eivät. Ja voi että olen samaa mieltä. Minä en ainoastaan kuule musiikkia vaan myös näen ja tunnen sen. Tätähän ei voi selittää sellaiselle, joka ei näe tai tunne musiikkia. Mutta kyllä sen voi tuntea. Olen tuntenut usein ja välillä paljonkin. Esimerkiksi eilen kuuntelin taas erästä zimmeriä ja yhdessä kohdassa tätä noin viisiminuuttista kappaletta tunsin kylmät väreet selässä, polvissa ja jopa nilkoissa asti. Se on kuulkaa melko mukava olotila vaikka ei kauan kestäkään. Eikä sen ole pakko olla zimmeriä. Se voi olla juuri sitä mielimusiikkia, josta pitää eikä ollenkaan toista.

Taidan taas laittaa höörluurit korville.

Jaa nii, siitä aikakoneesta. Miten se sitten toimii? No se toimii juuri siten, että maalaiselle applemusic tarjoilee 80-, 70- ja jopa 60-luvun musiikkia kuunneltavaksi. Ja sitten kun niitä kuuntelee, niin aivo alkaa pikkuhiljaa siirtyä kohti menneisyyttä. Ei mitenkään lineaarisesti. Eikä kyllä logaritmisestikaan. Olisiko se sitten progressiivisesti? Ei ehkä sitäkään. Oikeastaan pomppimalla sinne tänne. Ensin 10 vuotta, sitten 25 tai 35 vuotta taaksepäin, sen jälkeen eiliseen päivään, sitten viikko taaksepäin, vuosi taaksepäin ja taas puoli vuotta eteenpäin ja yhtäkkiä 22 vuotta taaksepäin. Täysin järjenvastaisesti ja mutkitellen. Mutta menneisyyteen. Tulevaisuus on musiikillekin vaikeaa. Vaikka ne samat sävelet sielläkin soi. Eri järjestyksessä tietysti. Ja sen takia se on eri.