Nerokasta

Sattuneesta syystä maalaisen elämässä on ollut erinäisiä vaiheita. Erikoisiakin. Suorastaan jännittäviä ja samalla vähän pelottaviakin. Niistäkin on selvitty tai ollaan selviämässä. Mutta se ei ole varsinainen pointti vaikka siitä syystähän minä nyt aloin tätä kirjoittaa.

Marttahan sen osuvasti tuossa sanoi, kun on sillä tavalla kouluttautunut, että ymmärtää ihmismielestä enemmän kuin toinen ei, jotta ihmisiä on monenlaisia. Keskivertoja, laiskanpulskeita, tyhmiäkin, viisaita, kehnoja, älykkäitä, hauskoja, ikäviä, kalseita, lämpimiä, empaattisia, rationaalisia, kivoja, hölmöjä, mukavia, hassuja jne. Siis niinku (jos tämmöinen brutaali sana nyt kerrankin sallitaan) kaikenlaisia. Olen minäkin niitä tavannut. Kaikenlaisia. Ja keskustellutkin joidenkin kanssa vaikka sitä ei kaikki usko. Osassa ihmisiä edellä mainituista ominaisuuksista voi olla montaakin yhtä aikaa. Tunnen useita keskivertoja ja mukavia sekä hassuja (yhdessä henkilössä siis ainakin nämä ominaisuudet) ja muutaman kehnon mutta empaattisen ja harvan älykkään.

Moni varmasti luulee, että laiskanpulskea ja hauska ovat ikään kuin pari. Voi ollakin. Tai sitten ei. Tai että rationaalinen ja älykäs ajatus voisi asua samassa ruumiissa. Hmm, ehkä. Kaikkein eniten ihmismieli ajattelee viallisesti älykkään ja viisaan yhdistelmästä. Että mukamas viisas on älykäs tai älykäs on viisas. Kyllä ei ole näin.

Voin omasta kokemuksesta sanoa, että älyni ei antanut minulle viisautta sen vertaa, että olisin alussa mainittujen erinäisten vaiheiden kohdatessa toiminut viisaasti. En niinku (ja taas tämä karmeus) sinne päinkään. Saatoin – ja oikeastaan varmuudella olinkin suorastaan tyhmä. Älykäs ja tyhmä. No en voi väittää olevani älykäs, kun en ole virallisia Mensan testejä tehnyt mutta niin minulle väitetään. Aina välillä.

Uskallan siis sanoa, että en ollut kovin viisas. Ja joku toinenkin tuolla jossain on varmasti samaa mieltä minusta – ja ehkä itsestäänkin.

Asioiden ei ole tarkoituskaan olla samalla tavalla kuin ennen.
– luvalla lainattu.